Matkustamisesta

Kaukaiset matkahaaveet

Maailma on täynnä toinen toistaan ihanampia paikkoja, joihin matkustaisin mielelläni. On karmeaa (ja samalla mahtavaa) lukea kaikenlaisista seikkailuista, joita ihmiset ovat tehneet. Itsekin haluaisin lähteä joka paikkaan ja mielellään heti.

Minulla on kaksi haaveiden matkakohdetta, jotka ovat kulkeneet mukanani jo pitkään. Näihin paikkoihin liittyy kaksi pientä ihmistä, jotka asuvat siellä. He ovat perulainen Yeyson sekä Sri Lankassa asuva Gayani.

Yeyson ja Gayani ovat minun kummilapsiani World Vision -järjestön kautta. Ryhdyin alun perin kummiksi jo vähän päälle kaksikymppisenä opiskelijana, kun koin valtavaa maailmantuskaa. Halusin pelastaa koko maailman tai ainakin kaikki maailman köyhät lapset.

Tuolloin ilmoitin World Visionille halukkuudestani ryhtyä kummiksi ja sain kummipojakseni pienen Rusbelin. Hän asui Perussa korkealla vuoristossa Mosoq Ayllun alueella. Hän oli arka poika, joka rakasti jalkapallon pelaamista enemmän kuin mitään muuta. Nyt Rusbel on jo parikymppinen nuori mies, joka ei enää ole mukana World Visionin ohjelmassa, enkä sen vuoksi voi enää olla hänen kumminsa. Ehdin kuitenkin seurata hänen elämäänsä yli kymmenen vuotta, aina 18-vuotiaaksi asti.

Kuva: World Vision Suomi

Rusbelin tilalle tuli uusi kummilapsi, viisivuotias Yeyson. Hän ei asu Mosoq Ayllussa, vaan Renacerin ohjelma-alueella, joka sijaitsee syvällä Perun maaseudulla. Renacerin aluekehitysohjelman painopistealueet ovat varhaiskasvatus, ravitsemus ja lastensuojelu. Perheet saavat konkreettista tietoa esimerkiksi lasten oikeuksista sekä isien merkityksestä lasten elämässä. Lapsille opetetaan käsien pesun ja hyvän käsihygienian merkitystä.

Gayaniin tutustuin muutamia vuosia sitten, kun aloin uumoilla Rusbelin jäävän pian pois kummiohjelmasta. Ajattelin samalla vaihtaa tukialuetta ja ryhdyin Gayanin kummiksi. Niinhän siinä tietenkin kävi, että Rusbelin jäädessä pois ohjelmasta en voinutkaan jättää Perua, joten nyt minulla on kaksi kummilasta.

Gayanin kotiseudulla Sri Lankan Kalpitiyan alueella painopisteet ovat kotitalouksien toimeentulossa, lasten koulutuksessa, ravitsemuksessa ja terveydessä, sekä paikallisessa yhteistyössä lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Gayani on iloinen kahdeksanvuotias tyttö, joka pitää tanssimisesta ja jolla on pikkusisko ja vasta syntynyt pikkuveli. Kolmikko muistuttaa hyvin paljon omia tyttöjäni ja myös heille on syntymässä pienempi sisarus. Gayani kyseleekin aina kirjeissään, olenko ankara lapsilleni ja leikinkö heidän kanssaan. Hän kuulemma aina valmistelee sisarensa kanssa tanssiesityksiä heidän vanhemmilleen.

Kuva: World Vision Suomi

Rusbelin, Yeysonin ja Gayanin kautta Peru ja Sri Lanka ovat tulleet minulle ihan uudella tavalla tutuiksi, vaikken ole kummassakaan maassa koskaan käynyt. World Vision tekee säännöllisesti kummimatkoja alueille, mutta tähän mennessä en ole vielä pystynyt näille matkoille osallistumaan. Useimmiten syynä on ollut huono ajankohta, mutta toki myös raha ja pienet lapset vaikuttavat.

Molempiin paikkoihin voisi toki matkustaa myös omatoimisesti. Erityisesti Sri Lankassa ovat monet tutut käyneetkin. Jostain syystä minulle kynnys lähtemiseen vain on kasvanut todella korkeaksi: kyse ei olisi mistään tavallisesta lomamatkasta, vaan matkasta tapaamaan ihmisiä, jotka olen tähän asti tuntenut vain kirjeiden ja vuosiraporttien välityksellä. Sellaisen matkan järjestäminen vaatisi aivan eri tavalla vaivaa kuin pelkkien lentojen ja hotellin varaaminen, ja samalla minulla olisi suuri vastuu montaa pientä ihmistä kohtaan. Matkasta kun ehtisivät varmasti innostua niin omat lapset kuin kummilapsetkin.

Toisaalta tunnen pientä surua siitä, että seurasin Rusbelin kasvavan alle kouluikäisestä pojasta nuoreksi mieheksi ja aloittavan aikuisen elämän ilman, että koskaan oikeasti tapasin häntä. Sain häneltä vuosittain useita piirroksia ja tervehdyksiä, joita lähetin myös hänelle. Samalla yritän kuitenkin muistaa, että kummiuden tarkoituksena on tukea koko yhteisöä, eikä olla olemassa vain yhtä lasta varten. Meidän kummisuhteemme ansiosta moni muukin lapsi sai tarvitsemaansa opastusta ja hoitoa.

Silti en voi muuta kuin katsella Perun ja Sri Lankan karttoja tarkalla silmällä. Mitä, jos kuitenkin jonain päivänä lähtisimme? Ottaisimme ajan ja näkisimme vaivaa noiden kohtaamisten vuoksi? Entä mitä muuta voisimme matkoilla tehdä – vai haluaisimmeko tehdä enää mitään muuta? Ehkä se päivä vielä koittaa.

You Might Also Like...

No Comments

  • Reply
    Veera
    maaliskuu 4, 2017 at 4:14 pm

    Hyvä että kirjoitit tästä. Toivottavasti saat matkan järjestymään joskus! <3 Itse olen nyt vain WWF:n kuukausilahjoittaja, kun rahatilanne ei anna myöten enempään. Heti kun saan vakituisen työpaikan, niin oma kummilapsi tulee olemaan ykkösjuttu.

    • Reply
      lahtoselvitetty
      maaliskuu 5, 2017 at 10:22 pm

      Kiitos Veera kommentista! Minä onneksi ryhdyin kummiksi jo silloin, kun rahaa oli vielä olevinaan enemmän. Vuosien mittaan, kun on pitänyt karsia kaikenlaisista menoista, olen kuitenkin onnistunut pitämään tämän koko ajan mukana. Jostain se raha on aina löytynyt, kun tietää, että se tulee oikeasti tarpeeseen. Toivottavasti matkat vielä jonain päivänä onnistuvat: en edes odota niitä niinkään kummilasten tapaamisen vuoksi, vaan olisi vain hienoa päästä katsomaan paikkoja, joista olen lukenut ja kuullut niin paljon vuosien aikana.

Leave a Reply