Israel on ristiriitaisuuksien maa

22 000 neliökilometriä, 9 miljoonaa asukasta, 200 kilometriä rantaviivaa. Israel on pienen pieni maa, joka hallitsee puheita ja uutisotsikoita ympäri maailman. Harvoin menee uutisviikkoa ilman yhtään otsikkoa Israelista. Se on Lähi-Idän maa, joka osallistuu Eurovision laulukilpailuihin ja on yksi maailman johtavista teknologiajäteistä. Se on kuin pieni väärään kohtaan karttaa unohtunut tahra, joka taistelee olemassaolostaan – ja pitää todella kovaa meteliä sitä tehdessään.

Ja kaikessa on lopulta kyse uskonnosta. Siitä, että tuon pienen maanpalasen jumala joskus lupasi juutalaisille. Toisaalta aluetta ovat hallinneet myös arabit. Ja samaan soppaan laitetaan vielä kristityt, joiden uskonnon kantaisä syntyi, eli ja kuoli alueella, ja nyt sinne vaelletaan katsomaan ja haistelemaan pyhiä paikkoja. Onko ihme, että aseet ja tunteet räiskähtelevät tasaisin väliajoin.

Minun viikon mittainen matkani Israeliin oli värikäs. Kävelin suurkaupungin sykkeessä, uin Kuolleessa meressä ja vaelsin aavikolla. Katselin ylös pilvenpiirtäjiin ja alas vuorilta. Painoin pääni alas nöyränä menneiden asioiden vuoksi. Tällä kertaa minun ei tarvinnut tehdä minkäänlaista ennakkotutkimusta paikoista, vaan paikallisoppaani vei minut valitsemiinsa paikkoihin. Ahmimme viikossa monta isoa kohdetta, joihin kaikkiin olisi voinut pysähtyä pidemmäksikin aikaa. Nyt oli kuitenkin suuri tarve saada Israel haltuun.

Tel Aviv on koko maan sykkivä sydän

Israelin suurin kaupunki Tel Aviv on täynnä kaikkea: pilvenpiirtäjiä, kauppoja, ravintoloita, ihmisiä. Se on loputtomiin sykkivä kaupunki, missä on tarjolla kaikkea milloin vain. Ihmiset etenevät paikasta toiseen kovalla vauhdilla, mutta ehtivät toki pysähtyä falafel-kioskille haukkaamaan välipalan.

Minuun Tel Avivissa suurimman vaikutuksen teki sen ranta. En tiedä johtuiko siitä, etten ole päässyt kunnon rantakohteisiin yli kahteen vuoteen. Toisaalta oli hämmentävää, että aivan metropolin sydämessä on niin tasokas uimaranta. Huhtikuun alussa uiminen oli vielä kiellettyä, vaikka lämpöä oli lähes 30 astetta. Kyllä ihmisiä silti oli jonkin verran niin hiekalla kuin meressäkin. Hengenpelastajien puute ei estä ihmisiä nauttimasta rannasta.

Rantaa pitkin on hyvä kävellä vanhaan Jaffaan. Tämä vanha kaupunki sokkeloineen oli juuri hyvä levähdyspaikka kiivaan kaupungin jälkeen. Pienet kujat risteilivät niin syvällä talojen välissä, että niillä suunnistaminen oli täysin mahdotonta. Vanhan Jaffan kukkulalta voi myös ihailla alas rantaan sekä kohti kaupungin sykkivää keskusta. Me tosin ihailimme paksuna jostain nousevaa savua paloautojen sireenien täyttäessä äänimaiseman.

Vanhasta Jaffasta oli hyvä laskeutua alas alueelle, jota kutsutaan kirpputoriksi. Se on muutaman kadun kokoinen alue, joka on täynnä käytetyn tavaran liikkeitä. Meitä eivät sinne houkutelleet käytetyt tavarat, vaan alueen runsas ravintolatarjonta. Erilaiset ruokaravintolat ja baarit levittäytyvät kaduille tehden alueesta yhden suuren kävelyalueen.

Kuolleen meren ympäristö tarjoaa myös patikointikohteita

Tel Avivin jälkeen otimme alle auton ja lähdimme suuntaamaan syvään etelään. Ensimmäisenä kohteena oli Masada-vuori, jolla kohoavat Kuningas Herodeksen puolustuslinnakkeen rauniot. Masadalla on juutalaisille erittäin suuri merkitys, sillä se on heille oman puolustuksen symboli.

