Kotona Sri Lankassa – kotimajoitus päästää osaksi yhteisöä

Isäntä tulee kulman takaa kädessään vasara, jota alkaa esitellä kaksivuotiaalle. Tämä ei jaksa edes pidellä vasaraa kädessä, mikä naurattaa isäntää suuresti. Hän ottaa vasaran ja lähtee takaisin talon taakse.

Pieni ele on meille merkki siitä, että nyt kannattaa mennä hänen perässään. Menemme talon taakse, missä huomaamme, että isäntä rakentaa seinää suihkutilan ja keittiön oven välille. Mies tarttuu kiinni laudasta, jota isäntä sahaa, ja auttaa tätä naulaamaan sen paikoilleen. Kun seinälauta on kiinni, isäntä alkaa kaventaa seuraavaa lautaa kuokan avulla. Hän leikkaa palan peltipurkkia prikaksi ja alkaa sovitella seinän seuraavaa osaa paikoilleen.

Olemme saapuneet Neluwaan vain paria tuntia aiemmin, ja jo nyt mies pääsee apupojaksi rakennustyömaalle. Vaikkei työnjohtaja osaa sanoa, mitä pitää tehdä, yksinkertaisen elekielen avulla he saavat seinän rakennettua pala kerrallaan. Välillä mies saa sahata, mutta suurimman osan ajasta hän avustaa isäntää.

Saavuimme Kanthin perheen vieraaksi Neluwan kylään perjantaipäivänä. Olin varannut majoituksen suomalaisen Duara Travelsin kautta, ja meitä oli Neluwan keskustassa vastassa Duaran yhteyshenkilö Anil, joka kehotti meitä ostamaan kaupasta mukaan vettä ja muuta tarvitsemaamme. Lyhyen kauppareissun jälkeen hän ajoi moottoripyörällään automme edellä, ja johdatti meidät Kanthin perheen talolle.

Talolla saimme ensimmäisenä käsiimme kookospähkinät, joihin isäntä leikkasi reiät suurella viidakkoveitsellä. Tarkoituksena oli juoda kookosvedet suoraan pähkinästä, ja perhe näytti itse mallia. Meidän vesistämme iso osa valui rinnuksille, mutta yritimme parhaamme. Kun vesi oli juotu, isäntä leikkasi pähkinän kahtia, minkä jälkeen hedelmälihan saattoi kaapia syötäväksi. Perhe itse käytti kaapimiseen pähkinän kantta, mutta meille emäntämme toi lusikat, sillä niin epätoivoiselta yrityksemme varmasti näytti.

Kanthin perhe, johon vanhempien lisäksi kuului kaksi aikuista lasta ja isoäiti, oli varannut meille talostaan kaksi huonetta. Toinen huoneista sijaitsi terassin vieressä omalla sisäänkäynnillä, ja sinne sijoitimme esikoisen ja mummon. Me muut taas muutimme sisälle isoäidin naapuriin. Hänen huoneessaan majoittui myös perheen poika, joka saapui myöhään perjantai-iltana pääkaupunki Colombosta, missä hän opiskelee.

Ajatus asumisesta täysin vieraan perheen kotona on jännittävä: kuinka voin rentoutua vieraassa ympäristössä, kuinka tulemme toimeen perheen kanssa? Kuinka kommunikoimme, kun he eivät puhu englantia?

Tilanne oli kieltämättä aluksi hieman epävarma: me yritimme katsella ympärillemme ja oppia talon tavoille, kun taas Anil varmisteli meiltä kerta toisensa jälkeen asioita. Oli hirvittävän vaikea sanoa, syömmekö mieluiten lihaa, kanaa vai kalaa, kun emme olleet vielä päässeet selvyyteen, mitä perheessä yleensä syödään. Lihan tai kanan teurastaminen saattaa merkitä suurta kulua perheelle, kun taas kalan saanti sisämaassa on hyvin epävarmaa. Totean vain meidän syövän mitä vain tarjotaan.

