Kuinka siirtyä lentokentälle ja sieltä pois?

Olettehan kaikki nyt varmasti kuulleet, että olemme lähdössä ihan pian matkalle? Se on aina yhtä jännittävää ja sitä tulee toisteltua turhankin usein.

Yksi asia, joka aina etukäteen aiheuttaa mietintää, ovat lentokenttäkuljetukset. Kolmen lapsen, kahden eläkeläisen ja ison matkatavarakasan kanssa ne eivät koskaan hoidu sillä, että hypätään bussiin tai napataan taksi. Kaikissa vaihtoehdoissa on huonot puolensa, ja pahimmillaan matkaa lentokentältä majapaikkaan on useampi tunti.

Tässä muutama vaihtoehto, joita me olemme käyttäneet:

Junat ovat aina minun ykkösvaihtoehtoni. Suomessa Kehärata on tuonut tullessaan suuren helpotuksen, kun junalla pääsee suoraan lentokentälle. Vanhempani lähtevät liikkeelle Kouvolasta ja heidän tarvitsee vain vaihtaa junaa Tikkurilassa, kun ovatkin jo kentällä.

Maailmalla äärimmäisen kätevä junaliikenne on ainakin Roomassa: matka on aika pitkä, mutta juna mukava, ja siihen saa ostettua liput etukäteen automaatista.

Bussit eivät kuulu minun suosikkeihini. Helsingissä käytimme ennen bussilinjaa 615, joka meni kotimme läheltä Hakaniemestä suoraan lentokentälle. Bussimatka kuitenkin kesti tuskallisen pitkään ja matka oli aina yhtä taistelua elintilasta. Varsinkin, kun itse matkusti rattaiden kanssa, niin aina joutui tunkemaan matkalaukkujen sekaan. Bussiruuhka on ehkä hieman nyt helpottanut, kun suurin osa keskustan alueelta tulevista käyttää junaa.

Maailmalla en yleensä koskaan valitse bussia, jos lapset ovat mukana. Bussit ovat useimmiten hitaita, keikkuvia ja aina täynnä. Varsinkaan uuteen paikkaan siirtyessä väsyneitä lapsia ei kannata viedä bussiin. Toisaalta, jos on liikkeellä vain aikuisten kesken, bussit ovat yleensä halvin vaihtoehto.

Taksit olivat ennen meidän ykkösvaihtoehtoja. Tosin niitäkään emme Suomen päässä koskaan ottaneet tolpalta, vaan tilasimme etukäteen auton, jossa oli turvaistuin. Tämä ei tietenkään Suomessa ole yksinkertainen operaatio, sillä taksikeskus ei voi istuinta luvata. Helppoa se tosin ei ollut Miamissakaan: siellä kuskit eivät ottaneet meitä kyytiin, kun lapsilla ei ollut omia istuimia mukana.

Me käytimme ennen TJP Lines -nimistä yritystä, joka oli hieman kalliimpi, mutta joka otti aina mukaan pyytämämme istuimet. Kyseisen yrityksen varaan en kuitenkaan enää jättäisi kuljetuksia, sillä se on mystisesti kadonnut netistä. Katoaminen tapahtui itse asiassa jo vuonna 2013, kun olimme Floridassa. TJP Linesin auton piti hakea meidät lähtöaamuna puoli kuudelta, mutta auto ei ilmestynyt paikalle. Pitkän selvittelyn jälkeen saimme auton, johon mahtui puolet seurueestamme, mutta toisen puolen piti tilata tavallinen taksi. Sanomattakin on selvää, että päädyimme lentokentällä juoksemaan.

Koko kolmiviikkoisen matkamme ajan yritin tavoitella yritystä, mutten saanut heitä kiinni. Lopulta viimeisenä iltana Suomen päässä oleva veljeni sai yritykseen yhteyden ja he lupasivat lähettää auton meitä vastaan lentokentälle. Tällä kerralla auto oli täsmälleen ajoissa ja kuski antoi meille kirjekuoren, jossa luvattiin matkan olevan ilmainen lähtöpäivän sotkun takia. Palvelu oli siis erittäin hyvää, mutta enää yhtiötä ei löydy netistä ollenkaan. Google-haulla toiseksi vaihtoehdoksi nousee Mankkaan taksi, jolta voisi mahdollisesti saada samankaltaista palvelua.

Maailmalla olemme käyttäneet takseja, jos ei ole ollut muita vaihtoehtoja. Useimmiten taksimatkakaan ei ole kovin miellyttävä: tästä saimme todisteen aikanaan Las Palmasissa, jossa nuorempi lapsista lauleli iloisesti aina kaupunkialueelle asti, kunnes täysin varoittamatta oksensi pitkin taksin penkkiä ja lattiaa. Kuski ei ollut tyytyväinen. Paluumatkalla osasin ennakoida asian ja otin muovipussit valmiiksi, joten saimme pidettyä taksin puhtaana, vaikka lapsen vaatteet menivätkin vaihtoon heti terminaalissa.

Useimmiten taksin tilaaminen etukäteen on ollut kätevintä. Esimerkiksi Thaimaassa olemme pyytäneet lähes aina majapaikkaa joko järjestämään kuljetuksen tai antamaan jonkun kuljettajan yhteystiedot. Täysin ongelmattomasti eivät ole sujuneet nekään, mutta jotenkin sitä aina on perille päästy. Viime syksynä lähtiessämme Bangkokista Ko Samuille meille sattui sketsihahmoa muistuttava kuski, joka ensin oli yli puoli tuntia myöhässä ja sen jälkeen ajeli niin ihmeellisiä reittejä, että matka-aikaa kertyi moninkertaisesti. Kaiken lisäksi hän pysähtyi tankkaamaan kesken kaiken. Olimme jo luopuneet toivosta ehtiä lennolle, mutta onneksi lapset taas pelastivat tilanteen: kun näytin check-in -tiskillä pieniä vaaleapäisiä lapsia, meidät selvitettiin vielä koneeseen ja saateltiin suoraan turvatarkastukseen.

