Jelling
Eurooppa Tanska

Kongernes Jelling avaa Tanskan viikinkihistoriaa

Kaupallinen yhteistyö: Legoland Billund Resort

Tanskan historia ulottuu kauas aikaan ennen Lego-palikoiden keksimistä ja tupakoivia kuninkaallisia. Aikaan, jolloin omasta olemassaolosta taisteltiin tosissaan, ja uusia alueita yritettiin epätoivoisesti valloittaa omien tarkoitusperien ja aatteiden taakse.

Pienessä Jellingin kaupungissa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Billundista, sijaitsee Kongernes Jelling, joka avaa maan historiaa reilut tuhat vuotta taaksepäin. Paikalla on aikoinaan sijoinnut viikinkien kylä suurine hautoineen. Isot hautakummut ovat edelleen olemassa, ja niiden päälle voi kiivetä ihailemaan maisemia ja toteamaan itse, kuinka suuri paalutuksilla rajattu hauta-alue on ollut.

Jelling

Jelling

Matkailutoimittajien liitto valitsi Kongernes Jellingin vuonna 2017 parhaaksi vierailukohteeksi. Valinnassa kiitettiin etenkin sen interaktiivisuutta ja erikoistehosteita, sekä hienoa tapaa tuoda Tanskan verinen viikinkimenneisyys yleisön nähtäville. Alue on  myös yksi Unescon maailmanperintökohteista.

Näyttely kuljettaa vierailijan läpi historian

Ilmainen näyttely esittelee viikinkien – ja ennen kaikkea viikinkikuninkaiden Harald Sinihampaan ja Gorm Vanhan – historiaa. Gorm Vanha ja hänen poikansa Harald Sinihammas olivat viikinkien kuninkaita, jotka hallitsivat aluetta. Harald Sinihampaan aikana tosin kristinusko alkoi saada sijaa, ja vanhat viikinkiuskomukset alkoivat väistyä.

Jelling

Jelling

Näyttely kuljettaa hienosti läpi viikinkien elämän ja uskomusten. Vierailijat pääsevät tutkimaan karttoja ja lukemaan tietoa viikinkien elämästä. He pääsevät myös katsomaan, mihin ruumiinosiin isketyt miekat tappavat nopeimmin, sekä astumaan kuolevan mukana Valhallaan. Valhallassa vaelletaan valkeassa maassa, joka on täynnä myyttejä.

Koko näyttelyn punainen lanka on vahvana kulkeva interaktiivisuus. Vanhasta historiasta on rakennettu tarinoita, joihin vierailijat pääsevät osallistumaan. Nappia painamalla kartat ja tarinat kasvavat seinällä ja veri peittää haavoitetun ruumiin. Valhallaan astutaan monen askelman kautta, jolloin vierailijan aura muuttuu vaiheittain ihmishahmosta pelkäksi hengeksi. Kaupunkia kasvatetaan pöydälle pala palalta, ja riimukirjaimilla voi harjoitella kirjoittamaan oman nimensä.

Jelling

Jelling

Riimukirjaimia harjoitellessa yksi merkeistä näyttää omituisen tutulta. Vastaus tähän löytyykin nopeasti, sillä b- ja t -kirjainten yhdistelmä osoittaa tänä päivänä kaikissa älylaitteissa bluetooth-yhteyttä. Tämä yhteys onkin saanut nimensä Harald Sinihampaalta, jonka nimi jatkaa elämäänsä uuden teknologian maailmassa.

Jelling

Jelling

Jelling

Kun vierailija on kulkenut läpi historian, hän saapuu nykypäivään. Seinällä on suuri kuva Gorm Vanhan jälkeläisistä, jotka ovat kokoontuneet Jellingiin joitain vuosia sitten. Isoista ikkunoista näkyvät hautakukkulat tänä päivänä.

Jelling

Jelling

Jelling

Kaikesta uudesta teknologiasta ja interaktiivisuudesta huolimatta minua kiehtoi eniten koko näyttelyn vanhin esine: pala vanhaa paalutusta, joka on kiertänyt aluetta. Viikingit rakensivat hauta-alueen ympärille laivan muotoisen paalutuksen, joka symboloi kuolleiden matkaa Valhallaan. Pala tätä lähes 1000 vuotta vanhaa paalutusta on esillä näyttelyssä.

Paalutus on rakennettu osittain uudelleen: valkoiset kapeat paalut osoittavat rajat, jota pitkin alkuperäinen paalutus on mennyt. Kuinka valtava laiva onkaan ollut kyseessä!

Jelling

Jelling

Koko alue avautuu kattoterassilta ja hautakumpujen päältä

Kattoterassilta pääsee katselemaan maisemia ylhäältä käsin: hautakukkulat ja niiden välissä oleva kirkko näkyvät yhtenäisenä asetelmana, jonka takana kulkee harva valkoisista paaluista tehty raja. Terassin kiikarit yllättävät täysin: pienten yksityiskohtien sijaan niillä pääsee kohdistamaan samalle paikalle eri historian aikoina. Valittavana on kymmenkunta kuvaa, jotka näyttävät, miltä juuri tuo maisema on näyttänyt niin viikinkiaikoina kuin paljon myöhemminkin. Erityisen hurjalta näyttää kuva, jossa hautakumpujen keskellä oleva kirkko on yhtäkkiä kadonnut tulipalon myötä. Uusi kirkko rakennettiin myöhemmin samalle paikalle.

Jelling

Jelling

Sisätilojen lisäksi Jellingissä vieraillessaan kannattaa ehdottomasti kiertää myös ulkonäyttelyt. Meidän vierailumme aikana aurinko alkoi pitkän sadepäivän päätteeksi onneksi juuri pilkottaa, kun lähdimme kiipeämään ylös hautakukkuloille. Vasta kukkulan päältä oli oikeasti mahdollista nähdä koko alue.

Jelling

Jelling

Jelling

Hautakukkuloiden väliin jää vitivalkoinen kirkko, joka pitää myös sisällään mielenkiintoisen tarinan. Kirkon rakennutti siihen aikoinaan Harald Sinihammas isänsä Gorm Vanhan mausoleumiksi. Alkuperäinen kirkko tuhoutui täysin tulipalossa, ja tällä hetkellä paikalla oleva kivikirkko on jo neljäs  kirkkorakennus samalla paikalla. Vuonna 2000 kirkossa pidettiin suuret juhlallisuudet, kun pitkien tutkimusten jälkeen Gorm Vanhan ruumis haudattiin uudelleen kirkkoon.

Jelling

Jelling

Kirkon pihalta löytyvät lasivitriineistä myös Harald Sinihampaan ja Gorm Vanhan riimukivet, ja yhdessä nämä kivet, hautakukkulat ja niiden välissä oleva kirkko muodostavat koko Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisen historiallisen kohteen. Ne myös samalla symboloivat Tanskan siirtymistä pakana-ajasta kristilliseen aikaan, ja tämä siirtymä sai alkunsa juuri Jellingissä.

Jelling

Jelling

Billundin seudulla liikkuessaan ei kannata missään nimessä ohittaa Jellingiä. Vaikka aikaa olisi vain vähän, kannattaa ehdottomasti kiivetä kukkulalle ja ainakin piipahtaa ilmaisessa näyttelyssä. Gorm Vanhan ja Harald Sinihampaan hahmot toivottavat hieman hurjasta ulkonäöstään huolimatta vierailijan lämpimästi tervetulleeksi.

Jelling

You Might Also Like...

No Comments

    Leave a Reply