Minun matkakirjahyllyssäni on yksi kirja, jota katselen aina erityisellä lämmöllä. Se on yksi ensimmäisistä matkaoppaista, jonka ikinä ostin, ja mielestäni se on edelleen kaikista paras.
Kyseessä on Antti Helinin Mondolle tekemä Madeira-kirja. Se on julkaistu alun perin vuonna 2006 ja taitaa olla jopa ensimmäinen Mondon matkaopas. Se eroaa mukavasti kirjahyllyssä muista lajitovereistaan, koska sen selkämyksessä tekstit ovat toisin päin kuin kaikissa muissa Mondon oppaissa.
Minä ostin oppaan helmikuussa 2007, kun olimme varanneet viikon valmismatkan Madeiran saarelle. Emme tienneet paikasta oikeastaan mitään etukäteen, joku kaveri vain oli kehunut sitä. Helinin oppaasta aloimme lukemaan tarinoita kohteesta, johon olimme menossa.
Luin Helinin opasta vielä viime helmikuussa matkatessani Madeiralle neljättä kertaa. Nyt en enää etsinyt siitä etukäteen tietoa paikasta, vaan vasta kohteessa aloin lukemaan sen tarinoita päästäkseni kunnolla sisälle saaren salaisuuksiin. Kirja nimittäin on täynnä tarinoita. On siellä toki jotain vinkkejäkin, mutta niiden paikkansapitävyydestä en enää tiedä mitään. Parasta kirjassa ovat Helinin tarinat saaresta, sen historiasta ja ihmisistä.
Monista muista matkaoppaista poiketen Helinin Madeira-opas on myös matkakertomus. Helin on itsekin matkustanut saarelle tuntematta sitä lainkaan. Hän on ryhtynyt opiskelemaan saaren tapoja ja tutustunut ihmisiin ja matkannut heidän mukanaan ympäri saarta. Hän on katsellut saarta ulkopuolisen silmin ja havainnoinut asioita, joihin ei ole muualla törmännyt.
Ehkä juuri tästä syystä matkaopas toimii meille lukijoillekin niin hyvin: hän ei kerro asioista, jotka itse tietää, vaan hän kertoo asioita, joita on itsekin juuri oppinut. Hänen tarinoidensa avulla saamme tutustua ravintolanpitäjä Maria Joséen, kelkkakuski José Ferreiraan sekä kalliolta mereen hyppäävän Michael Correiaan. Hän myös kertoo Madeiran luonnosta, jonka olemassaolosta ei ole tiennyt mitään, kuten en tiennyt minäkään ennen ensimmäistä matkaani sinne. Hän on kuin yksi meistä tavallisista turisteista.
En ole enää pitkiin aikoihin jaksanut ostaa matkaoppaita. Ennen kirjoja piti saada aina, kun oli joku matka tiedossa. Nyt suurin osa tiedosta ja inspiraatiosta tulee haettua netistä, eikä kirjaa jaksa kantaa mukana. Silti sitä tunnetta on vaikea voittaa, kun saapuu uuteen matkakohteeseen, ja käy illalla tuolin nurkkaan tai sängylle tutkimaan uutta matkaopasta. Eikä vain tuijota tietokoneen tai puhelimen kelmeää valoa.
En tiedä, koska palaan Madeiralle seuraavan kerran – tai palaanko enää koskaan. Saaren vihreän luonnon ja merituulen lisäksi jään ehdottomasti kaipaamaan Helinin opasta matkaseurana. Sen teksteihin en ole ehtinyt kyllästyä kymmenen vuoden aikana vielä kertaakaan. Ehkä nyt pimeyden ottaessa vallan täällä Suomessa minun täytyy kaivaa Helinin opaskirja hyllystä ja kokeilla, toimisiko se myös täällä kotona. Ehkä kirjan sivuilta tulisi juuri se valohoito, jota näihin synkkiin ja sateisiin päiviin kaipaan.