Vuorelle pääsisi näppärästi kaapelivaunulla, mutta ylös kulkee myös käärmepoluksi ristitty reitti. Seikkailuhenkisinä ihmisinä me tietysti päätimme lähteä kiipeämään ylös, mutta ostimme paluuliput kaapelivaunuun. Kiipeäminen osoittautui ennakko-odotuksia haastavammaksi. Jyrkkä rinne, loputtomat portaat ja suoraan paahtavana porottava aurinko olivat viedä uskon siitä, että edes pääsisimme perille. Olimme pakanneet reppuun vesipullot, jotka kuitenkin osoittautuivat täysin riittämättömiksi. Vettä olisi pitänyt olla paljon enemmän. Lopulta kuitenkin saavutimme huipun ja saimme tankattua vesipullot jääkylmällä vedellä. Viereiselle kivipenkille rojahti nuori mies, jonka kasvojen väristä pystyi päättelemään, että hänelle kiipeäminen oli vähintään yhtä haastavaa kuin minulle. Heti tuli vähän parempi mieli.

Kiipeämisen jälkeen energiaa Masadaan tutustumiseen oli vain vähän, mutta kiertelimme aikamme raunioita. Pienoismallit avasivat hyvin sitä, miten valtavasta puolustuslinnakkeen ja kartanon yhdistelmästä oli aikoinaan ollut kyse. Sen sijainti vuoren huipulla oli uskomattoman hieno. Suurimman vaikutuksen kuitenkin teki sen omavaraisuus: Masadan piiritys kesti lähes vuoden, koska sen ruokavarastot ja jopa vesisysteemi mahdollistivat eristäytymisen.

Masadalta ajelimme vähän matkan päähän Kuolleen meren rantaan. Meitä oli vastassa suuri hotellikeskittymä, jonka kaduilla ihmiset vaelsivat kylpytakeissa. Hyvin varustelluista hotelleista oli tarvetta poistua lähinnä meren rantaan.

Uiminen Kuolleessa meressä oli juuri niin erikoista kuin olin ajatellutkin. Vesi kantaa niin hyvin, että hartioita on mahdotonta saada kastumaan ilman kunnon aaltoa. Yllätyksenä tuli se, että vesi oikeasti kirveli monesta kohtaa. En siis kokenut siellä kovinkaan suurta rentoutumisen tunnetta, vaan enemmän yritin päästä yli kirvelystä. Iholle vesi jätti mukavan öljyisen tunteen.

Meidän hotellimme oli myös erikoinen kokemus. Sain etukäteen ison kasan viestejä, joissa muistutettiin hotellin olevan ”adults only”. Ja sitä se todellakin oli: joka paikan olivat vallanneet harmaat pantterit, jotka puhuivat itänaapurimme kieltä. Olimme siis ehdottomasti nuorimpia koko paikassa. Eikä vieraiden ikärakennekaan häiritsisi kovasti, jos ei hotelli olisi ollut suurin piirtein samalta aikakaudelta. Monia paikkoja oli remontoitu tehokkaasti, ja esimerkiksi meidän huoneemme oli kylpyhuonetta lukuun ottamatta ihan hyvässä kunnossa, mutta esimerkiksi paljon kehuttu spa-osasto näytti siltä, kuin se olisi suoraan Gorbatshovin aikakaudelta. Emme lopulta viihtyneetkään allasosastolla niin pitkään kuin olimme ajatelleet, mutta kyllä siellä lihakset sai lämmitettyä rankan kiipeämisen jälkeen.

Seuraavana päivänä teimme pysähdyksen Wadi Arugotin patikointireitille. Reitillä kuljetaan pitkin solaa, jonka pohjalla virtaa matala joki. Koska kuitenkin olimme keskellä aavikkoa, tämä joki harvoin ulottui polvea korkeammalle, joten kävely siellä oli ihan mahdollista. Syvemmissä kohdissa reitti ohjautui korkeammalle kuivalle polulle.

Patikointi vedessä vaelluskengät ja sukat jalassa oli minulle ihan uusi kokemus. Olen joskus kulkenut samantyylisiä reittejä paljain jaloin, mutta tällä reitillä se oli mahdotonta pohjan kivien vuoksi. Ei siis auttanut muu kuin upottaa kengät veteen ja lähteä etenemään. Minulla sentään olivat jalassa kevyet vaelluskengät, kun taas matkaseura suoritti saman reitin Dr. Martenseissa.

Reitillä oli myös muutama haastavampi kiipeilykohta. Onneksi satuimme kohtiin samaan aikaan ison koululaisryhmän kanssa, jolloin opettajat auttoivat myös meitä eteenpäin.

