Minä olen suuri elokuvien ystävä. Olen aikoinaan istunut tuntikausia elokuva-arkiston teatterissa Orionissa, ja olen opiskellut elokuvahistoriaa ihan vain huvin vuoksi. Matkoilla käytän aina hyväkseni mahdollisuuden käydä paikallisessa elokuvamuseossa, jos sellainen vain on olemassa.
Puolalaisesta elokuvasta minulle ovat aiemmin tulleet mieleen lähinnä Andrzej Wajda ja Krzysztof Kieslowski, joista Wajda on purkanut elokuvissaan kokemuksia toisesta maailmansodasta ja sen jälkeisestä Puolasta. Kieslowski taas on kuvannut kommunistista Puolaa ja päätti uransa kauniiseen väritrilogiaan Ranskassa.
Kun matkustin Krakovaan, en osannut yhtään arvata, että päätyisin keskelle elokuvamaisemia, ja vastassa olisi kaupunki, joka on toiminut tärkeänä näyttämönä paitsi elokuville, myös elokuvantekijöille.
Kazimierz nousi kukoistukseen elokuvan ansiosta
Krakovan suosituin kaupunginosa Kazimierz oli vielä 1990-luvun alussa rapistunut kulmakunta, johon kukaan ei halunnut. Toisen maailmansodan jälkeen, kun juutalaiset oli pakkosiirretty Kazimierzista pois, taloihin muuttivat erilaiset laitapuolen kulkijat ja rikolliset. Kazimierz oli alue, jolla liikkumista ei juuri suositeltu.
Kaikki muuttui 1990-luvun puolessa välissä, kun kaupunkiin saapui amerikkalainen elokuvaohjaaja Steven Spielberg kuvaamaan Krakovaan sijoittuvaa elokuvaansa Schindlerin lista. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat oikeasti Veiksel-joen eteläpuolelle Podgórzeen, jossa edelleen sijaitsee Schindlerin tehdas. Todelliset tapahtumapaikat eivät kuitenkaan soveltuneet kuvauspaikoiksi, sillä sodan aikaisesta maisemasta ei ollut enää juuri mitään jäljellä. Getton tilalle oli rakennettu uusia asuintaloja, ja Podgórze oli muuttunut moderniksi teollisuuskaupunginosaksi.
Sen sijaan Spielberg löysi sopivan kaupunginosan Kazimierzista, joka oli pysynyt sodan jälkeen lähes koskemattomana. Vanhat talot olivat edelleen paikoillaan, ja kaupunginosan rähjäinen ulkomuoto sopi hyvin kuvaamaan toisen maailmansodan aikaista Krakovaa.
Minun täytyy myöntää nolona, etten ole edelleenkään nähnyt kyseistä elokuvaa, vaikka paljon olen elokuvia katsonut. Silti nautin suuresti kävelykierroksen oppaan selityksistä, kun hän näytti, missä kohdassa saksalaiset sotilaat heittivät juutalaisten perheiden tavaroita ulos asunnoista, ja mihin koloon pieni juutalaispoika elokuvassa piiloutuu.
Kävelykierroksemme päättyi Schindlerin tehtaan pihalle, joka tietenkin näyttelee elokuvassa suurta roolia.
Spielbergin elokuvan ansiosta Kazimierz nousi maailmalla maineeseen, ja sinne alkoi tulvia niin asukkaita kuin turistejakin. Kaupungilla oli vihdoin syy ottaa kaupunginosa haltuun rikollisilta ja ryhtyä korjaamaan siitä edustava osa kaupunkia. Tänä päivänä turistit virtaavat juuri Kazimierziin, ja vaeltavat noilla kaduilla, joilla vielä 1990-luvulla Steven Spielberg sai ryhmineen ihan rauhassa kuvata elokuvaansa.
Onneksi Krakovan getosta pääsi myös pakenemaan
Kävelykierroksemme Krakovan entisen geton laitamilla vei meidät mielenkiintoisen seinänpätkän viereen. Korkea kiviseinä oli ainoa osa vanhaa getton muuria, joka oli säästetty pystyssä. Getton muurinahan toimivat useassa kohdassa asuintalot, joiden ulospäin osoittavat ovet ja ikkunat naulattiin umpeen, mutta avonaisissa kohdissa talorivien jatkeeksi rakennettiin selvää muuria.