42 Comments
Pirkko / Meriharakka
31 lokakuun, 2016 at 10:14 amMatkaoppaita emme ole, ainakaan kirjamuodossa, omaksi ostaneet enää pitkään aikaan, mutta tapaamme kyllä useimmille reissulle hakea kirjastosta jonkun pienen paperisenkin oppaan.
Lehtijuttuja kohteista, jonne olemme menossa, tapaan ottaa talteen ja jopa mapittaa kohteen mukaan.
Lonely Planetin oppaita ostamme joskus vähän pitemmälle (ja omatoimiselle) matkalle e-kirjoina.
Madeiralla olemme kerran käyneet, eikä siinä mitään vikaa ollut – maailmassa on vaan niin paljon kaikkea mielenkiintoista, ettei sinnekään ole tullut palattua.
lahtoselvitetty
3 marraskuun, 2016 at 8:55 pmMinunkin edellisestä matkaopasostoksestani on jo useampi vuosi ja sitäkin useampi reissu aikaa. Jossain vaiheessa harrastin sitä enemmänkin, kun olen muutenkin kirjojen ystävä. Ehkä ongelmaksi muodostuikin juuri se, etteivät muut kirjat koskaan tuntuneet antavan yhtä paljon elämyksiä kuin Antti Helinin Mondo-opas, minkä vuoksi niiden lukemisesta tuli vähän turhaa. On myös vaikea sanoa, onko Madeira-opas tuntunut niin hyvältä siitä syystä, että olen käynyt paikassa niin monta kertaa – vai olenko käynyt siellä niin monta kertaa, koska matkaopas on niin hyvä.
Maria
1 marraskuun, 2016 at 3:47 pmEn ole oikein ikinä ymmärtänyt matkaoppaiden mahtavuutta, tai siis juu onhan niissä tietoa, kokemuksia, hyötyä ja varmasti oli aikoinaan enemmänkin vaan tänäpäivänä se tieto on niin paljon nopeammin ja kattavammin saatavilla netissä. Usein myös vähemmän vanhentunutta tietoa. Ja juu on niitä poikkeuksia missä reissaaja saattaa lähteä keskelle ei mitään ilman sähköä jolloin se kirja jääpi ainoaksi vaihtoehdoksi, mutta suhteessa siihen montako sellaista reissaajaa on olemassa – on kirjakauppojen matkaopasmäärä aivan käsittämätön 😀
lahtoselvitetty
3 marraskuun, 2016 at 8:57 pmMatkaoppaat ovat ehkä sellainen jäänne vanhasta. Ennen ei ollut muita vaihtoehtoja ja hyvät oppaat ja kartat olivat elintärkeitä. Jossain vaiheessa tottui siihen kirjan tuntuun kädessä, niin siitä on ollut vaikea päästä pois. Ja Helinin Madeira-oppaassa on mielestäni edelleen parasta se, ettei sen vanhentuneilla tiedoilla ole mitään väliä, koska parasta kirjassa ovat ne tarinat, jotka eivät vanhene koskaan.
Meidän matkassa / Monna
1 marraskuun, 2016 at 7:15 pmRakastan matkakirjoja ja varsinkin juuri sellaisia jotka on kirjoitettu todellisista tapahtumista! Madeiralla ei ole tullut käytyä, enkä usko että hetkeen tuleekaan, mutta täytyypä kaivaa tuo opas jostain kirjastosta ja lukaista, kiitos lukuvinkistä 🙂
lahtoselvitetty
3 marraskuun, 2016 at 9:00 pmMinäkin nykyään lueskelen paljon mieluummin matkatarinoita kuin varsinaisia matkaoppaita. Madeira-opas onkin ehkä hyvä yhdistelmä näistä kahdesta, minkä vuoksi se jaksaa innostaa minua edelleen. Toivottavasti lukukokemuksesi on yhtä hyvä kuin minun!