Turkissa ajelimme kolmen tunnin matkan Dalamanin lentokentältä Datcaan viisipaikkaisessa Kangoossa: kuskin lisäksi meitä oli kuusi matkustajaa ja kaikki matkatavarat. Bodrumissa pyysimme majapaikan emäntää tilaamaan etukäteen ison taksin ja hän nyökytteli koko ajan tyytyväisenä, että iso iso. Taas pihassa oli Kangoo ja sillä mentiin. Kangoo taitaa olla turkkilainen käsitys isosta autosta.

Suomessahan lentokentälle voisi kulkea myös omalla autolla. Meidän vain ei ole mitään järkeä lähteä Helsingin Kalliosta ja maksaa sen jälkeen kalliita parkkimaksuja. Viime syksynä sain houkuteltua veljeni viemään ja hakemaan meidät, jolloin myös vanhempamme saivat jätettyä talvitakkinsa autoomme paluumatkaa odottelemaan.

Jos matkakohteessa on ajatellut vuokrata auton, voi sen ottaa jo heti lentokentältä. Me olemme tehneet niin vain Floridassa, jossa tarkoitus oli ajella ensimmäiset kaksi viikkoa ympäriinsä. En vain ottanut huomioon sitä, että Miamin lentokenttä on iso ja ruuhkainen: kun ensin selvisimme kilometrin tullijonosta Etelä-Amerikasta saapuneen matkustajajoukon seassa, metsästäneet toimiston, johon voi ilmoittaa kadonneesta matkalaukusta ja jonottaneet tunnin verran sekä Alamon palvelutiskille että automaatille, pääsimme vihdoin valitsemaan vitivalkoisen Chevroletin Town and Countryn ja kurvaamaan ulos lentokentältä – vain neljä tuntia sen jälkeen, kun kone oli laskeutunut. Majapaikan Pompano Beachiltä löysimme kymmenen minuuttia ennen respan sulkeutumista.

Lentokenttäkuljetusta varten kannattaa kuitenkin tehdä vähän taustatyötä: taksi ei aina ole se helpoin vaihtoehto. Varsinkin monessa suurkaupungissa julkiset liikennevälineet toimivat paljon tehokkaammin. Esimerkiksi Madridissa lentokentältä pääsee keskustaan metrolla. New Yorkissa ja Pariisissa taas voi ottaa lentokenttäjunan, josta vaihtaa metroon – erittäin kätevää sekin. Usein lentokenttäjunat ovat niin täynnä turisteja, ettei pieni mokaileminen edes haittaa – aina on joku, joka on vielä enemmän pihalla kuin sinä.

Jos kuitenkin haluat välttää lentokenttäkuljetukset kokonaan, suosittelen lentämään Tanskan Billundiin. Siellä lentokenttä on kävelymatkan päässä kaupungin ykköskohteesta Legolandista ja sen hotellista. Ei tarvitse vaivata taksikuskia.

Ensi viikolla kun laskeudumme Barcelonaan, meitä pitäisi olla vastassa isäntämme Jaimen ystävä Miguel ja joku toinen taksikuski. He ottavat kyydistä täsmälleen saman hinnan kuin muutkin taksit, mutta odottavat meitä valmiiksi tuloaulassa.

Nyt meillä olisi ollut mahdollisuus myös kokeilla bussia, kun majapaikkamme sijaitsee aivan Plaza Catalunyan vieressä (jonne siis lentokenttäbussi ajaa), mutta yllättäen meidän seitsemän bussiliput olisivat tulleet maksamaan lähes saman verran kuin kaksi taksia. Ja yhdeksältä illalla voi olla ihan mukava ajaa perille taksilla – varsinkin kun tiedän, ettei matka-aika ole kovin pitkä.

Suomen päässä ajattelimme tällä kerralla ottaa junan Rautatieasemalta Lentoasemalle, koska pääsemme asemalle kätevästi metrolla, ja lentomme lähtee vasta alkuillasta. Suunnitelma on nyt hieman vastatuulessa, sillä talvi tulikin jo näin aikaisin. Ajatus metro- ja junamatkasta rinkkojen ja perässä vedettävien laukkujen kanssa oli ihan hyvä, kunnes tajusin, etteivät laukkujen pyörät kulje mihinkään tuolla lumessa. Kaiken lisäksi matkaan ovat lähdössä McLarenin matkarattaat, joiden pyörät eivät todellakaan kulje mihinkään.

Toinen vaihtoehto olisi taas lahjoa veli kuljettamaan lentokentälle, mutta auto seisoo tällä hetkellä kadunvarressa kesärenkaiden päällä. Vaihtoon sovittu aika oli pakko perua, sillä ei autoa näillä keleillä saa siirrettyä mihinkään.

Ensi tiistaina kerron teille, mihin vaihtoehtoon päädymme!

Jutun kuvat ovat muuten edelliseltä matkaltamme Barcelonaan tammikuussa 2006. Hauskaa nähdä, kuinka paljon maisemat ovat muuttuneet kymmenen vuoden aikana!