Kolme kansallispuistoa kruunasivat kesän

Kesällä 2025 jäin lomalle viileän juhannuksen jälkeen. Juhannuksena vielä ulkoilin ja nautin varovasta keskikesän auringosta, mutta seuraavat kolme viikkoa vietin hyvin pitkälti mökin sohvalla kirjoja lukien. Mökkivaatteina toimivat samat villavaatteet kuin pääsiäisenäkin. Kesäloma ei siis ollut suotuisa säiden suhteen.

Onneksi heinäkuussa aurinko alkoi taas paistaa, mutta samalla alkoivatkin työt. Istuin tietokoneella mahdollisimman lyhyitä päiviä, jotta sain edes hieman valohoitoa sateisen loman jälkeen. Olikin helppo pitää kiinni kalenteriin laitetusta merkinnästä heinäkuun lopulla, kun olin suunnitellut sinne pienen Itä-Suomen kierroksen ensimmäisen hääpäivän kunniaksi.

Aloin kiinnittää huomiota Suomen kansallispuistoihin koronan aikaan, kun monet ystävät bongailivat kansallispuistoja ihan tosissaan. Ihan vahingossa niitä oli minullekin kertynyt lähes 20 kappaletta, jonka jälkeen olikin hyvä jatkaa loppujenkin kiertämistä. Viime vuodet olen bongaillut uusia kansallispuistoja noin yhden puiston vuositahtiin, joten mistään kovasta vauhdista ei ole kyse.

Suunnitellessani heinäkuun autoreissua otin kuitenkin kartasta suunnaksi Itä-Suomen, johon oli mökiltä helppo ajella, ja josta löytyi suhteellisen lyhyen ajomatkan päästä parikin kansallispuistoa.

Petkeljärven kansallispuisto on pieni, mutta monimuotoinen

Aloitimme reissun Suomen itäisimmältä laidalta Petkeljärven kansallispuistosta. Petkeljärven kansallispuisto on noin 7 neliökilometrillään Suomen pienin kansallispuisto. Se sijaitsee Ilomantsin alueella ja se on tunnettu jyrkkärinteisistä harjuista sekä jatkosodan aikaisista taisteluhaudoista. Petkeljärveltä löytyy myös paljon vanhoja honkia, jotka humisevat tuulen tahdissa.

Petkeljärven kansallispuistossa voi yöpyä vain sen retkeilykeskuksessa, joten suuntasimmekin pitkän ajomatkan jälkeen suoraan sinne valitsemaan telttapaikkaa. Retkeilykeskuksessa yöpyminen maksaa 20 euroa per teltta ja tähän hintaan sisältyvät alueen palvelut kuten vessat ja suihkut, keittiöt sekä iltasauna. Meidän lisäksemme alueella oli vain muutama muu telttakunta sekä jokunen asuntoauto tai -vaunu. Tilaa olisi ollut isommallekin määrälle retkeilijöitä.

Petkeljärvellä kiersimme 6,3 km mittaisen Kuikan kierroksen, joka vei läpi kansallispuiston vaihtelevien maisemien. Pääsimme kiipeämään harjulle, ylittämään suota pitkospuita pitkin ja myös patikoimaan kaunista järvenrantaa myötäillen. Koko matkan aikana vastaan tuli vain muutama maastopyöräilijä ja ihmettelimmekin, missä kaikki muut retkeilijät oikein olivat.

Kuikan kierrokselle emme pakanneet mukaan eväitä, mutta olimme valmistelleet ne aamupalan yhteydessä odottamaan meitä heti patikoinnin jälkeen. Auton etupenkillä nautittu wrap olikin juuri sopiva lounas tämän lenkin jälkeen.

Patvinsuon kansallispuistossa ihastelimme suota ja järvenrantaa

Petkeljärveltä suuntasimme auton kohti Patvinsuon kansallispuistoa, joka sijaitsee Lieksan ja Ilomantsin alueella. Patvinsuo on pikkuveljeään huomattavasti kookkaampi 105 neliökilometrin koollaan ja sen myötä eteläisen Suomen suurin kansallispuisto. Yli puolet sen pinta-alasta on suomaastoa ja siellä viihtyvät myös karhut, jollainen on myös kansallispuiston logossa.