Terhi / Muru Mou
2 marraskuun, 2016 at 12:40 pmIhanasti kirjoitettu teksti, joka sai minut kiinnostumaan tuosta oppaasta vaikka matkaa Madeiralle ei olekaan tiedossa. Tarinat elää pitkään, mutta tylsät faktat hinnoista, ravintoloista ja majoituksista muuttuu vuosien mittaan.
lahtoselvitetty
3 marraskuun, 2016 at 9:11 pmMinusta tuosta oppaasta on helppo ohittaa ne listaukset hotelleista ja ravintoloista, koska niiden ajantasaisuudesta ei ole mitään takeita. Sen sijaan kannattaa keskittyä tarinoihin, joissa Helin tutustuu itselleenkin vieraaseen saareen. Ehkä yksi syy, miksi aikoinaan tykästyin kirjaan – ja myös Madeiraan – oli ennakkokäsitykseni saaresta, jonka kirja onnistui murtamaan täysin. Kuvittelin vielä silloinkin, kun olin ostanut matkan saarelle, että se olisi tylsä turistirysä, jossa juuri ja juuri saisi viikon kulumaan. Tuon ensimmäisen matkan ja Helinin oppaan ansiosta näkemykseni saaresta muuttui kokonaan.
Laura / Laura's Itinerary
3 marraskuun, 2016 at 2:39 pmMulla ei ole ainuttakaan Mondon matkaopasta! Niistä paikoista mistä opas on tullut hankittua, on aina ostanut Lonely Planetin. Joka muuten on aika tylsä ilman kuvia! Hyviä juttujahan niissä on, mutta usein haluaa nähdä kuvia paikoista, jolloin on kuitenkin etsittävä tieto netistä.
Mä olen alkanut pääpainoisesti etsiä matkavinkit matkablogeista. Niissä on yleensä tuorein tieto, aina omakohtaisia kokemuksia ja kuvia!
lahtoselvitetty
3 marraskuun, 2016 at 9:27 pmKyllä minäkin uskon, että matkaoppaiden tulevaisuus on netissä. Kirjamuotoiset oppaat vanhenevat niin nopeasti ja ne ovat kuitenkin aina yhden kirjoittajan (tai kirjoittajaryhmän) näkemys paikoista. Netistä voi etsiä lukemattomasti näkemyksiä ja vinkkejä, jolloin varmasti löytää myös itselleen hyödylliset vinkit. Ne kirjat, jotka säilyvät hengissä siirtymästä, ovat niitä, jotka haluaa ottaa mukaansa rantatuolille tai aamiaispöytään, joissa nettiä ei välttämättä ole käytössä.
Johanna Hulda
3 marraskuun, 2016 at 8:55 pmOlet tainnut tykästyä Madeiraan ihan kunnolla, jos olet siellä jo neljästi käynyt! Minuakin houkuttaisi kovasti lähteä sinne, ja varmasti jossain vaiheessa tuleekin mentyä. Juuri katselin, että lennot Lissabonista olisi aika naurettavan halpoja joulukuussa… Laitan kirjavinkin korvan taakse mahdollista reissua varten 🙂 Madeiralaisista ei muuten Manner-Portugalissa kuule niin paljon puujalkavitsejä kuin azorilaisista, mistäköhän johtuu? Ehkä heidän murteensa ei ole niin hassu.
lahtoselvitetty
4 marraskuun, 2016 at 4:14 amMinä kyllä pidän Madeirasta matkakohteena, mutta yllättävää kyllä, se ei ole edes suosikkini. Se, että olen käynyt siellä neljä kertaa, johtuu enemmänkin sen soveltuvuudesta juuri meidän tarpeisiimme. Olemme useamman kerran halunneet hiihtolomien aikaan johonkin lämpimään, mutta kovin pitkät siirtymät eivät ole houkutelleet. Madeira on toiminut hyvänä hiihtolomakohteena, ja siksi olemme palanneet sinne aina takaisin. Tänä lukuvuonna olemme lähteneet etsimään uutta vaihtoehtoa ja yritämme lähteä seikkailemaan Espanjaan. Jospa sekin toimisi helmikuussa.
