Minun lapsuudessani meidän matkustelumme oli sataprosenttisesti kotimaan matkailua autolla, ja useimmiten määränpäänä olivat sukulaiset Savossa. Matkan aikana pysähtelimme niin Mikkelin kuin Savonlinnankin toreilla, ja perillä odottivat sukulaisten maatalot lampaineen ja heinäpeltoineen. Siellä sitten nautimme Suomen kesästä ja katsoimme televisiosta, kun Seppo Räty heitti keihästä.
Vaikka meidän perheemme matkustaminen on tänä päivänä aika kaukana tuosta Suomi-Filmin idyllistä, on aina välillä hyvä palata juurilleen. Ylihuomenna starttaammekin automme kohti Kainuun korpia ja Vuokattia. Meitä eivät perillä odota kaukaiset sukulaiset, vaan Katinkullan kylpylä, jossa lomailemme viikon. Näin 2010-luvulla olisi turhan rajua ajaa tuntikausia yöpyäkseen vaahtomuovipatjalla nurkassa, jonka omistajia on tavannut viimeksi vuosikymmen sitten jonkun yhtä etäisen sukulaisen hautajaisissa. Nyt on kivempi kärvistellä autossa, kun perillä odottavat kolmen makuuhuoneen lomahuoneisto omalla saunalla sekä kylpyläpalvelut. Jos heittäydymme nostalgisiksi, poikkeamme edelleen siellä Mikkelin torilla ABC-huoltamon sijaan, vaikka tosiasiassa ABC:n vauvanhoitohuone luultavasti päihittää Mikkelin torin vastaavan.
Pysäyttävintä automatkalle valmistautumisessa on auton valmistelu tällaiseen koitokseen. Meidän Toyotamme vuosimallia 1993 kun ei ole mikään takuukäyttöinen kulkuneuvo, vaan vaatii aina pientä korjausta. Nytkin sille tehtiin juuri ennen lähtöä täydellinen jarruremontti, minkä lisäksi pakoputki hitsattiin takaisin kasaan. Korjaaminen on kuitenkin vielä pieni juttu, sillä sen tekee joku muu kuin minä, kun taas auton siivoaminen jäi minun vastuulleni. Pahinta siivoamisessa on se, että viisimetrinen Previa kätkee sisälleen kolme penkkiriviä, joista takimmainen on tyttöjen valtakuntaa. Sieltä kaivoin esiin kaksi puoliksi syötyä rusinapakettia, kasan leluja, muutamat hampurilaispaperit, pinnejä ja hiuslenkkejä. Lattialta imuroin pussillisen popcornia. Keskirivi on helpompi tapaus, sillä se on vauvan käytössä. Sieltä piti vain poistaa turhat harsoliinat, joita tulee sujauteltua istuintaskuihin varmuuden vuoksi. Etupenkillä ei kojelaudan pyyhkimisen lisäksi ole tehtävissä muuta kuin cd-levyjen lajittelu. Fröbelin palikat 20:n vuoden takaa on paras laittaa takimmaiseksi, koska siitä se on helpoin löytää, kun taas uusi Onni Orava -levy tulee ensimmäiseksi. Sitä kuitenkin toivotaan jo ennen kuin auto on poistunut pihasta. Siihen välille sitten on hyvä laittaa kattaus omia suosikkeja, joita voi sujauttaa koneeseen sillä verukkeella, ettei “käteen nyt sattunut muuta”. Niillä pärjää ehkä sinne Mikkelin torille asti.
Monet asiat ovat siis muuttuneet oman lapsuuden autoreissujen jälkeen. Radiota ei halua kuunnella kukaan, kun pitää päästä valitsemaan omat kappaleet. Taukoja ei pidetä tunnin välein kiemuraisen tien laidalla, vaan posotetaan kovaa vauhtia leveäkaistatietä pitkin, kunnes pysähdytään jossain huoltamokompleksin hampurilaisravintolassa. Samalla on hyvä käydä vessassa, sillä tienvarren puskaan ei kukaan suostu. Se on kuitenkin varmaa, että edelleen, kaikesta huolellisesta auton valmistelusta ja siivoamisesta huolimatta, takapenkki tulee olemaan täynnä erilaisia ruoanmuruja ja kadonneita tussinkorkkeja jo kauan ennen sitä Mikkelin toria. Ja se on varmaa, että “joko ollaan kohta perillä” kuullaan vähintään yhtä usein kuin omassa lapsuudessa.
No Comments