Jalkapalloja ja kouluruokaa Keniaan

Lapseni oli juuri aloittanut ensimmäisen luokan, kun hän eräänä päivänä tuli kotiin ja kysyi, saisiko mennä jalkapallotreeneihin. Tämä tuli täytenä yllätyksenä, sillä meidän perheessämme ei ollut koskaan puhuttu jalkapallosta harrastuksena. Vaikka minun lapsuuteni kului vahvasti veljen jalkapalloharrastuksen parissa, omat tyttöni kävivät lähinnä musiikkiopistolla ja sirkuskoulussa. Keskimmäisen lapsen tahto mennä läheiselle jalkapallokentälle tuli täysin puun takaa.

Nyt tuosta hetkestä on kulunut jo lähes seitsemän vuotta ja harrastus jatkuu edelleen. Sen myötä minäkin olen päässyt sukeltamaan tyttöfutiksen maailmaan ja jopa matkustamaan heidän kanssaan useammassakin maassa.

Laukku on pakattu jalkapallovarusteilla

Helmikuussa tieni vei ihan muista syistä Keniaan. Lähdin sinne World Visionin kummimatkalle, mutta koska jalkapallo on Kenian suosituin urheilulaji, päätin yhdistää myös tähän matkaan toimintani jalkapallon parissa. Pyysin kontakteiltani ja ystäviltäni jalkapallovarusteita, joita voisin ottaa mukaan. Sainkin Helsingin Ponnistuksen pelaajilta isot kasat heidän vanhoja pelipaitojaan, sekä pelisukkia, maalivahdin varusteita ja muutamat nappikset. Lisäksi sain tutulta kymmenen täysin käyttämätöntä jalkapalloa, jotka sain ujutettua matkatovereideni laukkuihin. Omaan matkalaukkuuni laitoin ensin kummilapseni tuliaiset, mutta sen jälkeen jokaisen ylimääräisen kolon ja gramman täytin jalkapallovarusteilla. Lopulta matkalaukkuni oli sallitusta 23 kilosta 22,9 kilogrammaa eli aika tehokkaasti täytetty.

Minun edustamani Helsingin Ponnistus on Suomen toiseksi vanhin edelleen toimiva urheiluseura ja sen pelipaidat ovat tyylikästä mustavalkoista raitaa sekä kirkasta punaista. Raitapaidat jätin ensimmäiseen vierailukohteeseemme Chepsirein kouluun. Koululle jätimme myös yhden jalkapallon, jonka muutamat oppilaat ja matkaseurueemme jäsenet korkkasivat heti käyttöön.

Chepsirein koulu valikoitui vierailukohteeksemme erityisesti siitä syystä, että suomalaisen kummin tuella sinne on saatu järjestettyä päivittäinen kouluruoka. Kouluateria ei ole mitenkään yleinen käytäntö Keniassa. Useimmissa kouluissa lapset lähtevät lounastunnilla kotiin syömään. Osa lapsista asuu useiden kilometrien päässä koulusta, joten matkaa saattaa kertyä edestakaisin jopa 10 kilometriä. Monesti lapset eivät lounaan jälkeen enää palaakaan kouluun iltapäiväksi.

Syöminen kesken koulupäivän on kuitenkin tärkeää, sillä todistettavasti nälkäinen lapsi ei pysty keskittymään eikä oppimaan. Tietäähän sen itsekin, jos yrittää mennä läpi työpäivän syömättä mitään koko aikana. Monesti lapset ovat kevyen aamiaisen jälkeen kävelleet vaikka sen kolme kilometriä kouluun, joka jo itsessään saa aikaan taas valtavan nälän. Niissä kouluissa, joissa tarjotaan kouluruoka, oppimistulokset ovatkin parantuneet selvästi, minkä vuoksi myös World Visionin tukea halutaan kohdistaa juuri kouluruokaan.

Ylhäällä vuorilla on vihreää mutta haastavaa

Kävimme matkan aikana tutustumassa myös Ng’oswetin ohjelma-alueella sijaitsevaan Tachasisin esikouluun, joka toimii ylhäällä vuorilla. Vuorilla maasto on selvästi vihreämpää ja soveltuu erinomaisesti viljelyyn, mutta olosuhteet ovat muuten hankalammat ja etäisyydet kaikkialle pitkiä. Esikoulun pihalla tapaamamme oppilaat ja vanhemmat olivat selvästi huonommin ravittuja kuin alhaalla laaksossa tapaamamme. Myös esimerkiksi rankkasateet koettelevat näitä seutuja, sillä vuorilta valuvat vesimassat saattavat viedä mennessään tiet, talot ja viljelykset.

Esikoulu on kuitenkin onnekkaassa asemassa, sillä World Visionin tuella koululle on saatu toimiva vesijärjestelmä. Oppilaat siis saavat puhdasta vettä. Koululla on myös joka päivä tarjolla kouluruoka, joka on käytännössä puuroa, mutta ruokaa kuitenkin. Koulun keittiö tosin on vaatimaton puumaja, jonka maassa olevalla tulisijalla keitetään ruoka koko koulun väelle.

Esikoulun vanhemmat ovat hyvin sitoutuneita yhteisöön ja koulun toimintaan. Vanhemmat ovat halunneet tarjota pienimmille lapsille lyhyemmän koulumatkan, joten he ovat omilla resursseillaan rakentaneet pihalle erillisen rakennuksen pienimmille koululaisille. Vanhemmat myös itse toimivat opettajina. Vaikka olot ovat näille koululaisille aika karut, tämä ratkaisu pelastaa heidät hankalalta ja vaaralliseltakin koulumatkalta. Alueen viralliseen kouluun matkaa tulisi monelta pieneltä useita kilometrejä seudun ainoan tien vartta pitkin.