Mielenkiintoinen muuten tuo Madeira- ja Azorit-vitsien ero. Voisiko olla niin, että Azorit on mannerportugalilaisten mielestä jotenkin maalaisempi paikka? Azorithan on esimerkiksi alueen lehmien koti. Madeiralla ei ole yhtään lehmää, vaan kaikki naudanliha ja maitotuotteet tuodaan Azoreilta. Madeiralla ei myöskään ole valtavaa maatalouskoneistoa, vaan sen suurin elinkeino on ehdottomasti turismi.
Unna Äkäslompolo
3 marraskuun, 2016 at 9:44 pmMeilläkin on hylly täynnä matkaoppaita ja niitä kyllä kannetaan reissuilla mukana. Oma henkilökohtainen matkaopas, joka ei petä vaikka puhelimessa ei ole kenttää. Tämä oli tosi kiva ja inspiroiva postaus ja sai mutkin kiinnostumaan tästä kirjasta :). Ihanasti sanottu tuo, että on mukava matkakohteessa syventyä kirjaan, joka kertoo kohteesta sen sijaan että tuijottelisi kännykän näyttöä. Aivan oikein :)!
lahtoselvitetty
4 marraskuun, 2016 at 4:18 amKyllä minullakin vielä usein on laukussa matkaopas tai kaksi, vaikken niitä enää ole juuri ostanutkaan. Olen yrittänyt matka matkalta vähentää mukana kannettavien kirjojen määrää. Tähän on osasyynä se, että uutena elementtinä mukaan ovat tulleet lapsen koulukirjat, jotka vievät oman tilansa laukuissa. Omia kirjoja täytyy siis jättää kotiin. Mutta tykkään myös edelleen paperisten karttojen tutkimisesta. Jotenkin Google Maps ei aja samaa asiaa, kun haluaa hahmottaa jonkin kokonaisen alueen. Silloin on parasta kaivaa paperinen kartta esiin ja alkaa tutkimaan.
Teppo/Tämä matka
4 marraskuun, 2016 at 10:01 amSen verran kiinnostavasti esitit kirjan, että kun vihdoin saamme aikaiseksi Madeiran matkan luen nämä tarinat ennen reissua.
lahtoselvitetty
4 marraskuun, 2016 at 10:56 amNäin kannattaa tehdä. Erityisen kiinnostavia minusta ovat sen henkilöt. Itse olisin aina halunnut lähteä etsimään tätä kirjan ravintoloitsijaa, mutten saanut aikaiseksi. Vähän epäilen, että rouvaa enää löytäisi, mutta ehkä ravintola olisi vielä pystyssä.
Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog
4 marraskuun, 2016 at 2:13 pmOi, tämä kuulostaa niin mielenkiintoiselta oppaalta, että täytyy katsoa josko sitä löytyisi paikallisesta kirjastosta.
Olen muutenkin sellainen reissufiilistelijä, että aina matkaa suunnitellessa & odotellessa tulee lainattua vino pino kohdeoppaita kirjastosta netistä saatavan tiedon rinnalle ja reissuun otan mukaan jonkin sopivasti käsilaukkuun sujahtavan minioppaan karttoineen.
Madeira on tuttu saari, ja siihen tykästyimme siinä määrin, että palaamme vielä aivan varmasti – tämä opas menee ehdottomasti lukulistalle ennen sitä, kiitos vinkistä!
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 8:37 pmSehän useimmissa matkaoppaita ärsyttää, kun tiedot vanhenevat niin nopeasti. Tätä Madeira-kirjaa olen tyytyväisenä lueskellut kerta toisensa jälkeen, kun olen hypännyt yli juuri ne ravintolasuositukset, jotka saattavat olla jo vanhaa tietoa. Tämä kirja ehkä tietyiltä osiltaan lähestyykin enemmänmatkakertomusta kuin matkaopasta.