Pimenevässä Krakovan illassa muurin pätkä näytti lohduttomalta: miksi ihmisiä on pitänyt sulkea niiden sisäpuolelle eristyksiin muusta maailmasta? Tummasta kivestään ja surullisesta ulkomuodostaan huolimatta tuohon muurinpätkään liittyy myös positiivinen tarina. Eräs pieni poika nimittäin pääsi kiipeämään muurin yli. Hän kiipesi, hyppäsi alas, ja pakeni yöhön. Hän sai turvapaikan joltain ei-juutalaiselta perheeltä yöksi tai kahdeksi, muttei voinut jäädä mihinkään paikkaan pidemmäksi aikaa. Jos perhe olisi jäänyt kiinni juutalaisen piilottamisesta, olisivat he itsekin päätyneet keskitysleirille tuhottavaksi.
Poika pakeni pois Krakovasta kauas maaseudulle. Hän siirtyi paikasta ja perheestä toiseen, mutta onneksi löysi aina auttajia sen verran, että pysyi hengissä. Kun sota oli ohi, hänen keskitysleiriltä selvinnyt isänsä palasi Krakovaan, ja pieni Roman sai uuden sukunimen: Polanski eli puolalainen.
Roman Polanski ryhtyi opiskelemaan elokuvaa Lódzin elokuvakoulussa ja ohjasi ensimmäisen elokuvansa Veitsi vedessä, jonka jälkimainingeissa hän muutti ensin Ranskaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. Hänen elämänsä ei ollut koskaan järin onnekasta: 1960-luvulla Charles Mansonin lahko murhasi hänen vaimonsa Sharon Taten, kun taas 1970-luvulla Polanski joutui jättämään Yhdysvallat syytettynä alaikäisen raiskauksesta. Polanski palasi maahan vasta vuonna 2003, kun hän saapui Oscar-gaalaan parhaan ohjauksen ehdokkaana. Hän pääsi palaamaan kotimaahansa Ranskaan mukanaan Oscar, jonka hän sai elokuvasta Pianisti. Pianistissa hän on purkanut elokuvaksi omat kokemuksensa toisesta maailmansodasta ja elämästä Krakovan getossa, vaikka elokuva sijoittuukin Varsovaan. Polanski on sanonut, että jos hän olisi sijoittanut tapahtumat Krakovaan, elokuvan tekemisestä olisi muodostunut liian raskas prosessi käsiteltäväksi.
Jos Roman Polanski ei olisi aikoinaan päässyt kiipeämään tuon muurin yli, olisi elokuvia rakastava maailma jäänyt paitsi Chinatownista, Rosemaryn painajaisesta ja Inhosta – Pianistista puhumattakaan.
Myös Veronika asui Krakovassa
Roman Polanskin ja Andrzej Wajdan ohella Lódzin elokuvakoulun kävi myös Krzysztof Kieslowski, joka aloitti dokumentaristina, mutta siirtyi nopeasti fiktioelokuvien pariin. Hänen elokuvansa ovat kertoneet ihmisistä kommunistisen hallinnon alaisuudessa, mutta myös moraalikysymyksistä ja ihmisenä olemisesta ylipäätään. Hänen päätyönään pidetään Ranskassa tehtyä väritrilogiaa, joka Ranskan lipun värien mukaan kertoo vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta.
Ennen väritrilogiaa Kieslowski kuitenkin ohjasi Veronikan kaksoiselämän, jossa krakovalaisen Veronikan ja ranskalaisen Veroniquen elämät kulkevat risteillen maantieteellisestä erosta huolimatta. Elokuvaa kuvattiin Krakovassa eri lokaatioissa, joista tärkein on vanhan kaupungin aukio, jolla Veronika ja Veronique nopeasti kohtaavat.
Vaikka Krakovassa monet elokuviin liittyvät hetket ovat tiukasti kiinni toisessa maailmansodassa ja sen kauheuksissa, löytyy Kazimierzista myös yksi pieni elokuvallinen hetki, joka piristää takuuvarmasti. Samoilla kulmilla, joissa Schindlerin listaa on kuvattu, on seinään maalattu Gene Kelly elokuvassa Laulavat sadepisarat. Hän nojaa kuvassa sateenvarjon kanssa lyhtypylvääseen, ja Kellyn hahmon yläpuolella on laulusta tuttu lause ”I’m happy again”. Vaikka Laulavissa sadepisaroissa lause viittaa rakastumiseen ja elokuvanäyttelemiseen, Kazimierzissa se on selvä merkki siitä, että kaupunki on mennyt eteenpäin toisen maailmansodan vuosista: vaikka takana on paljon ikäviä aikoja, voivat Kazimierzin ihmiset nyt vihdoin olla onnellisia.
No Comments