Patvinsuolla valitsimme majapaikaksi Suomunrannan telttailualueen, minne suuntasimme pystyttämään teltan. Tältä maksuttomalta leiripaikalta löytyy katettu tulipaikka, vessat ja vesikaivo, sekä ihana uimaranta suoraan Suomunjärven rannalla. Uimarannalle leiriytyminen on kiellettyä, minkä vuoksi piti etsiä seuraavaksi paras vaihtoehto veden läheisyydestä.

Myös tällä leiripaikalla oli hämmentävän rauhallista, kun ottaa huomioon, että olimme liikkeellä heinäkuisena viikonloppuna. Meidän lisäksemme oli viitisen telttakuntaa, joista vain yksi isompi piti enemmän elämää – eivätkä hekään häiritsevästi. Rauhallisen telttapaikan edustalla oli ihana makailla alustan päällä ja keitellä rauhassa pastaa omalla trangialla. Emalimukillinen punaviiniä maistui hyvin kesäillassa.

Aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen pakkasimme taas leirin kasaan ja suuntasimme tällä kertaa Lakkapolulle. Tämä 3,2 km mittainen lenkki on helppo, ja kulkee lähes koko matkan pitkospuilla Surkansuon läpi. Nautimme aurinkoisesta suosta, kypsyvistä lakoista sekä varovaisesti keinuvista tupasvilloista. Taaskaan liikkeellä ei ollut juuri ketään muita.

Päiväpatikan päätteeksi valmistimme lounaan parkkipaikan pöytäryhmällä. Hannelilta saadun inspiraation pohjalta paistelin chiliä, inkivääriä, valkosipulia ja kirsikkatomaatteja ja laitoin sekaan valmisriisiä ja vähän vihreitä papuja. Erittäin helppo ja maistuva lounas.

Bomban kylpylä on ehkä Suomen paras

Patvinsuon kansallispuiston jälkeen jätimme taakse leiri-elämän ja ajelimme valkoisten lakanoiden ääreen. Sokos Hotel Bomba tuli minulle tutuksi syksyllä 2020, kun yövyimme siellä lasten kanssa syyslomalla. Ihastuin hotellin kylpylään ja halusin sinne uudestaan. Kylpylä ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan porealtaat ja erilaiset saunat viehättivät edelleen.

Sunnuntai oli virallisesti ensimmäinen hääpäivämme, joten suuntasimme suoraan porealtaasta hotellin ravintolaan syömään. Muistin edelliseltä kerralta ihan perheystävällisen ruokailukokemuksen, minkä vuoksi uskalsin luottaa siihen nytkin. Viidessä vuodessa ravintola oli kuitenkin uusittu, ja helpommin lähestyttävä ruoka oli eriytetty kahvilan puolelle. Ravintolasta taas sai lähinnä hienompaa ruokaa, joka aiheutti päänvaivaa ruokahaasteiselle jo tilausvaiheessa. Lopulta otimme Tzachille kaksi erilaista alkuruokaa ja minulle 33 euron hintaisen bouillabaissen. Ei ruoassa sinällään mitään vikaa ollut, mutta ei siitä kyllä nälkä lähtenyt kylpyläkäynnin jälkeen. Piipahdimmekin vielä naapurikahvilassa vetäisemässä ranskalaiset perunat jälkiruoaksi. Lounas parkkipaikalla siis pesi tämän aterian 6-0.

Minä muistan Bomban alueen jo lapsuudestani, kun pysähdyimme siellä jollain sukulointireissulla. Yritin myöhemmin kysellä vanhemmiltani syytä tähän pysähdykseen, mutteivät hekään osanneet sanoa tarkemmin. Nyt tutustuttuani rauhassa Bomban kylään ymmärrän hyvin syyn. Bomba on perustettu Nurmekseen vuosina 1977-1978 karjalaisen kulttuurin keskukseksi, ja sinne on koottu alkuperäisiä karjalaisia rakennuksia jäljitteleviä taloja. Ensimmäisen talon rakensivat Suojärven evakot, jotka asettuivat alueelle asumaan. He halusivat vaalia kulttuuria ja perinteitä ja rakensivat Suojärvellä sijainneen Bombinin talon kopion Nurmekseen. Järven rannalta löytyy myös tsasouna, jonka pihalla on muistoristit kaikille niille suojärveläisille, jotka jäivät neuvostoliittolaisten vangeiksi ja kuolivat siellä.