Merja / Merjan matkassa
4 marraskuun, 2016 at 8:58 pmMinulla ei ole kirjahyllyssä yhtään Mondon opasta, muita kyllä löytyy. Kirjastossa niitä olen selaillut, mutta päätynyt mielummin täsmäisku kirjoihin, joista selviää tärkeimmät nähtävyydet ym. Nykyisin lainaan matkaoppaat reissuun kirjastosta. Harvemmin tulee enää ostettua, varsinkin jos kyseessä kohde, jonne en usko meneväni uudestaan. Madeiralla en ole käynyt enkä varmaan lähivuosina menekään, mutta kun aika koittaa, muistan tuon oppaan 🙂
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 8:43 pmMondon oppaat tosiaan harvoin riittävät informaation puolesta. Aikana, jolloin oppaita vielä kannettiin ahkerasti mukana, meilläkin oli mukana yleensä joku toinen kirja, josta sai paremmat täsmätiedot. Mondojen parissa olen myös monesti pettynyt, kun ensikokemukseni oli juuri tämä Madeira-kirja. Jos kirjoittajalla ei ole ollut yhtä hyviä tarinoita kerrottavanaan, ovat kirjat heti paljon tylsempiä. Joskus myös etsimme Pietarissa ravintoloita Mondon oppaan perusteella, ja ne eivät olisi voineet paljon enemmän pieleen mennä. Mondoissakin siis kirjoittajalla on valtavasti väliä.
Kati / Lähinnä Kauempana
4 marraskuun, 2016 at 9:11 pmIhana postaus ja mielenkiintoista pohdiskelua. Jospa sä vielä joskus palaisit sen viidennen kerran Madeiralle – sama Mondon matkaopas mukanasi. 🙂
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 8:46 pmJotenkin olen nyt sitä mieltä, että Madeira saisi antaa tilaa muille kohteille. Varsinkin, kun matkustustaitoa ja -rohkeutta on jo sen verran, ettei sen takia tarvitse tuttuun kohteeseen lähteä. Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä: kyllä meilläkin monet saaren levadareitit ovat edelleen vaeltamatta, kun aina joku lapsista on ollut haastavassa iässä. Ehkä siis palaamme vielä noille reiteille.
Paula - Viinilaakson viemää
5 marraskuun, 2016 at 5:56 amEi tule paljoa luettua enää matkaoppaita, mutta jos joskus löydän tällaisen tarinallisen oppaan niin luen sen mielelläni. Siinä tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tarina ja matkatietoutta.
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 8:49 pmMinäkin paljon mieluummin luen ihan matkakertomuksia. Niistä saa niin paljon enemmän tunnelmaa ja tunnetta kuin matkaoppaista. Tämä Madeira-opas kyllä mielestäni täyttää myös tämän tarpeen – niin hyvin se heiluu näiden kahden muodon välillä.
Noora | Kerran poistuin kotoa
5 marraskuun, 2016 at 11:10 amMä en ikinä osta matkaoppaita, vaan lainaan kirjastosta ne mitä tarvitsen. Koska olen siellä töissä, niin mitäpä sitä rahaa tuhlailemaan johonkin, jonka voin ilmaiseksikin saada! Lisäksi meidän matkaopasvalikoimamme on omasta mielestä varsin laadukas, varsinkin koska omalta osaltani pääsen vahvasti vaikuttamaan sen sisältöön 🙂 Mondoja kylläkin luen, jos niitä on tarjolla kohteesta, johon olen menossa. Ne ovat oikeastaan ainoita suomenkielisiä matkaoppaita, joita luen. Yhtään niistä en kyllä ole lukenut ihan kannesta kanteen, mutta ymmärrän kyllä, miksi olet omaasi ihastunut! Muista kohdeoppaista luen lähinnä Lonely Planeteja ja Rough Guideseja. Niissä on kauniita kuvia ja hyvää faktaa sopivassa suhteessa.
