Maailman kaunein merireitti

Mitä sanoisit ajatuksesta viettää viikko laivan hytissä kolmihenkisenä perheenä? Samaa minäkin ajattelin aina siihen asti, kunnes päätimme tehdä ajatuksesta totta. Norjan rannikkoa seilaavaa Hurtigrutenia sanotaan maailman kauneimmaksi merireitiksi. Mies oli aina haaveillut sinne pääsemisestä, joten päätimme toteuttaa hänen haaveensa pyöreiden vuosien kunniaksi. Se, että esikoinen oli tuolloin reilun vuoden ikäinen, oli asiassa ehdottomasti haaste, muttei tarpeeksi suuri este estämään matka.

Yritin olla viisas ja ennen matkavarauksen tekoa katselin laivaston suurimman laivan ja varmistin sen reittipäivät. Varausta tehdessä minulle kuitenkin tuli jonkinlainen ajatuskatkos ja myyjän ehdottaessa toista päivää parempien lentojen varmistamiseksi suostuin heti. Vasta myöhemmin huomasin, että olimme tosiasiassa lähdössä laivaston kaikkein pienimmällä laivalla Vesterålenilla. Se hyvä asia pienessä laivassa oli, että saimme budjetillamme hytin parhaasta luokasta ylimmältä kannelta. Suuremmilla laivoilla samalla rahalla olisi joutunut johonkin vesirajaan. Päätimme ottaa matkan seikkailun kannalta ja lähteä Vesterålenilla, sillä hyvät lennot sekä mahdollisuus vierailla Geirangerin vuonossa olivat tarpeeksi hyvä houkutin.

Varasimme laivasta matkasängyn lasta varten. Laivayhtiö veloitti siitä 70 euroa, mikä tuntui ryöstöltä, muttemme viitsineet kantaa mukana omaakaan. Tavaraa oli muutenkin tarpeeksi, sillä tällä kertaa pakkasimme mukaan vaatteiden lisäksi vaippoja, soseita, matkapahoinvointilääkkeitä sekä vähän punaviiniä vanhemmille. Kaikki nämä tulivat ehdottomasti tarpeeseen, sillä lyhyttä aikaa maissa ei halunnut käyttää sopivien vaippojen etsimiseen. Lisäksi lasillinen punaviiniä ruoan kanssa laivan ravintolassa maksoi noin 20 euroa. Eipä tehnyt mieli juoda montaa lasillista.

Kun levitimme matkasängyn kahden alasängyn väliin, lattiatilaa jäi reilu neliö. Hyttisiivooja olikin ensimmäisenä iltana sitä mieltä, että meidän täytyy ehdottomasti saada isompi hytti, mutten tiedä, oliko laivalla oikeasti isompia hyttejä. Me olimme tyytyväisiä, kun saimme matkasängyn tungettua paikoilleen. Joka aamu kasasimme toisen alasängyn sekä matkasängyn, jotta mahduimme liikkumaan. Matkarattaita säilytimme suihkussa, mikä olikin ihan kätevä ratkaisu, sillä aika usein renkaat valuivat vettä saapuessamme maista.

Elämä Vesterålenilla oli leppoisaa. Makailimme hytissä, istuskelimme ulkokannella, välillä olimme pienessä leikkihuoneessa, mihin jonkin pätkän ajaksi tuli joskus muitakin lapsia. Laivan saavuttua useammaksi tunniksi johonkin satamaan nappasimme rattaat suihkusta ja lähdimme kävelemään kaupungille. Retkille emme osallistuneet, sillä niihin kuului lähes poikkeuksetta bussiajelua kapeilla teillä, mikä ei matkapahoinvointitaustaa vasten tuntunut ollenkaan hyvältä idealta. Ainoastaan Bodössä hyppäsimme ilmaiskuljetuksen kyytiin ja menimme tutustumaan Norjan ilmailumuseoon. Muissa kohteissa käyskentelimme ominemme.

Matkapahoinvointi mietitytti etukäteen eniten. Näin sieluni silmin, kuinka lapsi oksentaisi viikon putkeen ja itse näkisin vain hytin vessan. Pakkasin varmuuden vuoksi Madeiralta ostamamme matkapahoinvointisiirapin matkaan, sekä pyysin omalta lääkäriltä vielä reseptin toistakin lääkettä varten. Tosi asiassa Hurtigrutenin reitille osuu vain pari pahempaa kohtaa. Ensimmäinen on laivan lähtiessä Bodöstä kohti Lofootteja. Se osui meillä keskelle päivää ja otimme koko porukka lääkettä reilusti ennen ylitystä. Olo oli hieman hutera, mutta se saattoi johtua enemmänkin siitä, etten uskaltanut poistua lapsen kanssa hytistä koko aikana. Toinen paha kohta tulikin sitten yllättäen, emmekä ehtineet ottaa lääkettä sitä varten. Oli risteilyn viimeinen ilta ja niin kutsuttu Kapteenin illallinen, jolla oli tarjolla paikallisia mereneläviä kuningasrapua myöten. Olimme aivan Norjan pohjoisrannikolla Jäämerellä ja merenkäynti oli kovaa. Laivan keulassa sijaitseva ravintola meni niin kovaa vauhtia ylös ja alas, etteivät tuolitkaan pysyneet paikoillaan. Lapsi ei kestänyt menoa kuin hetken, vaan oksensi pöydän alle. Hyttiin päästyämme oksentamisen aloitti myös mies, joten illallinen jäi hyvin ohueksi.

Loppujen lopuksi viikko pienessä hytissä oli voimaa antava kokemus. Mahduimme seitsemän päivän ajan asumaan alle kymmenessä neliössä: kaikilla tavaroilla oli oma paikkansa, puuhailimme kaikenlaista piirtämisestä valokuvaukseen ja lapsella oli mukana myös dvd-soitin, jolta pystyi katsomaan Muumeja. Iltaisin lapsen nukahdettua matkasänkyyn istuimme jommankumman sängyllä ja joimme tilkat punaviiniä ja söimme keksejä samalla kun katselimme ikkunasta öistä merta. Oli hyvä olla, kun olimme kaikki kolme niin lähekkäin samassa tilassa ilman mitään kiirettä minnekään. Ja reitti oli ehdottomasti kaunis!