In English Suomi

Suomi-kohde numero 45: Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä

Suomi juhli viime vuonna sataa täyttä itsenäisyyden vuotta. Ennen itsenäistymistä maa oli vuorotellen osa Ruotsia ja Venäjää, ja rajalinjoja vedettiin uusiksi moneen kertaan.

Yksi muisto, jonka nuo muuttuvat rajalinjat Suomeen jättivät, on Kaakkois-Suomen pitkä linnoitusjärjestelmä. Sen ensimmäiset osat ovat jo Ruotsin vallan ajalta. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 Venäjä sai Viipurin ja Käkisalmen keskiaikaiset linnat, ja Turun rauhassa vuonna 1743 taas keskiaikaisen Olavinlinnan, Lappeenrannan 1600-luvulla rakennetun linnoituksen, sekä 1700-luvun alussa rakennetun Haminan rajalinnoituksen. 1700-luvun lopulla Venäjä aloitti omat rakennustyöt Taavetin linnoituksesta.

Taavetin linnoitus

Linnoitusjärjestelmän varsinainen rakentaminen sai alkunsa, kun Venäjä 1700-luvun lopulla käydyn Kustaa III:n sodan aikana huomasi pääkaupunki Pietarin haavoittuvan sijainnin. Keisarinna Katariina II antoi käskyn sulkea kaikki Vanhasta Suomesta pääkaupunkiin johtavat tiet ja vahvistaa niiden risteyspaikkoja joko uusilla linnoituksilla tai vahvistamalla vanhoja. Tämän rakennustyön seurauksena Kaakkois-Suomeen nousi kolmen vahvan linnoitusketjun järjestelmä, joiden tarkoituksena oli pitää pääkaupunki Pietari turvassa Ruotsin hyökkäyksiltä.

Taavetin linnoitus

Kolmesta ketjusta sisimmän muodostavat Pähkinälinna, Kronstadtin linnoitus sekä Viipurin ja Käkisalmen linnat. Toisessa ketjussa ovat Haminan, Taavetin ja Lappeenrannan linnoitukset, ja kolmannessa taas Savonlinnan Olavinlinna, sekä uudet Kärnäkosken, Järvitaipaleen ja Utin linnoitukset ja Liikkalan linnake, sekä Kyminlinnan ja Ruotsinsalmen merilinnoitukset.

Puolustuslinjojen lisäksi haluttiin vahvistaa Venäjän laivaston liikkumismahdollisuuksia Saimaalla, minkä vuoksi Lappeenrannan ja Savonlinnan välille rakennettiin yhteensä neljä avokanavaa.

Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä

Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä ei kuitenkaan koskaan päässyt tositoimiin, sillä Suomen sodan seurauksena vuonna 1809 rajalinja siirtyi kauas länteen, ja koko Suomesta tuli osa Venäjää. Ainoa linnoitus, joka toimi taistelun näyttämönä, on Ruotsinsalmen merilinnoitus, johon brittiläis-ranskalainen laivasto hyökkäsi Krimin sodan aikana. Venäjän laivasto kuitenkin jätti linnoituksen hyvissä ajoin, ja hyökkääjät tuhosivat sen vuonna 1855.

Taavetin linnoitus

Taavetin linnoitus

Tänä päivänä valtava linnoitusjärjestelmä, jonka nopeaan rakentamiseen ja korjaamiseen osallistui montakymmentä tuhatta miestä, on osa Kaakkois-Suomen turismin ydintä. Osa rakennelmista, kuten Kärnäkosken ja Järvitaipaleen linnoitukset tai Liikkalan linnake, ovat vain kivirivejä, joihin harva törmää, mutta toisaalta vanhimmat linnat eli Viipuri, Käkisalmi ja Olavinlinna ovat hyvinkin suosittuja vierailukohteita. Näistä tosin Viipuri ja Käkisalmi ovat taas siirtyneet osaksi Venäjää, minkä vuoksi niiden tapauksessa ei voi varsinaisesti enää puhua kotimaan matkailusta.

Varsinaisten turistikohteiden lisäksi linnoitusjärjestelmän osia on otettu käyttöön tapahtuma-areenoiksi. Esimerkiksi Haminan linnoitukseen on rakennettu suosittu bastioni, jossa sotilasmusiikkitapahtuma Hamina Tattoon lisäksi järjestetään muitakin konsertteja. Savonlinnan kesää värittävät Olavinlinnassa järjestettävät oopperajuhlat. Mitä ilmeisimmin linna- tai linnoitusympäristö on hyvä paikka järjestää tapahtumia.