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 8:52 pmMinusta tuntuu, että Madeira-kirjan lisäksi olen lukenut kannesta kanteen ehkä Mondon New York -oppaan. Mielestäni siinäkin on hyvä kirjoittaja, joka kirjoittaa minua kiinnostavista aiheista. Monta hutiakin olen kirjasarjasta löytänyt.
Meri / Syö Matkusta Rakasta
5 marraskuun, 2016 at 7:45 pmIhana kuulla, että joku matkakirja on tehnyt noin suuren vaikutuksen. Mä olen Lonely Planetien kuluttuja, ja kyllä se tuli taas vuosi sitten Kiinassa asuessani todistettua, että ne helpottavat elämää. Euroopassa niitä en ole kokenut tarvinneeni. Pitäisi tutustu Mondon oppaisiin, ne vaikuttavat kivoilta.
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 8:59 pmMondon oppaissa parasta on juuri tuo tarinallisuus, mutta heikkoutena on sitten se, että kirjan onnistuminen on täysin kirjoittajasta kiinni. Ja siitä, menevätkö omat mieltymykset yksiin kirjoittajan kanssa. Informaation puolella Mondo ei ole paras mahdollinen, muttei sen ehkä näin internetin aikana tarvitsekaan olla. Minä taas en ole koskaan oikein päässyt kiinni Lonely Planeteihin, enkä edes tiedä miksi. Ainakin ne usein erottuvat hyllystä paksuutensa takia, joten se on saattanut olla ainakin osasyynä, vaikka olen aina tiennyt Lonely Planetien olevan matkaoppaiden kruunaamattomia kuninkaita.
Tiia/ReiseReise
6 marraskuun, 2016 at 10:01 amKuulostaa kyllä mielenkiintoiselta oppaalta, hyvästä näkökulmasta kirjoitettu. Muhun teki suuren vaikutuksen Kristiina Koivusen Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkki -kirja, tuon jälkeen Turkki ja myös Kurdistan on kiinnostanut kovasti.
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 9:07 pmTotta, noissa Sankarimatkailija-kirjoissakin on tosi mielenkiintoisia. Joskus suunnistettiin Tallinnassa Sankarimatkailijan Neuvosto-Viro-kirjan perusteella, ja nähtiin kyllä todella paljon paikkoja, joihin ei oltu koskaan ennen eksytty. Niissäkin on otettu selkeästi oma tyyli, eikä ole lähdetty tekemään yksityiskohtaista koko kohteen opasta.
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
6 marraskuun, 2016 at 4:16 pmEn ole pitkään aikaan lukenut mitään matkaopas kirjoja, vaikka juuri nehän sen tunnelman ennen reissuun lähtöä tekevät! Ensi viikolla lähdemme käymään Dublinissa ja itseasiassa saimmekin eilen lahjaksi pienen Dublin kirjasen 😀
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 9:11 pmMatkaoppaistakin on helppo oppia pois. Vielä muutama reissu sitten minun oli vaikea olla ottamatta mukaan kaikkia mahdollisia kirjoja, mutta nyt olen tehnyt jo useamman reissun ilman oppaita. Toisaalta tykkään edelleen istua kahvilassa tai kuppilassa ja lukea nimenomaan opaskirjaa – vaikka niiden tarinoiden takia.
