Kuukausi aikaa Kambodzaan

Kaupallinen yhteistyö: World Vision

Apua, sehän on ihan kohta! Kun viime keväänä hain mukaan World Visionin kummimatkalle Kambodzaan, minulla oli suuria suunnitelmia. Ajattelin, että kerrankin valmistaudun matkaan kunnolla: hankin pätevät matkavarusteet, valmistelen hyvät tuliaiset, ja kirjoitan monta blogijuttua, joiden avulla sukellan jo valmiiksi Kambodzaan ja sen kulttuuriin.

Tässä sitä kuitenkin taas ollaan: tasan kuukausi aikaa lähtöön, ja valmistelut ovat lähes aloittamatta. Ehkä tästä alkaa nyt tehokuukausi, jonka aikana tähtäimessä on vain marraskuun alku ja lähtö Kambodzaan.

Tämä matka on minulle erikoinen monestakin syystä. Erikoinen tilanne alkaa jo Helsinki-Vantaan lentokentältä, missä tapaan muun matkaseurani. Meitä on lähdössä matkaan toistakymmentä suomalaista, joita yhdistää kummius Kambodzassa. On mielenkiintoista lähteä reissuun ryhmässä, jota en tunne ennestään – yleensähän matkustan oman perheeni kanssa. Muu ryhmä on jo ehtinytkin tavata World Visionin järjestämässä orientaatiotilaisuudessa, jonka minä valitettavasti jouduin jättämään väliin. Kuulin kuitenkin, että ryhmässä on esimerkiksi useampi lääkäri – harvoin on ollut yhtä turvallinen olo lähteä reissuun.

Tällä matkalla minun ei myöskään tarvitse toimia matkanjohtajana, vaan siitä pitävät huolen World Visionin edustajat Pauliina ja Dani. Minä saan vain heittäytyä yhdeksi ryhmäläiseksi, kun tähän asti olen tottunut kuljettamaan omaa ryhmääni ympäri maailmaa. Pauliina ja Dani myös edustavat tietoa: he voivat koko ajan kertoa, mihin olemme menossa, ja miten valmistaudutaan. Yleensä nämä tiedot on tullut kaivettua netistä – ja usein vähän liian myöhään.

Pitkän yölennon jälkeen – jonka aikana minun ei huomatkaa tarvitse huolehtia yhdestäkään lapsesta – laskeudumme Bangkokiin, missä vaihdamme konetta kohti Phnom Penhiä. Kambodzan pääkaupungissa vietämme pari päivää laskeutuen uudelle aikavyöhykkeelle ja tutustuen kaupunkiin. Teemme myös saman tien syväsukellukseen Kambodzan historiaan, joka vaikuttaa maan ihmisiin edelleen.

Kambodzan historia järkyttää

Tärkein valmistautuminen tälle matkalle onkin ollut tutustuminen Kambodzan historiaan. Tässä tapauksessa ei edes puhuta kovin kaukaisesta historiasta, vaan 1970-luvusta, jolloin Pol Pot otti vallan maassa ja yritti muuttaa sen oman ihanteensa mukaiseksi valtioksi. Pol Potin ihanteena oli kommunistinen yhteiskunta, joka elää riisinviennillä. Hän siirrättikin hyvin lyhyessä ajassa koko maan ihmiset kaupungeista maaseudulle viljelemään riisiä. Pol Potin laskelmat olivat kuitenkin vaillinaiset, eikä riisiä riittänyt vietäväksi läheskään suunniteltua määrää, vaikka oma kansa näki nälkää.

Pol Pot myös kärsi valtavasta epäluuloisuudesta ajaessaan läpi tätä uudistustaan: hän ei luottanut edes omaan lähipiiriinsä, vaan murhautti surutta valtavat määrät ihmisiä. Surmansa saivat niin hänen omat ministerinsä kuin kaikki edes vähän oppositioon päin kallellaan olevat. Myös vanhukset, sairaat ja lapset tapettiin herkästi, sillä heistä ei ollut viljelyssä hyötyä. Pol Potin aikana sanotaan kuolleen miljoonia kambodzalaisia.

Pol Potin aikakausi ei kestänyt edes kymmentä vuotta, mutta hänen toimintansa kauheus paljastui vasta 1978 Vietnamin hyökättyä maahan. Pol Potin joukot olivat pommittaneet Vietnamin länsirajaa, sillä johtaja oli varma, että siellä piileskelevät suunnittelivat hänen syrjäyttämistään. Vietnam kyllästyi lopulta pommituksiin ja hyökkäsi Kambodzaan – vain löytääkseen lähes nälkään kuolleen kansakunnan.

Vaikka Pol Potin ajasta on kulunut jo muutama vuosikymmen, vaikuttaa hänen perintönsä edelleen Kambodzassa. Monet erityisesti vanhemmat ihmiset ovat eläneet Pol Potin aikana, ja muistavat kauheudet – ovat ehkä joutuneet taistelemaan hänen joukoissaan. Aikakausi myös jätti maahan syvän väkivallan perinteen: maassa käytetään edelleen rankkaa fyysistä väkivaltaa niin aikuisia kuin lapsiakin kohtaan.