Taavetin linnoitus

Minun kesääni ovat jo vuosien ajan kuuluneet läheisesti Taavetin linnoitukset, jotka sijaitsevat Luumäellä aivan keskellä Taavetin taajamaa. Niin kauan kuin olemme omistaneet mökin Luumäellä, olemme vierailleet Taavetissa ruokaostoksilla ja rakennustarkastajan juttusilla.

Linnoitukset itse asiassa lähtevät suoraan Kunnantalon takaa, ja rakennustarkastajan huoneesta luultavasti näkyy suoraan niille. Silti kävimme sisällä linnoituksessa ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä – kahdeksan mökkeilyvuoden jälkeen. Sisältä paljastui erittäin hyväkuntoinen linnoitus, joka oli nyt valjastettu paitsi esiintymispaikaksi, myös pururadaksi ja frisbeegolf-kentäksi. Linnoituksia ei siis enää säilytetä vain sitä varten, että matkailijat voisivat tulla niitä ihmettelemään, vaan ne on otettu osaksi muuta elämää.

Taavetin linnoitus

Linnoitusten vieressä on tänä kesänä tehty kaivauksia, kun uuden paloaseman rakennuspaikalta löytyivät kolmen rakennuksen pohjat. Esikuntaupseerien talo, muonavarasto ja upseerien talon apurakennus ovat kaikki peräisin 1700-luvun lopulta. Nyt pohjia odottavat arkeologiset tutkimukset, ennen kuin paloaseman rakennustyöt voivat jatkua.

Taavetti

Paljon aikaa Kaakkois-Suomessa viettäneenä suurimmat linnoitukset ovat minulle tuttuja: Lappeenrannan linnoituksilla olen viettänyt monta iloista hetkeä, ja Ruotsinsalmen raunioilla on tullut vierailtua useasti. Myös Viipurin ja Käkisalmen linnat olen ehtinyt tutkia moneen kertaan. Linnoitusketjun osista en ole kuitenkaan koskaan käynyt vierailemassa Utin linnoituksella tai Liikkalan linnakkeella, vaikka niiden läheisyydessä pyörin useinkin. Myös Kärnäkoski ja Järvitaipale ovat täysin tutkimattomia.

Taavetin linnoitus

Vaikken niin suuren suuri linnojen ja linnoitusten ystävä olekaan, minua viehättää ajatus noin suuresta puolustusjärjestelmästä, jota ei sitten koskaan tarvittukaan. Kuinka paljon aikaa ja työvoimaa rakentaminen on vaatinut, minkä jälkeen linnoitukset ovat palvelleet mikä missäkin tarkoituksessa. Osa on täysin ränsistynyt, kun taas toisia kohteita pidetään erinomaisessa kunnossa. Hyvä esimerkki tästä ovat Lappeenrannan linnoitukset, jotka ovat koko keskusta-alueen sydän. Siellä toimivat kaupungin suuret museot, ja sieltä löytyvät monet suosituimmat ravintolat. Se on myös vakituinen koti aikamoiselle ryhmälle ihmisiä.

Taavetin linnoitus

Kaakkois-Suomen linnoitusketjuun tutustujia kehotankin aloittamaan kierroksen juuri Lappeenrannasta: siellä näkee linnoituksen maksimaalisen hyötykäytön, ja pääsee samalla ihailemaan ihania Saimaan maisemia. Lappeenrannasta voi siirtyä joko pienempien linnoitusten ääreen Taavettiin tai sitten suunnata suoraan Savonlinnaan, jonka kiistaton kuningas Olavinlinna on. Ja päättää sitten tutustua mihin tahansa osaan ketjua, kannattaa se tehdä. Tällaista puolustusrakennelmaa ei muualta Suomesta löydä!

Taavetin linnoitus


 

Finland celebrated its 100th birthday last year. Before its independence, Finland was part of Sweden and Russia, and the border was moved several times.

One clear memory of those times before the independence is a long fortification system that was built in the southeastern part of Finland. The first parts of the system were already built during the Swedish era, and Russia continued building in the late 18th century.

The real building of the fortification system started in late 1700’s, as Russia noticed the vulnerability of its capital St. Petersburg during the war with Sweden’s Gustav III. The Empress Catherine II ordered all the roads leading from the old Finland to the capital to be closed. She also ordered all the junctions to be strengthened with fortresses. Southeastern Finland got a system consisting of three strong fortress chains, that were meant to keep the capital safe from Sweden’s attacks.

The inner part of the chain has been formed by Pähkinälinna, Kronstadt, Vyborg and Käkisalmi. The second chain has been formed by the fortresses of Hamina, Taavetti and Lappeenranta, and the third chain by Olavinlinna in Savonlinna, the fortresses of Kärnäkoski, Järvitaipale and Utti, the stronghold of Liikkala, and the sea fortresses of Kyminlinna and Ruotsinsalmi.

