Kohta tulossa: kevätklassikko

Lauantain alkuilta: lapset on jätetty mummolaan paistamaan munkkeja, ja itse istun junassa matkalla takaisin Helsinkiin. Aamulla pitäisi olla aikaisin lentokentällä, sillä kahdeksalta kiitoradalla rullaa lentokone, jossa minä aion istua.

Kaikki ei tietenkään taas mennyt, kuten olin suunnitellut. Nuorimmainen kehitteli itselleen kuumeen. Juuri pääsiäisenä toimme tuliaisiksi noro-viruksen, ja taas on yksi kipeänä. Lisäksi ulkona sataa vaakasuoraan lunta.

Tässä sitä kuitenkin ollaan: matkalla kohti kevään lepolomaa, joka tänä keväänä vesirokkojen, noro-virusten, blogin muuttamisen ja gradun kirjoittamisen keskellä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Ja pääsenpä pitkästä aikaa taas ihan uuteen maahankin!

Kevätklassikoksi tätä voi kutsua kahdestakin syystä: ensinnäkin siksi, että tämä on jo viides kerta, kun miehen kanssa karkaamme kahdestaan kaupunkilomalle juuri tähän aikaan vuodesta. Pari kertaa aiemminkin olemme olleet liikkeellä vapun aikoihin, ja ainakin pari kertaa juuri äitienpäivänä. Tänä vuonna sentään pääsen viettämään äitienpäivää lasten kanssa.

Kevätklassikko tämä on myös siitä syystä, että mikä olisikaan legendaarisempi kevätkohde kuin Amsterdam. Vaikkei kukista sen erityisemmin välittäisikään, tulevat Hollannista ja sen pääkaupungista väistämättä mieleen tulppaanit kaikessa loistossaan. Ja mikä olisikaan parempi aika tehdä ensivierailu kaupunkiin kuin juuri tulppaaniaikaan.

Seuraavan neljän päivän aikana on luvassa siis ainakin seuraavaa:

Tulppaaneja. Pakkohan niitä on käydä katsomassa.

Kävelyä kanaalien varrella. Koska käveleminen on kuitenkin meidän suosikkitapamme liikkua, tulee sitä varmasti harrastettua aika paljon. Vaikka kyllä polkupyörien vuokraaminenkin on vähän houkutellut.

Ranskalaisia perunoita. Näistä olen kuullut niin paljon, että aion keskittää kaikki kulinaristiset tavoitteeni tämän pikaruoan ympärille.

Anne Frank. Vaikka Amsterdam on täynnä museoita, tätä minun on vaikea ohittaa. Päiväkirjan luin ensimmäisen kerran jo joskus varhaisteininä, ja tällä hetkellä uusin painos odottaa avaamistaan pöydän kulmalla.

Rauhallisia hetkiä. Kun ei ole kiire mihinkään, eikä ole pakko tehdä mitään. Mitään oikeita suunnitelmia ei ole tehty, eikä päiviä aiota täyttää ohjelmalla. Lentokoneessa voin kerrankin tuijottaa ikkunasta ulos, eikä laukku ole täynnä eväspusseja ja kosteuspyyhkeitä. Repussakin on vain pari hassua vaatekappaletta ja kamera.

Pientä ikävää. Vaikka on ihanaa olla reissussa ilman lapsia, on heitä tietenkin myös vähän ikävä. Samalla kun nautin jokaisesta hiljaisesta hetkestä ravintolan terassilla, katselen myös läheistä leikkipuistoa arvioiden, viihtyisivätkö omat lapset siellä. Aina kun kävelen metron rappusia ylös tai alas valmiina uusiin seikkailuihin, mietin onko jossain lähistöllä hissi, jota voisi käyttää lastenvaunujen kanssa. Jokaisessa ruokapöytäkeskustelussa vilahtelee pohdinta siitä, kannattaisiko kohteeseen joskus tulla myös lasten kanssa.

Sen sijaan luvassa ei tule olemaan blogipäivityksiä eikä sosiaalista mediaa. Toki joku pieni instagram-kuva saattaa ilmoille livahtaa, mutta ajatelkaa nyt: kun vihdoin pääsee aikuisessa seurassa tutustumaan yhteen maailman mielenkiintoisimmista suurkaupungeista, toinen istuu nenä kiinni puhelimessa kertomassa asiasta muillekin. Kyllä minä aion jakaa nuo kokemukset paikan päällä vain matkaseurani kanssa. Te muut saatte kuulla niistä vasta ensi viikolla.

Hauskaa vappua kaikille!