Löydämme vessan ja toteamme nopeasti, että paperia ei talossa käytetä. On hyvä hetki opettaa lapset huljukupin perusteisiin. Ensimmäisellä aterialle huomaamme myös ruokailuvälineiden puuttuvan – tästä syystä kädet siis pestään niin huolellisesti. Lapset sentään olivat vain innoissaan mahdollisuudesta syödä käsin. Emäntä kantaa pöytään monta ateriaa päivässä, ja aina joka välissä terassille ilmestyy tarjotin täynnä teekuppeja ja keksejä.

Jää on kuitenkin murrettu viimeistään siinä vaiheessa, kun isäntä tulee hakemaan miestä rakennushommiin. Hän on selvästi saanut ohjeen rakentaa suihkupaikalle näkösuojan meitä varten, sillä paikalliset eivät sellaista tarvitse, kun käyvät vaatteet päällä pesulla. Myöhemmin myös huomaamme, että vessakin on tehty meitä vieraita varten, sillä ulkopuolelta on käynti perheen omaan perinteiseen kyykkyvessaan. Siinä sitä olisi ollut lapsille opettamista.

Kolme päivää vierähtävät Neluwassa nopeasti: isäntä ja poika vievät meidät kävelylle ja esittelevät viljelmiään. Mäki on täynnä teepensaita, pippuria, kanelia ja hedelmiä. Pääsemme maistamaan kaikkea.

Isäntä myös vie meidät läheiselle joelle uimaan. Kävelymatkalla hän pääsee tervehtimään naapureita, jotka kaikki tulevat pihoilleen katsomaan meitä. Olemme nähtävyys, jota isäntä esittelee muille kyläläisille.

Juuri ennen jokea joukkoomme liittyy kaksi poikaa ja heidän äitinsä, jotka hekin ovat matkalla joelle. Äiti pyykkää isoa vaatelastia ja peseytyy itse samalla. Pienempi poika uiskentelee joessa ja testailee miehen uimalaseja suurella innolla. Isompi poika kiipeilee puissa ja heittelee meille sieltä päärynöitä syötäväksi. Myös pojat joutuvat lopulta pesulle, kun äiti heittää heille saippuapalan, jonka kanssa heidän on määrä kuurata itsensä puhtaiksi. Pienempi poika tekee työtä käskettyä, mutta isompi lähtee kauemmas alajuoksulle peseytymään.

Lauantai-iltana käymme markkinoilla, missä isäntä pääsee taas johdattamaan vierasjoukkoaan. Myyjät ja muut asiakkaat katsovat kiinnostuneina ja kyselevät asioita, joista me emme ymmärrä mitään. Hymyilemme vain kaikille. Isäntä ostaa pureskeltavia lehtiä, kuivattua kalaa, sekä karkkeja, jotka antaa lapsille. Piipahdamme nopeasti torin keskellä olevalla leikkipaikalla.

Illalla pihaan kokoontuu miesjoukko, joiden punaiset suut nousevat leveään hymyyn. Jopa naapurissa asuva tuktuk-isäntä, joka hieman nyreän näköisenä vei meidät aiemmin torille, seisoo nyt pihalla iloisena. Hänen lehtien värjäämästä suustaan tulee naurua ja juttua, josta emme taas ymmärrä mitään.

Muutenkin saamme Kanthin perheen vieraina tottua naapureihin ja heidän läsnäoloonsa. Lähes koko ajan talossa on muitakin kuin oman perheen jäseniä: naapurin naiset tulevat auttelemaan emäntää keittiössä, pojan kaverit tulevat rassaamaan moottoripyöriä tai muuten vain hengaamaan, vanhemmat naiset tulevat istuskelemaan perheen isoäidin kanssa. Mieluisin vieras on kuitenkin naapurin tyttö, joka tulee viihdyttämään lapsia. Pitkän koulupäivän jälkeen hän tupsahtaa pihaan: esittelee lapsille pihan kasveja, piirtää heidän kanssaan ja silittelee pienimmän vaaleaa ihoa. Anilin tulkkaamana saamme tietää hänen käyvän tavallisen koulupäivän lisäksi lähes kymmenellä lisätunnilla valmistautuakseen paremmin tulevaisuuteen. Matematiikan, englannin ja muiden kouluaineiden lisäksi näitä lisätunteja annetaan esimerkiksi tanssissa ja karatessa.