Kolin maisemat salpaavat hengen joka kerta

Bombalta suuntasimme reissun kolmanteen kansallispuistoon eli minulle jo ennestään tutulle Kolille. Viimeksi kävin siellä lasten kanssa sateisena lokakuun päivänä, joten maisemat eivät olleet kovin kummoiset. Nyt kauniina heinäkuun päivänä ihastelin korkealta avautuvia maisemia koko sydämeni kyllyydestä. Kiersimme vain lyhyen 1,4 km pituisen Huippujen kierroksen, mutta poikkeaminen polulta eri kiville ja kallion reunoille lisäsi patikoinnin haastetta mukavasti.

Meillä oli toiveena löytää Kolilta sopiva paikka lounaan valmistamiseen, mutta kun sellaista ei läheltä parkkipaikkaa löytynyt, suuntasimme auton keulan suoraan kohti reissun viimeistä etappia eli Joensuun kaupunkia.

Joensuu lämmitti karjalaistytön sydäntä

En muista oikeasti käyneeni Joensuussa koskaan. Olen varmasti joskus ajanut sen läpi, mutta tuskin olen koskaan edes jalkautunut sen kaduille. Nyt jäimme yöksi Joensuuhun Huoneistohotelli Lietsuun, joka osoittautui aivan hurmaavaksi majapaikaksi. Karjalaistyyliin sisustetusta huoneesta löytyi pieni keittiö ja etenkin aamiainen käsintehtyine karjalanpiirakoineen ja tuoreine mansikoineen saa vieläkin veden kielelle.

Joensuuhun tutustuimme kävellen. Kävelimme ilta-auringon paisteessa satamaan ja sieltä torin kautta tylsästi Amarilloon syömään. Amarillon kasvishampurilaiset vain on todettu sen verran hyviksi, että nyt ei lähdetty ottamaan ruokariskiä edellisen illan tapaan. Löysimme myös Joensuun nähtävyydet eli Hukan ja hänen tyttöystävänsä, jotka molemmat istuskelivat rauhassa kaupungin keskustassa.

Neljä yötä Itä-Suomessa menivät vauhdilla. Jälkikäteen vähän harmittelin, että telttaöitä olin suunnitellut lopulta vain kaksi, sillä hyvin olisi mennyt teltassa vielä yö tai kaksi lisää. Majoittuminen luonnon helmassa ja omassa rauhassa oli juuri sitä, mitä siinä kohtaa kesää kaipasimme. Olin myös erityisen ylpeä siitä, miten olin pakannut tavarat niin, että niitä löysi autosta suhteellisen kätevästi. Etenkin ruokien säilyttämiseen otettu muovilaatikko oli erittäin kätevä, sillä erilaisten purkkien ja pussien kaiveleminen kasseista olisi kiristänyt hermoja ihan eri tavalla. Samoin yöpymisvarusteet olivat kätevästi omissa Ikean kasseissaan, joissa ne oli helppo kantaa valitulle telttapaikalle.

Paluumatkalla mökille teimme vielä pikapysähdyksen Hiitolanjoen varrella Lahnasenkoskella. Rajan taakse jäänyt Hiitola on minulle tärkeä paikka, sillä sieltä on lähtöisin äitini perhe, ja olen siellä itsekin vieraillut pari kertaa. En ole kuitenkaan koskaan tajunnut Hiitolanjoen lähtevän jo nykyisen Suomen puolelta ja etenkin tämä Rautjärvellä sijaitseva Lahnasenkoski ihastutti runsaudellaan. Kuuntelimme hetken kosken mylvintää, kunnes suuntasimme auton taas kohti kesämökkiä.

 Tällaiselle luontoreissulle lähteminen vaatii aina paljon valmisteluja. Pitää kasata ja tarkistaa varusteet, suunnitella ja hankkia ruoat, ja sitten vielä toivoa mahdollisimman hyviä säitä. Tästä syystä olinkin iloinen, että olimme reissussa näinkin monta päivää. Tällöin valmisteluun käytetty aika tuntui sen arvoiselta.

Ehdimme nähdä kolmen hyvin erilaisen kansallispuiston lisäksi Joensuun kaupungin, sekä vihdoin tutustua paremmin Bomban kylään ja sen historiaan. Nämä Itä-Suomen kohteet tulivatkin nyt ihan eri tavalla tutuiksi. Heti reissun jälkeen (tai ehkä jopa jo paluumatkalla) aloin haaveilla ensi kesän reissusta, joka voisi ehkä suuntautua läntisempään Suomeen, joka on minulle aivan vierasta aluetta. Eiköhän sieltäkin joku hyvä kansallispuistokierros löydy.