Jos siitä ei ole kuvaa, sitä ei ole tapahtunut.
Sanonta tuntuu tänä päivänä olevan totta enemmän kuin koskaan aiemmin. Kaikki kokemukset renkaanvaihdosta ruoka-annokseen taltioidaan kuvalla, joka vielä yleensä jaetaan kaikkien kiinnostuneiden katseltavaksi.
Erityisen totta tämä on matkojen kohdalla: jos sinusta ei ole kuvaa seisomassa Eiffel-tornin edessä, et ole varmasti käynyt siellä. Enää ei edes tarvitse pyytää jotain ventovierasta kanssaturistia ottamaan kuva itsestään, sillä homman voi hoitaa ottamalla selfien – mielellään vielä selfie-kepillä. Kepit ovatkin tehneet suosituimmissa turistikohteissa vierailemisesta täysin sietämätöntä, kun mihinkään ei voi mennä törmäilemättä sojottaviin keppeihin. Usein nämä kuvat vielä taltioidaan matkablogeihin, jotta kaikki muutkin voivat nähdä, millaista siellä oli seistä.
Minä vietin muutama vuosi sitten kokonaisen kuukauden haaveideni kaupungissa New Yorkissa. Asuimme hauskassa pikkuasunnossa legendaarisen keikkaklubin Webster Hallin naapurissa, koimme mielettömät lumimyrskyt ja aurinkoiset kevätpäivät, kävimmepä Torontossa ja Niagaran putouksillakin. Vierailimme myös Empire State Buildingissä, Coney Islandilla, Brooklynissa, Harlemissa, monissa museoissa ja Vapauden patsaalla useammankin kerran. Näimme oikeastaan kaikki kaupungin oleellisimmat nähtävyydet, ja ehdimme vieläpä hengata tuntikausia leikkipuistoissa. Mistään tästä ei kuitenkaan ole valokuvia todisteena.
Kävi nimittäin niin, että kuvat vain katosivat. Samaan vuoteen sisältyivät useampi matka, kesämökin osto ja muutto uuteen kotiin, ja aloin vieläpä odottaa toista lastamme. Jonain päivänä kaiken hässäkän keskellä vain tajusimme, että ”eipä ole niitä New Yorkin kuvia muuten tullut vastaan”. Tiedämme suurin piirtein, milloin ne vielä ovat olleet tietokoneella, koska olen ehtinyt laittamaan muutaman niistä isovanhemmille joululahjaksi tehtyyn kuvakirjaan, mutta katoamishetkestä ei ole minkäänlaista havaintoa. Valistunut veikkaus on, että kuvat siirrettiin tietokoneelta ulkoiselle kovalevylle, jonka jälkeen ensin asennettiin tietokoneeseen uusi käyttöjärjestelmä ja sen jälkeen tyhjennettiin kovalevy uutta käyttöä varten. Jossain sen prosessin varrella kuvat katosivat sinne kuuluisaan bittiavaruuteen.
Voisin olla asiasta katkera. Erityisesti siksi, että se oli meidän pitkä matkamme kolmihenkisenä perheenä. Esikoinen oli vain parivuotias ja nautti suurkaupungista ja meidän seurastamme suunnattomasti. Nyt hän on innokas tokaluokkalainen, joka jo tajuaa, mikä on New York Cityn merkitys. Olisi hienoa näyttää hänelle kuvia hänestä itsestään siellä kaikkien niiden nähtävyyksien luona, mutta nyt hän vain joutuu luottamaan sanaamme.
Onneksi minä sentään muistan ne kuvat. On ihmeellistä, että monesta sadasta kuvasta, joita siirrettiin jo matkan aikana useaan kertaan kameralta tietokoneelle, on jäänyt niin tarkka muistijälki. Aivan kuin olisin katsellut niitä useinkin tässä vuosien varrella. Muistan tarkkaan kuvan lapsesta sylissäni Katz Delin pöydässä, kun hän katselee muita asiakkaita. Muistan kuvat hänestä ilmeilemässä Ellis Islandin suuressa salissa, kun valo osui häneen ikkunoista. Muistan erityisesti kuvan hänestä isänsä kanssa kävelemässä alas kotitalomme rappuja viimeisenä aamuna, kun olimme juuri lähdössä taksilla lentokentälle. Ihan kuin näkisin nuo kuvat vähän väliä, vaikka todellisuudessa olen nähnyt ne vain muutaman kerran monta vuotta sitten.
Asiat siis ovat tapahtuneet, vaikka niistä ei olisikaan kuvia.
No Comments