Elämämme Neluwassa ei ole vauhdikasta ja toiminnantäyteistä, vaan enemmänkin verkkaista: istuskelemme, pelaamme korttia ja teemme esikoisen kanssa paljon läksyjä. Kaikki se joutilaisuus on kuitenkin monen turistikohteen ja temppelin jälkeen erittäin tervetullutta. Vihdoin ei tarvitse tehdä mitään.

Näin jälkikäteen katsottuna olisimme kuitenkin voineet hieman enemmänkin osallistua perheen töihin: esimerkiksi emännälle olisi voinut tarjota apuaan ahkerammin ja osallistua ruoanlaittoon tai tiskaamiseen. Toisaalta kolme päivää on lyhyt aika havainnoida isäntäperheen tapoja: onko edes soveliasta tunkea itseään keittiöön emännän reviirille? Eivät siellä muutkaan perheenjäsenet käyneet. Seuraavalla kerralla ehkä kuitenkin yrittäisin reippaammin mennä.

Neluwa on vehreää seutua Sinharajan sademetsän reunalla. Sinne johtavat tiet ovat kapeita ja kuoppaisia, mutta linja-autoliikenne pääkaupunki Colomboon ja etelän Galleen kulkevat säännöllisesti. Silti en olisi tullut sinne koskaan eksyneeksi ilman Duara Travelsia ja Kanthin perhettä.

Tai Anilia, joka koko kolmen päivän ajan huolehti meistä parhaansa mukaan. Hän kävi säännöllisesti kysymässä kuulumisiamme, soitteli isäntäperheellemme ja varmisti heidän näkemyksiään. Hän myös vei meidät päiväretkelle Neluwan vesiputouksille, joiden kirkas ja kylmä vesi houkutteli hyppäämään sekaan. Me olimme taas nähtävyys, kun laskeuduimme veteen uimapuvuissamme, kun taas paikalliset uivat kaikki vaatteet päällä. Uituaan he vaihtoivat tyynesti kassista kuivat vaatteet päälle ja jatkoivat matkaa.

Kun istuin kotitalomme pihalla ja katselin alhaalla siintäville riisipelloille, oli mieli rauhaisa. Monen turistikohteen ja Kandyn hektisen kaupunkielämän jälkeen minun ei tarvinnut kolmeen päivään tehdä mitään. Toki nousin äkkiä penkistäni, kun isäntä viittasi johonkin suuntaan, koska silloin oli yleensä jotain mielenkiintoista luvassa. Muuten saimme keskittyä täysin omiin puuhiimme ja lomasta nauttimiseen.

Aktiivista lomaa kaipaavan kannattaa kuitenkin harkita kotimajoitusta pariin kertaan. Muutama päivä paikallisen perheen kotona ei ole suoritus, josta jaetaan pisteitä, tai jossa ruksitaan listalta kokemuksia toisensa perään. Perheen tehtävä ei ole viihdyttää vieraita tai keksiä heille kokemuksia, vaan he elävät normaalia elämäänsä.

Sitä kotimajoitus on parhaimmillaan myös meille vieraille: pääsemme matkustamisen lomassa vähäksi aikaa viettämään normaalia elämää. Lapset leikkivät leikkejään, koululainen tekee läksyjä. Me vanhemmat voimme istua muovituoleissa ja antaa auringon lämmittää ihoa. Jostain kaukaa kuuluu riikinkukon rääkäisy, joka muistuttaa tappelevien kissojen ääntä. Hiki valuu selkää pitkin.

Ehkä ei kuitenkaan ihan tavallista elämää meille suomalaisille, ja juuri siksi niin ihanaa.

Kannattaa käydä katsomassa myös Duara Travelsin blogiteksti, jossa kerrotaan kotimajoituksesta lasten kanssa. Mekin pääsimme kertomaan mielipiteemme.