Santukissa sukellamme World Visionin ohjelmaan

Phnom Penhistä siirrymme bussilla hieman pohjoisemmaksi Santukiin, missä sijaitsee World Visionin ohjelma-alue. Santuk on köyhää maaseutua, missä lapsikuolleisuus on edelleen hyvin korkea. Jopa 62 % Santukin alueen lapsista kärsii aliravitsemuksesta, ja vain osa lapsista käy koulun loppuun asti. Usein nämä kaksi asiaa vielä kulkevat käsi kädessä: aliravitsemuksesta johtuva väsymys ja vatsataudit estävät käymästä koulua. Lapsia myös tarvitaan usein kotona töissä tai hoitamassa pienempiä sisaruksiaan, minkä vuoksi he eivät ehdi käymään koulua. Kouluopetus ei myöskään ole kovin laadukasta, sillä vain 61 % koulun päättävistä osaa lukea.

World Visionilla on Santukissa kolme tavoitetta: poistaa väkivallan perintö, parantaa lasten koulutusta, sekä huolehtia perheiden ravitsemuksesta ja parantaa puhtaan veden saantia, jotta taudit alueella vähenisivät.

Minä olen lahjoittanut rahaa Santukin alueelle nyt parin vuoden ajan. Tänä aikana alueella on valistettu ihmisiä lastentaudeista ja niiden ehkäisystä, perustettu nuorisoryhmiä, joissa lasten ja nuorten ääni pääsee kuuluviin, remontoitu neljään peruskouluun keittiöt, ja järjestetty yli tuhannelle äidille ravitsemuskoulutusta. Lisäksi yli tuhat alueen koululaista saa nyt puhdasta vettä koulussa, ja koulunkäynnin keskeyttää yli 2 prosenttiyksikköä harvempi lapsi.

World Visionilla on hyviä kokemuksia näiden ohjelmien toimimisesta: työn tuloksia on analysoitu Intiassa Ambegaonin alueella, johon palattiin kuusi vuotta ohjelman loppumisen jälkeen. Ambegaonissa krooninen aliravitsemus oli loppunut kokonaan, kaikilla perheillä on kunnollinen vessa, ja 100 % lapsista jatkaa yläkouluun.

Tärkeimpänä matkatavarana tasa-arvon sanoma

Kun ajattelen tilannetta Santukissa, omat matkavalmistelut tuntuvat äärimmäisen turhilta. Onko sillä oikeasti mitään väliä, millaiset vaatteet minä pakkaan mukaan tai saanko ostettua uuden kameran vanhan rohjakkeeni tilalle?

Itse asiassa sillä on paljonkin väliä, sillä suomalaisena ryhmänä me viemme Santukin alueelle tietynlaista sanomaa. Me viemme sinne ensinnäkin kunnioituksen ja tasa-arvoisuuden sanomaa: sitä, että me kaikki ihmiset olemme iästä ja varallisuudesta huolimatta tasa-arvoisia. Kambodzassa, missä on totuttu kasvattamaan lapsia lyömällä, on iso asia se, että kaukaisesta Suomesta saapuu ryhmä aikuisia tapaamaan heidän lapsiaan. Me saavumme paikalle tapaamaan paitsi omia kummilapsiamme, myös koko yhteisön lapsia, jotka kaikki ansaitsevat paremman tulevaisuuden. Samalla me voimme näyttää aikuisille, että lasten kanssa voi keskustella ja viettää aikaa ilman valta-asetelmaa. Omilla vaatevalinnoillamme me myös viestitämme sitä, että arvostamme heitä, heidän kulttuuriaan ja heidän lapsiaan. Paikallisten luokse ei mennä lyhyissä mekoissa tai rantavaatteissa, eikä heidän pyhien asioidensa luona poseerata irvokkaasti.

Me viemme sinne myös koulutuksen sanomaa: sitä, että jokaisen lapsen pitäisi päästä kouluun. Vaikka perhe kuinka tarvitsisi pientä lasta kotona osallistumassa työhön, perheen tulevaisuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että lapset kävisivät koulua, jotta he voisivat myöhemmin tulla vanhempiaan paremmin toimeen. Me viemme tuliaisiksi koulutarvikkeita, kyniä, papereita ja pelejä – kaikkea sitä, mikä osoittaa perheille, että koulunkäynti on meille tärkeä ja arvostettava asia.

Me viemme myös hygienian tärkeyden sanomaa. Santukin alueella iso osa lapsista kärsii vatsataudeista ja muista sairauksista, sillä vain joka viidennellä alueen asukkaalla on mahdollisuus saada puhdasta juomavettä. Kaivot ovat saastuneet ja sadekauden tulvat levittävät erilaisia tauteja. Myös tästä syystä koulunkäynti jää monelta lapselta. Me voimme paitsi viedä mennessämme saippuaa ja hygieniatarvikkeita, myös näyttää konkreettisesti esimerkiksi käsien pesun tärkeyden. Se ei ole vain turhamaisuutta, vaan oikeasti estää tautien leviämisen.