Reitin päässä odotti Hidden Waterfall -niminen vesiputous, joka oli kyllä kaikkea muuta kuin piilossa. Osuimme paikalle kuitenkin sopivaan aikaan kahden koululaisryhmän välissä, joten saimme uiskennella putouksen alla aika rauhassa. Vaikka päivä oli edellistäkin päivää kuumempi, vesielementti teki patikoinnista huomattavasti helpompaa kuin kiipeäminen Masadalle.

Jerusalem on suurten tunteiden kohtauspaikka

Minä en voinut kuvitella meneväni Israeliin käymättä Jerusalemissa. Vaikken ole mitenkään uskonnollinen, löytyy paikasta kuitenkin koko länsimaisen kulttuurin pohja, ja tuntuisi oudolta ohittaa se vierailematta paikan päällä. Omistimmekin sitten yhden päivän Jerusalemille.

Jerusalem on täynnä kristillisen maailman tärkeitä paikkoja: Pyhän Haudan kirkko, missä Jeesuksen ruumiin sanotaan makaavan; Via Dolorosa, jota pitkin Jeesus vaelsi Golgatalle; sekä kaikki ne kujat, jotka olivat olemassa jo Jeesuksen aikaan. Kaupungissa kohoaa myös Itkumuuri, joka on viimeinen jäänne juutalaisesta temppelistä, jonka ympäristössä myös Jeesus vietti aikaa.

Jerusalem, jos mikä, on kuitenkin suurten ristiriitojen kaupunki. Se on pyhä paikka niin kristityille, juutalaisille kuin muslimeillekin, minkä vuoksi kaupungissa on usein levottomuuksia. Sotilaat ovat erittäin näkyvä osa kaupunkikuvaa ja esimerkiksi Itkumuurille päästäkseen täytyy kulkea turvatarkastuksen läpi. Erilaiset uskontojen väliset jännitteet kiehuvat helposti räjähdyspisteeseen asti.

Minä olen aina ollut hyvin tunteeton uskonasioita kohtaan, enkä ole koskaan pelännyt uskonnon takia. Nyt olin Jerusalemissa juutalaisessa seurassa, jolle kaikki oli selvästi henkilökohtaisempaa. Jo pelkkä Damaskoksen portin näkeminen kyltissä sai meidät muuttamaan reittiämme. Talojen seiniin kiinnitetyt kyltit kertoivat kaikista niistä, jotka olivat saaneet surmansa kujilla viimeisten vuosien aikana. Vaikka minä yrittäisin kuinka selittää asiaa järjellä, pelko on niin vahvasti läsnä, ettei sille voi mitään.

Iltapäivällä suuntasimme juutalaisille turvalliseen paikkaan eli Yad Vashimin holokaustimuseoon. Herzlin vuoren rinteeseen rakennettu museo esittelee toisen maailmansodan aikaiset juutalaisvainot alusta loppuun. Itse pidin erityisesti siitä, ettei museo keskittynyt vain keskitysleirien kauhuihin, vaan taustoitti hyvin koko tapahtumaketjun varhaisista syrjimistoimista lähtien.

Museon näyttely vei hauskasti kiemurrellen kohti kolmion muotoisen rakennuksen kapeampaa päätä, joka päättyi parvekkeelle. Aivan kuin olisimme koko ajan kävelleet tunnelissa kohti edessä odottavaa valoa. Viimeinen huone ennen uloskäyntiä esitteli suuressa ympyrässä holokaustissa kuolleita ihmisiä, sekä valtavat mappirivit, joihin on tallennettu tiedot kaikista tiedossa olevista holokaustin uhreista.

Uloskäynnin jälkeen odotti lasikaiteinen parveke, jolta avautui näkymä alas Herzlin vuorelta. Maisema oli upea, ja oli erittäin koskettavaa poistua näyttelystä, joka kertoi niin tarkasti ihmisten kauheudesta, ja katsella samaan aikaan maisemaa, josta meidän kulttuurimme on kauan sitten lähtenyt. Vaikken olekaan yhtään uskonnollinen, niin jotain liikahti minun sisälläni.

Haifa on uskontojen sulatusuuni

Olimme vuokranneet auton neljäksi päiväksi, ja käytimme sitä hyväksemme tarkkaan. Viimeisen ajopäivän ohjelmassa oli Haifa ja erityisesti sen Baha’i-puutarhat. Kaupungin nimi oli minulle ennestään tuttu lähinnä vanhoista uutisotsikoista, mutta taustatutkimuksen jälkeen minulle selvisi Haifan olevan Israelin sulatusuuni. Eri uskonnot asuvat siellä hämmentävän hyvässä sovussa ja rennon ilmapiirinsä vuoksi sitä pidetään Israelin vastineena San Franciscolle.