Russia also wanted to ensure its navy’s better mobility at lake Saimaa, so they also built four openings between Lappeenranta and Savonlinna.

The fortification system in southeastern Finland was never in real use, because after the Finnish war in 1809 the border was moved far west as the entire Finland became a part of Russia. The only part of the system, that was actually used in war, was the sea fortress of Ruotsinsalmi, where the british-french navy attacked during the Crimean war. Russian navy abandoned the fortress very soon, and the attackers destroyed it in 1855.

The fortification system was built very fast and needed tens of thousands of men to build it. Nowadays it’s a substantive part of tourism in southeastern Finland. Some of the constructions, like the fortresses of Kärnäkoski and Järvitaipale and the stronghold of Liikkala, are just piles of stones, that very many never see. On the other hand the oldest castles Viipuri, Käkisalmi and Olavinlinna are very popular tourist destinations. We do have to keep in mind, that Viipuri and Käkisalmi are again a part of Russia, so techinally we can’t talk about travelling in Finland in their case anymore.

Besides being popular tourist attractions, many parts of the system have also been taken to use as event venues. Hamina fortress has nowadays a very popular bastion that hosts the military music event Hamina Tattoo every few years, and Savonlinna is the venue for a large opera festival every year. It seems that the old castles and fortresses are excellent places for venues.

The fortress of Taavetti has been a part of my summer for a few years now. They are located at Luumäki right in the centre of its conurbation Taavetti. As long as we’ve had our summer place in Luumäki, we’ve visited Taavetti to shop for groceries and visit the building inspector.

The fortress is actually located right behind the Borough hall, where the building inspector has his office. He can probably see fortress from his window. Still this summer was the first time we actually visited the fortress – after eight years of visiting the conurbation. It turned out to be a well-kept fortress, which also had a small stage, but also a jogging path and a field for frisbeegolf. The fortresses are clearly not kept only for tourists anymore, but they have been taken to use for the everyday life.

There are also new diggings right next to the fortress this summer. They have found foundations of three different buildings from the construction site of the new firestation.. The officers’ house, the house for food supplies and the auxiliary building are all from the late 18th century. The foundations are now going through archeological research, before the construction work can continue.

I’ve spent a lot of time in southeastern Finland, and I’ve got guite familiar with some parts of the fortification system: I’ve spent many happy moments at the Lappeenranta fortress, and I’ve visited the seafortress of Ruotsinsalmi many times. There are still many parts of the system, that I’ve never seen, like the Utti fortress and the stronghold of Liikkala, even though I go past them frequently.

Even though I’m not the biggest fan of castles and fortresses, I’m still excited about the big defense system, that was actually never neede. How many hours of labour it’s demanded, and after that it’s served something completely different. Some of the parts have been derelicted, as others have been kept in very good condition. A good example of that is the Lappeenranta fortress, that is literally the heart of the entire city. The biggest museums operate there, the best restaurants can be found there, and it’s also the home for many people.

If you want to get to know the fortification system in southeastern Finland, I recommend you start from Lappeenrata: there you can see how the fortresses have been taken to use the best, and you can also admire the great views to Lake Saimaa. From there you can move on to smaller fortresses like Taavetti, or you can head straight to the biggest and the most beautiful one: the castle of Olavinlinna in Savonlinna. And any way you decide to start looking into these, just do so. You can’t find a defense mechanism like this anywhere else in Finland!

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Janni / Lentopelko
    7 elokuun, 2018 at 10:28 am

    Pitäisi kyllä enemmänkin kierrellä Suomessa kaikkia tällasia nähtävyyksiä! Anssi on oikea linnahullu ja niitä tulee ulkomailla bongattua, mutta löytyyhän ties minkälaista linnaa ja linnoitusta myös Suomesta, ja suurin osa niistä on vielä kiertämättä. Tää ois kyllä potentiaalinen vierailupaikka!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      8 elokuun, 2018 at 9:33 am

      Se onkin ihmeellistä, kuinka ulkomailla linnatkin ovat muka ihmeellisempiä. Me kävimme pari vuotta sitten Turun linnassa ja hämmästelimme sen upeutta: kyllä Suomessakin on hienoja linnakohteita. Kaakkois-Suomen linnoitusketjussa on myös se hyvä puoli, että siinä on useampi kohde aika lyhyen ajomatkan päässä toisistaan. Ei tarvitse lähteä ajamaan yhden linnan perässä satoja kilometrejä, vaan nähtävää riittää enemmänkin.

Leave a Reply