Kotiin on raskasta palata

Ottaako ketään muuta päähän palata matkalta kotiin? Aina sanotaan, että ”home sweet home” ja ”oma maa mansikka, muu maa mustikka”, mutta entä jos siellä kotona ei odotakaan se ihana siisti pesä, jonka kuvittelit sinne jättäneesi, vaan kaamea kaaos ja raskas arki, jota et ihan kuitenkaan vielä jaksaisikaan?

Älkää käsittäkö väärin: kyllä minä kodistani tykkään. On ihan luksusta saada asua Helsingin Kalliossa, mistä on lyhyt matka joka paikkaan, ja ympäriltä löytyy aina elämää, halusin tai en. Kodissamme on kaikki mitä tarvitsen. No okei, voisin minä toisen vessan meille ottaa.

Huomaan kuitenkin yhä useammin matkalta palattuani vajoavani sohvan nurkkaan kykenemättömänä mihinkään järjelliseen. Laukut lojuvat päiväkausia purkamattomina, pyykit pesemättä ja postit käymättä läpi. Lapset kantavat leluja huoneesta toiseen, koska niitä vain on kiva taas katsella pitkästä aikaa.

Tämän postauksen kuvat ovat muuten Espanjan Calahondasta. On paljon kivempi miettiä tekemättömiä töitä, kun taustalla on hiekkarantoja ja meren aaltoja. Eikä kukaan varmasti halua nähdä kuvaa niistä pyykkivuorista.

Matkalla on liian kivaa

Tiistaina palasimme kahden viikon Espanjan matkalta. Vaikka kaksi viikkoa tuntui etukäteen älyttömän lyhyeltä ajalta, ehti siinä ajassa helposti vajota toiseen todellisuuteen. Me viisi olimme taas kaikki päivät yhdessä ilman kouluja, töitä, harrastuksia, tai muita ihmisiä, jotka puhuisivat kieltämme. Monet yötkin nukuimme kylki kyljessä tai varpaat vastakkain.

Ehdimme viettää kiireettömiä aamuja, kävellä pienillä sivukujilla ilman päämäärää ja ajaa autolla satoja kilometrejä muutaman hienon maiseman vuoksi. Lapset saivat pelata pädillä Peppiä ja katsoa vanhasta dvd-soittimesta Muumeja ja Zootropolista. Me aikuiset saimme ostaa kaupasta muutaman euron manchegoa ja euron viinipulloja. Lapset saivat ylettömästi joulusuklaata, jota myytiin lähikaupassa pilkkahintaan. Saimme istua autiolla hiekkarannalla syömässä eväitä ja piirtämässä hiekkaan.

Suloisen joutilaisuuden jälkeen on vaikea palata kotiin tekemättömien töiden ja pesemättömien pyykkien sekaan. Ensimmäiseksi on pakko raahautua ruokakauppaan, jonka lasku on moninkertainen Espanjan laskuihin verrattuna. Seuraavaksi pitää lähteä viemään yhtä lasta muskariin ja toista uimakouluun. Kolmas makaa masentuneena kotona, koska häneen on iskenyt vesirokko.

Pitäisikö paluuseen jotenkin varautua?

Kun kotiinpaluu kuitenkin aina jollain tasolla ahdistaa, pitäisikö siihen ryhtyä varautumaan etukäteen? Kannattaisiko laatia jonkinlainen suunnitelma sille, mistä matkan jälkeen arkeen sukeltamisen aloittaa?

Olemme jo pitkään yrittäneet lähteä matkalle niin, että koti olisi siivottuna. Arvatkaa, kuinka monta kertaa se on onnistunut? Ei kovinkaan montaa. Tällä kerralla tuntui, että normisiivoamisen lisäksi olin lykännyt jopa lakanoiden vaihtoa, joten niinhän sekin odotti matkan jälkeen.

Matkalta olisi myös helpompi palata, jos olisi järjestänyt kalenterinsa ennen kotoa poistumista. Jos ei joka kerta tarvitsisi aloittaa arkea kahlaamalla läpi tuhat sähköpostia ja messenger-viestiä ja merkitsemällä asioita kalenteriin vain todetakseen, että ”ai olen nuokin kahdeksan asiaa luvannut samaan aikaan”. Jotenkin kai aina ajattelen, että matkalla on hyvää aikaa tuijotella kalenteria ja tehdä järkeviä suunnitelmia, vaikka eihän siellä koskaan ole.

Minun pitäisi myös aina muistaa, etten pysty matkoilla muutenkaan mihinkään järjelliseen. Otan aina ison kasan erilaisia töitä ja tehtäviä mukaan, ja ajattelen tekeväni niitä sitten iltaisin lasten käytyä nukkumaan. Todellisuudessa jaksan yleensä avata jonkun höpöhöpö-lehden, mutten saa sitäkään luettua sivua pidempään. Työt siis kannattaisi tehdä ennen matkalle lähtöä, etteivät nekin odottaisi tekijäänsä heti matkan jälkeen.

Koska kuitenkin olen luetteloihminen, ehkä minun kannattaisi ennen matkaa käyttää muutama hetki sen listaamiseen, mitä aion tehdä heti matkan jälkeen. Laittaisin ylös välttämättömät asiat, kuten kaupassa käymisen ja pyykkien pesemisen, sekä ne asiat, jotka ehtivät vähän odottaakin vuoroaan: kuten lastenhuoneen maton kaivaminen tavaravuoren alta tai matkarattaiden nostaminen takaisin ylähyllylle. Hyvinhän ne rattaat mahtuvat olemaan eteisessäkin, kunhan ei halua ottaa pakastimesta mitään ulos.

Tällä hetkellä asia menee niin, että katson niitä kaikkia tavarakasoja ja epämääräisiä vaatepinoja, ja vajoan ahdistuneena sohvalle. Jospa olisinkin laatinut etukäteen suunnitelman siitä, mistä pinosta aloitan. Tai edes mistä huoneesta. Ja hyväksyisin myös sen, etten saa kaikkea järjestettyä ensimmäisen päivän – tai edes viikon – aikana. Yleensä olen kuitenkin saanut matkakaaoksen järjestykseen siihen mennessä, kun seuraava matka koittaa. Koittaisipa se pian!