Haifan täytyy todellakin olla avoin kaikille uskontokunnille, sillä siitä on tullut myös Baha’i-uskonnon maailmankeskus. Baha’i-uskonnon perustaja Profeetta Bab on haudattu temppelin alle ja temppelin ympärille taas on rakennettu alas Carmel-vuorelta valuvat valtavat puutarhat.

Me olimme lähteneet sen verran soitellen sotaan, ettemme tarkistaneet etukäteen, kuinka puutarhoihin pääsee sisälle. Paikan päällä selvisi, että varsinaisiin puutarhoihin pääsee vain opastetulla kierroksella, joka olisi pitänyt varata viimeistään edellisenä päivänä. Ei voi minkään.

Me kuitenkin kiertelimme kaikki nurkat, joihin pääsimme, ja yllätykseksi niitä olikin aika paljon. Ensin ihailimme maisemia ylimmän sisäänkäynnin luota Carmel-vuorelta, mistä koko komeutta pystyi ihastelemaan ylhäältä päin. Seuraavaksi ajelimme alas vuorta ja teimme äkkipysähdyksen puoleen väliin, mistä pääsi sisään yhteen puutarhan osaan. Ennen korona-aikaa tästä pääsi tutustumaan myös temppeliin, mutta koronan vuoksi temppeli on nyt kokonaan suljettu vierailijoilta. Vielä viimeiseksi parkkeerasimme auton saksalaisten siirtokuntien kortteliin ja kävimme ihastelemassa puutarhoja sammakkoperspektiivistä. Olisihan se tietysti ollut hienoa kävellä valtavan pitkiä portaita ylös – tai mieluummin alas – mutta ihan hyvän kuvan puutarhoista sai näinkin.

Juuri muuhun meillä ei aikaa Haifassa riittänytkään, vaan meidän piti suunnata takaisin Tel Avivin kupeeseen Qiryat Onoon, missä luvassa oli vielä perheillallinen. Tämän matkan tarkoituksena eivät olleet yöelämä tai loputtomat nähtävyydet, vaan ohjelmassa oli paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, sekä nopea sukellus Israelin tärkeimpiin kohteisiin.

Minulle oli erittäin tärkeää nähdä nämä maan kuuluisimmat nähtävyydet, mutta parhaiten mieleen painuivat perheen ja ystävien kanssa vietetyt hetket: suomalaisittain erittäin äänekkäät illalliset, ruokalautasia notkuvat pöydät ja ystävien kanssa puutarhassa television ääressä istuttu ilta. Näissä hetkissä olivat läsnä myös ne ristiriidat: erilaiset poliittiset näkemykset, uskonnollisen vakaumuksen aste ja tavat katsoa maailmaa. Jokaisella on oma vahva mielipiteensä, mutta silti istutaan saman pöydän ääressä.

Näin ensikokemuksena Israel oli erittäin jännittävä maa, jonka olemusta joutuu oikeasti pohtimaan. Siellä tehdään paljon töitä ja menestytään, ja rahat kannetaan lopulta ostoskeskuksiin. Samaan aikaan uskonto määrittelee elämää, ja esimerkiksi lauantaisin toinen hissi kulkee ilman, että sapattia viettävien tarvitsee painaa nappia. Mikään ei lopulta kuitenkaan ole pakollista, vaan jokainen saa löytää oman paikkansa spektriltä.

Israelissa ollessaan on vaikea ymmärtää sijaintia, jossa on. Pieni maa keskellä hyvin vihamielisiä valtioita, joita vastaan valmistaudutaan puolustautumaan koko ajan. Sisäpuolella on tavallaan rauhallista, mutta silti tasaisin väliajoin erilaiset iskut muistuttavat vaarasta myös sisällä. Ja tämä vaara ei kohdistu vain yhteen kansanosaan, vaan kaikkiin siellä asuviin. Israelia leimaakin loputon puolustusvalmius, joka tuntuu vieraalta jopa suomalaiselle, joka on varautunut puolustautumaan naapuria vastaan.

Aina maailmalla matkustaessani toivon uuden paikan lisäävän ymmärrystäni ihmisiä ja eri kulttuureja kohtaan. Mikään ei olisi niin ihanaa kuin maailmanrauha ja sovussa elävät kansat. Israeliin, jos mihin, toivon tätä kaikkein eniten.