Eurooppa

Kohta on marraskuu!

Nyt on aihetta juhlaan! Matkaseurueemme nuorin jäsen täytti viime perjantaina puolitoista vuotta. Se on mahtavaa, koska vihdoin hän on lähempänä kahta vuotta kuin yhtä vuotta. Onhan yksivuotiaskin tietysti ihan jännittävä otus olemassa, mutta kaksivuotias on huomattavasti parempi matkakumppani – ainakin yleensä. Jopa se taloudellisesti raskauttava seikka, että kaksivuotias tarvitsee oman paikan lentokoneessa, muuttuu positiiviseksi siinä vaiheessa, kun muistelee 12:n tunnin kaukolentoja melkein kaksivuotias sylissä.

Juhlaan on aihetta myös siitä syystä, että meillä on enää kuukausi aikaa meidän syysmatkaamme. Tällä kerrallahan olemme suuntaamassa ensin muutamaksi päiväksi Barcelonaan, josta hyppäämme viikoksi MSC Splendidan kyytiin, kunnes palaamme vielä muutamaksi päiväksi Barcelonaan.

Punainen meri

Tältä matkalta odotan erityisesti sitä, että pääsen tarkistamaan Sagrada Familian tilanteen. Olen viettänyt yhteensä neljä viikkoa aivan sen naapurissa kymmenisen vuotta sitten ja silloin pystyssä olivat lähinnä ulkokuoret. Nyt olen kuvista nähnyt, että kirkossa on jo aivan oikeat sisätilat ja siellä voi järjestää jo palveluksiakin. On siis korkea aika mennä katsomaan, mitä rakennustelineiden tilalle on tullut.

Odotan tietysti myös risteilyä Välimerellä. Matkaohjelmassa ovat Marseille, Genova, Rooma, Palermo ja Maltan Valletta. Näistä ainoastaan Roomassa olen käynyt aiemmin, joten uusia kohteita on luvassa iso pino.

Punainen meri

Ennen matkaan lähtemistä on kuitenkin vielä iso joukko asioita, joita täytyy ehtiä tekemään:

  • Käydä ostamassa uima-asu – tai kaksi. Meidän matkamme ovat viime vuosina painottuneet niin vahvasti kloori- ja suolaveden äärelle, että uimapuvut ovat kovassa kulutuksessa. Thaimaassa vielä tutustuimme johonkin omituiseen uima-allasveteen, joka paitsi tummensi hopeakorut, myös vei värit ja elastisuuden uikkareista. Jos nyt jostain syystä MSC Splendidalla tarkenisi jossain välissä uimaan, olisi kiva, jos ne uikkarit vielä kehtaisi vetää päälle.
  • Varata ruumaan meneviä matkalaukkuja Finnairilta. Tarkan euron matkanjärjestäjänä en suostunut ottamaan kalliimpia lentoja, vaan ostan matkatavarat vain niille, jotka varmasti haluavat ottaa oman laukun mukaan. Ja kaikki ne, jotka ilmoittavat ottavansa oman laukun, myös kantavat laukkunsa koko matkan. Arvatkaa kuinka tuttu näky meillä on vaari Hello Kitty -laukun kanssa?
  • Tehdä gallup, kuka voi käyttää mitäkin hammastahnaa. Meillä on tällä hetkellä kylppärin lasihyllyllä kuusi tuubia hammastahnaa: on 0-2-vuotiaiden Muumia, on paria erilaista 2-6-vuotiaiden, on 7+-vuotiaiden tiikeritahnaa ja sitten vielä ihan tavallista Pepsodenttiä, jopa kaksi aloitettua putkiloa. Edes neljää eri tahnaa en viitsisi pakata laukkuuni, joten nyt on aika tehdä kompromisseja.
  • Tarkistaa jostain kohdeoppaasta, että mikä se Genova oikein on. Olen tuijottanut ahkerasti karttaa ja todennut, että Italiassa se on, mutta muuten kaupunki on minulle täysi mysteeri. Muista kohdekaupungeista on edes jonkinlainen käsitys, vaikken niitäkään varten ole juuri taustatyötä ehtinyt tekemään.
  • Ostaa liput Colosseumiin. Koska jokaisella matkalla pitää olla joku päämäärä ja tarkoitus, tällä kertaa tuo päämäärä olkoon Colosseum. Itse olen siellä kerran käynyt, mutta haluan ehdottomasti viedä sinne myös lapset ja vanhukset. Ja koska koko muu matka on vielä aikamoista kysymysmerkkiä ja vapaata oleilua, olkoon tämä se meidän matkamme lukkoon lyöty osuus.
  • Kerätä esikoisen opettajilta koulutehtävät kahden viikon ajaksi. Tällä kerralla jätämme nokkahuilun kotiin, eikä käsitöitäkään tarvitse kantaa mukana, kun puutöiden naulakko on siihen mennessä valmistunut ja tekstiilitöiden ompelukoneen ehtii ottaa haltuun matkan jälkeenkin. Uutena ovat kuitenkin matkassa englannin läksyt – kai niistä jotain hyötyä on myös Kataloniassa?

Punainen meri

Muuten matkasuunnitelmat ovat aika lailla paketissa: Airb’n’b-isäntämme Jaime jopa lupasi lähettää kaksi taksikuskikaveriaan meitä kentälle vastaan. Olin jo seikkailuhenkisenä matkaajana ajatellut, että kerrankin ajamme lentokenttäbussilla suoraan Plaza Catalunyalle, jonka vieressä ensimmäinen asuntomme sijaitsee – kunnes selvisi, että taksi (tai jopa kaksi) tulee itse asiassa halvemmaksi kuin bussiliput.

Punainen meri

Toivotaan nyt kuitenkin kaunista syksyä tänne Suomeenkin. Syyskuuhan oli ihanan aurinkoinen ja lämmin, ja saman toivoisin jatkuvan vielä ainakin lokakuun. Tämän syyslomaviikon nyt olen ainakin palellut, kun olen laittanut mökin talvikuntoon ja pukenut lapsia kylmään ja kosteaan ulkoilmaan. Onneksi marraskuu on ihan kohta täällä!

Tämän jutun kuvat ovat muuten isäni ja minun Punaisen meren risteilyltä vuodelta 2009. Tuolloin vietimme viikon suomalaisella Kristina Reginalla, joka sittemmin päätyi hotellilaivaksi Aurajokeen.

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    salaine
    22 lokakuun, 2016 at 5:44 pm

    Voi ihania reissusuunnitelmia! Tuo risteily kuulostaa hienolta. Juttua risteilystä odotankin sitten aikanaan.

    • Reply
      lahtoselvitetty
      23 lokakuun, 2016 at 7:35 pm

      Minäkin odotan innolla risteilyä! Niistä on pari hyvää kokemusta, joten toivottavasti tämä toimii yhtä hyvin kuin edellisetkin. Tänä viikonloppuna oikein tajusin, kuinka aikaisin alkaa hämärtää, joten matka tulee juuri sopivaan aikaan!

Leave a Reply