Tärkeä asia minun valmistautumisessani ovatkin tuliaiset: mitä kaikkea saan mahtumaan matkalaukkuuni, ja mikä on oikeasti tärkeää. Suomesta tarttuu varmasti mukaan ainakin jotain pelejä ja henkilökohtaisia tuliaisia omalle kummitytölleni. Tärkeää olisi myös saada tehtyä kuvakirja, jonka avulla voisin esitellä hänelle oman perheeni ja Suomen.

Muuten varmasti ostan paljon asioita periltä Kambodzasta: esimerkiksi koulutarvikkeet kannattaa ostaa sieltä. Samalla tulen varmasti ostaneeksi saippuaa ja muita hygieniatarvikkeita, ja ehkä jopa jalkapalloja yhteistä pelaamista varten. Näitä tavaroita kuitenkin on turha lennättää Suomesta asti, kun meillä on aikaa ostoksille myös perillä.

Luvassa on opintomatka meille kaikille

Entä mitä muuta tarvitsen mukaan omien huolella valittujen vaatteideni ja tuliaisten lisäksi? No tietenkin kamerakaluston. Tämä ei nimittäin ole mikään huvimatka: minä en ole lähdössä kulttuurimatkalle enkä löhöämään rannalle, vaan olen menossa oikeasti oppimaan ja tallentamaan.

Tietenkin tutustun paikalliseen kulttuuriin ja nähtävyyksiin, mutta tärkeimpänä tavoitteena on oppia ymmärtämään maata ja sen historiaa – ja sitä, miten me voimme vaikuttaa kambodzalaisten lasten tulevaisuuteen. Jos tänä päivänä monet lapset asuvat joko keskenään tai isovanhempiensa luona vanhempien lähdettyä työn perässä muualle, miten me voimme auttaa Kambodzaa kehittymään niin, että nämä vanhemmat voisivat jäädä huolehtimaan lapsistaan? Mitä pitää tapahtua näiden aikuisten toimeentulolle?

Tärkeä kysymys on myös se, miten me matkailijat voimme kohdistaa rahamme oikein Kambodzassa? Turismi tuo aina mukanaan ikäviä lieveilmiöitä, kuten vierailijoita varten perustetut orpokodit ja eläinhoitolat, ja myös isot kansainväliset jätit löytävät nopeasti paikalle. Kambodzan kehittyminen pois yhdestä maailman köyhimmistä maista vaatii myös sen, että rahaa meiltä matkailijoilta jää nimenomaan kambodzalaisille yrittäjille.

Kambodzan turismiteollisuuden ytimeen pääsemme tutustumaan matkamme viimeisellä etapilla, kun ajelemme Santukista bussilla Siem Reapiin ja käymme tutustumassa maan kuuluisimpaan nähtävyyteen, Angkor Watin temppelialueeseen. Angkor Watissa vierailee vuosittain pari miljoonaa ihmistä.

Kymmenen täyttä päivää matkalla

Kymmenen päivän matka Kambodzaan tulee olemaan lyhyt, mutta tiivis. Noiden päivien aikana tutustumme pääkaupunki Phnom Penhiin, vierailemme Siem Reapissa ja Angkor Watissa, ja ennen kaikkea vietämme päiviä Santukin alueella. Santukissa päivät täyttyvät ohjelma-alueeseen tutustumisesta, ja vietämme epäilemättä päiviä kouluissa ja kodeissa. Yhden päivän saamme myös viettää omien kummilastemme kanssa.

Minä muistan parin vuoden takaa, millaista oli Sri Lankassa ajaa Nadushan kotipihaan. Hänen vieraanaan viivyimme vain pari tuntia, mutta nuo tunnit jättivät jäljen sydämeen. Tällä kertaa emme mene kummilastemme koteihin, vaan he kerääntyvät yhteen paikkaan tapaamaan meitä. Toisaalta saamme viettää heidän kanssaan kokonaisen päivän.

Tuon päivän ohjelma onkin minun vastuullani: mitä minä teen päivän ajan 8-vuotiaan tytön kanssa, kun meillä ei ole yhteistä kieltä? Ainakin pakkaan mukaan niitä valokuvia ja pelejä, ja jotain puuhattavaa. Ja ehdottomasti terveiset omilta lapsiltani.

Jos sinä haluat olla mukana lähettämässä apua Santukin alueen lapsille, ota yhteyttä minuun. Vien avun henkilökohtaisesti perille ja raportoin siitä tänne. Suomesta pakkaan mukaani sen verran tavaraa kuin matkalaukkuun mahtuu, ja paikan päältä Kambodzasta ostan loput. World Visionin ohjelmaan alueella voit tutustua täällä.

Kaupallinen yhteistyö: World Vision. Minä maksan oman matkani, mutta saan korvauksen tuottamastani materiaalista.