Eurooppa Italia Välimeri

Lyhyt kohdeopas Välimerelle 2/5: Genova, Italia

Italian Genovaan saavuimme aurinkoisena sunnuntaina, joka kuitenkin päivän edetessä muuttui hyvinkin sateiseksi. Ehdimme onneksi nähdä kaupungin monet kasvot, ja syödä yhdet reissun parhaista voileivistä, ennen kuin syöksyimme sadetta pakoon takaisin laivalle.

Genova on noin 600 000:n asukkaan kaupunki, joka on Italian suurin, ja Marseillen jälkeen koko Välimeren toiseksi suurin satamakaupunki. Genovasta lähtee paljon risteilijöitä ja meidänkin laivallemme suurin osa matkustajista tuli kyytiin sieltä.

Genova

Ensikosketus kaupunkiin on helposti hieman arveluttava: satama sijaitsee aivan kaupungin ytimessä ja laivalta on hyvin lyhyt matka keskustaan, mutta ensimmäisenä vastassa on selvästi merenkävijöille suunnattu kaupunginosa. Hädin tuskin auton levyisten katujen varret ovat täynnä pesuloita, rahanlähetysliikkeitä ja halvan rojun kauppoja. Kadut ovat likaisia ja roskaisia, ja vieläkin pienempien sivukujien syövereihin johdattavat yhden tähden hotellien kyltit. Jos tuossa kohdassa olisi kääntynyt takaisin laivalle, olisi Genovasta jäänyt aika omituinen kuva.

Muutaman kadunpätkän jälkeen aukenee kuitenkin aivan toisenlainen Genova: historiallinen kaupunginosa, jossa on palatseja ja kirkkoja vieri vieressä. Palatsien reunustama katu Le Strade Nuove (joka tunnetaan nykyään Via Garibaldina) kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Jos harrastuksena on etsiä paikkoja, jotka ratsastavat Kristoffer Kolumbuksen nimellä, voi Genovassa käydä katsomassa taloa, jossa löytöretkeilijän sanotaan syntyneen.

Genova

Genova

Kaupungin uudella puolella sijaitseva Via XX Settembre taas on kaupungin ostoskatu, jonka merkkiliikkeet tosin olivat sunnuntaipäivänä lähes poikkeuksetta kiinni. Onneksi sentään luottoliike H&M oli auki ja saimme täydennettyä keskimmäisen lapsen sukka- ja hiuslenkkivarastot. Genovasta löytyy myös Euroopan toiseksi suurin yleisöakvaario, joka sijaitsee hyvin lähellä satamaa. Lapsiperheille se voisikin olla hyvä päiväkohde, jos palatsit eivät jaksa kiinnostaa.

Vaikka Genova näyttäytyy ensin hieman tylsänä päiväkohteena, kannattaa sille ehdottomasti antaa mahdollisuus. Me ehdimme lyhyessä ajassa nähdä kaupungista ainakin kolmet eri kasvot, ja niitä olisi epäilemättä löytynyt vielä paljon lisääkin.

Genova

Huomenna luvassa Civitavecchia eli Rooman satama.

Lue lisää muista kohteista:

Lyhyt kohdeopas Välimerelle 1/5: Marseille, Ranska

Lyhyt kohdeopas Välimerelle 3/5: Civitavecchia, Italia

Lyhyt kohdeopas Välimerelle 4/5: Palermo, Italia

Lyhyt kohdeopas Välimerelle 5/5: Valletta, Malta

You Might Also Like...

8 Comments

  • Reply
    Sateenmuru
    26 joulukuun, 2016 at 4:29 pm

    Olen jostain syystä pitkään haunnut käydä Genovassa, en tiedä mistä se on tullut mieleeni! Vaikuttaa särmikkäältä kaupungilta, kiitos tästä! ^_^

    • Reply
      lahtoselvitetty
      26 joulukuun, 2016 at 7:50 pm

      Mun ensimmäinen mielikuva Genovasta oli aika ankea. Meille tarjottiinkin ensin risteilyn lähtöä sieltä, mutta minua ei innostanut ajatus Genovasta, vaan halusin mieluummin Barcelonaan, koska halusimme viettää paikassa muutaman päivän ennen risteilyä ja sen jälkeen. Seuraavalla kerralla valitsisin ehdottomasti Genovan, vaikkei sinne suoria lentoja Helsingistä olekaan.

  • Reply
    Jenna / Huge passion for life
    27 joulukuun, 2016 at 7:32 pm

    MUlla meni ennen aina sekaisin Geneve ja Genova. Näyttää jotenkin aika “perus”kaupungilta ainakin kuvien puolesta.

    • Reply
      lahtoselvitetty
      29 joulukuun, 2016 at 9:09 pm

      Genova on siitäkin hämmentävä kaupunki, kun siitä näkee myös kirjoitusmuotoa Genoa. En ole aina ollut ihan varma, puhutaanko samasta kaupungista, ja millä kielellä se on mikäkin. Kaupunki oli sinällään aika tavallinen, mutta minä yllätyin iloisesti siitä, miten paljon siellä olisi kuitenkin ollut katseltavaa. Ei tietenkään Rooman veroinen, mutta hauska pohjoisitalialainen kaupunki. Ja siellä satama oli tosiaan hyvin läsnä.

  • Reply
    Lotta | Watia.fi
    30 joulukuun, 2016 at 10:19 am

    Italia on Rooman ulkopuolelta hyvin tuntematon. Nyt ollaan reissaamassa ensi viikolla sinne pariksi viikoksi, joten katotaan mitä matkalle osuu! Vaihtoehdot eivät ainakaan lopu kesken.

    • Reply
      lahtoselvitetty
      3 tammikuun, 2017 at 8:27 pm

      Italiasta eivät tosiaan vaihtoehdot lopu kesken. Meilläkin oli yhtenä vaihtoehtona hiihtolomalle lento Roomaan ja siitä johonkin kohti etelää, mutta nyt kohteeksi valikoitui Barcelona ja Espanja. Ehkä seuraavalla kerralla sitten Italiaan!

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    31 joulukuun, 2016 at 11:54 pm

    Mielenkiintoista, että Genova on noin tylsä. Olen aina jotenkin ajatellut, että se olisi kaunis ja käymisen arvoinen paikka, mutta nyt täytyy varmaan päivittää omaa tietämystä tämän perusteella.

    • Reply
      lahtoselvitetty
      3 tammikuun, 2017 at 8:49 pm

      Kyllä minusta Genova on ihan käymisen arvoinen paikka. Se ehkä eniten kaikista vierailemistamme kaupungeista olisi vaatinut enemmän aikaa, kun kerroksia tuntui löytyvän koko ajan. Italialaisena kaupunkina siellä kunnioitettiin pyhäpäivää, joten sunnuntai ei myöskään ollut kaikkein paras vierailupäivä: historiallisen alueen ulkopuolella paikat olivat lähes poikkeuksetta kiinni. Eikä vesisadekaan tietysti auttanut asiaa. Mutta kannattaa käydä!

Leave a Reply