Tänne kouluun minä jätin Helsingin Ponnistuksen punaiset pelipaidat ja kasan muita jalkapallovälineitä. Opettaja alkoi kaivaa paitoja kassista innokkaille lapsille ja pian meillä olikin koulun piha täynnä iloisia Ponnistuksen pelaajia. Toimme tullessamme myös yhden jalkapallon, jonka perässä kaikki nämä lapset ryhtyivät juoksemaan. Toki osa sai itselleen ihan liian suuren paidan, mutta se ei näyttänyt menoa haittaavan.

Pieniä jalkapalloilijoita katsoessani näin ensimmäisen kerran matkalla sen valtavan riemun, mitä lapsissa pohjimmiltaan on. Kun pihaan ilmestyi yksi oikea jalkapallo entisen muovipusseista ja narusta rakennetun version tilalle, lapset alkoivat kiljuen jahdata tuota maagista esinettä. He olivat täysin huolettomia ja vapaita kaikista ongelmista juostessaan pitkin pihaa pallon perässä. Samaa näen edelleen katsoessani nyt jo teini-ikäisten joukkuetta täällä koti-Suomessa: pahin tuska ja angsti loistavat poissaolollaan, kun edes tunnin ajan ainoa tehtävä on saada se pallo omalle joukkueelle ja maaliin.

Täällä Suomessa jalkapalloilijoiden kanssa jatkuva keskustelunaihe on ollut riittävä syöminen. Kasvavassa iässä olevat tytöt kuvittelevat pärjäävänsä minikokoisilla annoksilla tai välipalapatukoilla. Jo vuosia olemme saarnanneet heille riittävästä tasapainoisesta ruokavaliosta, kun kenenkään heidän ei tarvitse kärsiä puutteesta. Keniassa pienten jalkapalloilijoiden ongelma on päinvastainen, sillä suuren ruokahalun vastapainona on yksinkertaisesti pula ruuasta. Lähes kaikki perheet kärsivät haasteista riittävän ravinnon saamiseksi, ja etenkin ennen viljelykauden alkua ruoka on hyvin yksipuolista. Katsoessani pallon perässä juoksevia lapsia mietinkin sitä, miten heillä riittää energiaa tuohon menoon.

Keniassa koulujen tarjoama ateria on monille perheille elintärkeä asia, sillä tuolloin lapset saavat takuuvarmasti ainakin yhden aterian päivässä. Monille vanhemmille tämä on myös syy lähettää lapset kouluun joka päivä: he syövät aterian jossain muualla kuin kotona. En voinut olla muuta kuin tyytyväinen kun näin nämä Tachasisin esikoulun lapset ja tiesin, että heille tarjotaan koulussa ruoka joka päivä.

Tachasisin esikoulun lapset ja heidän ahkerat vanhempansa jättivät syvän jäljen kaikkien meidän kummimatkalaisten sydämiin. Haluamme tukea heitä muutenkin kuin tämän yhden vierailun ja yhden jalkapallon verran. Siitä syystä päätimme kohdistaa yhteisökeräyksemme juuri tälle esikoululle. Tavoitteenamme on kerätä rahaa koulun keittiön uudistamiseksi, jotta kaikki nämä esikoululaiset sekä koulun alueella olevat pienimmät koululaiset saisivat varmasti hyvän ja puhtaan aterian joka päivä. Keittiön täyden uudistamisen arvellaan maksavan noin 7500 euroa, mutta jokaisella lahjoitetulla eurolla saadaan projektia vietyä vähän eteenpäin. Samalla vanhempien resursseja voidaan säästää vaikka koululaisten rakennuksen parantamiseen.

Toivonkin, että jokainen teistä lahjoittaisi edes euron tai kaksi tähän keräykseen, jotta voisimme varmistaa kouluruoan näille iloisille lapsille myös tulevaisuudessa. Minä myös toivon, että tuon ravitsevan kouluruoan ansiosta nämä lapset jaksavat tulevaisuudessakin juosta yhtä ahkerasti ja huolettomina jalkapallon perässä. Ehkä pian juoksijoiden joukossa olisi myös tyttöjä ja saisimme maailmalle naisjalkapalloilijoita myös Keniasta.

Vaikka koko maailman mittakaavalla jalkapallo on urheilulaji, jossa rahalla on sietämättömän suuri valta, niin Keniassa oli helppo huomata sen tasa-arvoistava rooli. Tuolla koulun pihalla ei kenelläkään ollut hienoja urheiluvaatteita tai jalkapallokenkiä, vaan kaikki juoksivat samalla tavalla koulupuvuissaan ja tossuissaan. Yksi ainoa pallo saa aikaan toimintaa isolle joukolle lapsia, eikä siinä kohdassa kysellä perheen varallisuutta tai asemaa. Jalkapallo onkin urheilulaji, jota voi harrastaa missä päin maailmaa tahansa.

Voit osallistua keräykseen tämän linkin kautta: https://omakerays.worldvision.fi/teams/opintomatka2025 tai lähettämällä haluamasi summan MobilePaylla numeroon 97881.

Suuri kiitos kaikille lahjoituksesta!

Ja jos sinulla olisi paikka elämässäsi omalle kummilapselle, Kenian Ng’oswetissa järjestetään 13.5.2025 seuraavan kerran tapahtuma, jossa lapset saavat valita itselleen kummin. Tähän voit ilmoittautua mukaan tämän sivun kautta. Sivun ensimmäisessä kuvassa näkyy muuten se kuva, jonka perusteella Valentine valitsi meidät kummeikseen vuonna 2019. Me pääsimme tuolloin osaksi ihan ensimmäistä tällaista tilaisuutta, jossa lapsi valitsee kummin.

Tämän linkin takaa taas löydät World Visionin artikkelin opintomatkastamme.