Kohteena maailma / Rami
6 marraskuun, 2016 at 11:18 pmKivasti kirjoitettu postaus rakkaasta matkakirjasta! Itse ostin aikoinani aina jonkun oppaan, mutta olen siirtynyt jo vuosia takaperin kirjastojen asiakkaaksi. Ennen reissua lainaan useamman kirjan ja etsin niistä parhaat palat. Jos jotain reissulle otan mukaan, niin ne on Lonely Planetin e-kirjojen lukuja tulostettuna. Ja parhaat vinkit olen kirjoitellut tai kuvannut puhelimeen talteen reissulle. Mitä tulee Mondon oppaisiin, niin niiden taso vaihtelee tosi paljon. Osa on todella hyviä, osa heikkoja. Mikäli Madeira tulee ajankohtaiseksi, niin hommaan tämän kirjan 🙂
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 9:15 pmOlen täysin samaa mieltä Mondojen tasoeroista. Itselleni Madeira-kirja oli ensimmäinen, niin hankin niitä innoissani muistakin kaupungeista, kunnes huomasin, että niissä tosiaan on eroja. Jotkut ovat jopa sietämättömän huonoja. Itse kokeilin kerran Mondon Thaimaa-opasta iPadille ladattuna, mutta siitä en tykännyt yhtään. Jotenkin kirjaa oli todella hankala selata ja eksyin aina ihan eri suuntaan kuin mihin olin menossa. Kirjastot ovat kyllä hyviä matkakirjojen lainauspaikkoja – meillä Kalliossa vain on niistä todella kova kysyntä, joten pitää löytää joku pienempi kirjasto, josta käy etsimässä.
Veera Bianca
7 marraskuun, 2016 at 5:40 amIhana kijroitus <3 Madeira on kohde johon haluan viedä mummini vielä kun hän pystyy matkustamaan <3
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 9:20 pmSuosittelen kyllä Madeiraa lämpimästi! Siellä vanhemmat ihmiset ovat näkyvästi katukuvassa, ja joku kutsuikin viimeksi paikkaa leikkisästi harmaiden panttereiden kokoontumiseksi. Kyllä minäkin olen siellä viihtynyt hyvin, mutta kieltämättä etäisyydet ja ilmasto sopivat hyvin myös iäkkäämmälle väestölle.
Lotta | Watia.fi
7 marraskuun, 2016 at 11:05 amKuulostaa hyvältä. Matkatarinat (faktoilla terästettyinä) ovat juuri parhaita. Sen vuoksi pidän matkablogeista. 🙂
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 9:23 pmEhken olisi koskaan Madeira-kirjaan niin ihastunutkaan, jos olisin lukenut enemmän matkablogeja. Nyt en enää osaa vaihtaa konkreettista kirjaa lukulaitteeseen. Tosin edelleen luen kirjaa juuri matkoilla, kun taas kotona istun tiiviisti tietokoneen ääressä.
Virpi / Täynnä tie on tarinoita
7 marraskuun, 2016 at 2:06 pmTämä kirjoitus herätti kyllä mielenkiinnon kyseistä kirjaa kohtaan. Minusta on hiukan säälikin ettei perinteiset matkaoppaat ole enää niin suosittuja, niitä selatessa on vierähtänyt aikoinaan monta hyvää hetkeä. Toki nyt ne samat hetket kuluvat netin puolella. 🙂
lahtoselvitetty
7 marraskuun, 2016 at 9:25 pmJuurikin näin. Jotenkin yritän kuitenkin matkoilla vältellä netissä istumista. Teen juuri sen, mikä on pakko, koska sekin tuntuu aina paljolta. Matkalla kaivan mieluummin kassista kirjan kuin sähköisen laitteen.
Paratiisireportteri
21 toukokuun, 2021 at 8:12 amKiitos tästä jutusta, oli mahtavaa lukea, että kirja on inspiroinut sinua ja vielä noin pitkään! Kirja on muuten kirjoitettu pitkälti Belgradissa. Kaupunkiin ehdin tutustua vain pikaisesti, kun piti olla nenä näppäimistöllä. Teos oli yksi ensimmäisistä Mondo-oppaista, mutta ihan ensimmäinen taisi olla käännösopas Lontoosta. Ja tokana tuli Praha-opas, jossa siinäkin on paljon tarinoita, ei kuitenkaan yhtä paljon kuin Madeirassa. Mukavaa jatkoa!
Katja / Lähtöselvitetty
24 toukokuun, 2021 at 4:08 amMahtavaa, että löysit jutun pariin! Madeira-oppaasi oli uskollinen matkakumppanini kaikilla neljällä vierailullani saarella. Pidin erityisesti sen tarinoista, jotka toivat yksittäiset ihmiset tutuiksi minullekin.