… Mutta niinhän se toisaalta olet sinäkin. Tuohon Haloo Helsingin kappaleeseen on hieman vaikea samaistua, kun isä ja äiti yhä useammin ovat matkassa mukana. Ei tarvitse lähetellä ”perillä ollaan” -tekstiviestejä, eikä miettiä lentokentällä viime hetken tuliaisia.
En todellakaan ole aina matkustanut vanhempieni kanssa. Ollessani lapsi meidän perheemme ei matkustellut muutenkaan. Kävimme 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa kaksi kertaa Bulgariassa, mutta siihen ulkomaanmatkat jäivätkin.
Oman irtiottoni tein 17-vuotiaana, kun lähdin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Se oli suuri teko sen vuoksi, ettei tuttavapiirissäni kukaan muu edes harkinnut moista. Tuolloin todella lähdettiin suuren maailman toiselle puolelle, sillä sähköposti ei ollut vielä käytössä, skypestä tai messengeristä puhumattakaan. Minä soitin vastapuheluja isäntäperheeni lankapuhelimesta keittiön nurkasta. Yksi puhelu maksoi aina 100 markkaa, vaikkei siinä kovin ihmeellisiä kuulumisia ehtinyt vaihtaa.
Vaihto-oppilasvuoden jälkeenkin olen ollut usein matkoilla ilman vanhempiani. Nuorena en juuri matkustellut, sillä silloin oli niin kiire opiskella, tehdä töitä ja elää sosiaalista elämää. Matkustelu alkoi oikeastaan vasta, kun löysin sopivan matkaseuran itselleni. Lasten myötä matkustaminen on aina vain lisääntynyt.
Tavallaan lasten kanssa matkustaminen mahdollisti myös sen, että mukaan saattoi ottaa vanhemmatkin. Matkaohjelmat yksinkertaistuivat sellaisiksi, että vanhuksetkin pysyvät mukana. Jos vanhempani pyörittelevät päätään jollekin suunnitelmalle, ei minun kannata sitä tosissaan harkita lastenkaan kanssa. Ja sanottakoon, että tähän asti vanhempani ovat pyöritelleet päätään hyvin harvalle asialle, jota olen tosissani ehdottanut.
Tähän mennessä vanhempani ovat olleet mukana Teneriffalla, Turkissa, Floridassa ja Karibialla sekä kaksi kertaa Thaimaassa ja lisäksi olemme tehneet useampia lyhyitä pistäytymisiä Viroon ja Ruotsiin. Kertaakaan en ole katunut matkaseuraani, vaan heidän kanssaan olen saanut myös aivan toisenlaisen perspektiivin matkakohteeseen. Esimerkiksi Aasiassa on ollut hauska seurata, kuinka vanhempaa naista kohdellaan arvostavasti.
Ihmiset ovat usein naureskelleet meille, että olemme hoitaneet asian kätevästi, kun otamme aina lapsenvahdit mukaan. Todellisuudessa olemme edellä mainitsemieni reissujen aikana jättäneet lapset vanhemmilleni hoitoon yhteensä kaksi vai kolme kertaa. Toki ylimääräisistä aikuisista on aina iloa, kun matkustaa useamman lapsen kanssa: jokaiselle lapselle riittää aina oma aikuinen huomioimaan juuri hänen tarpeensa, ja neljäs voi vielä sillä aikaa ottaa rennosti tai vaikka olla metsästämässä ruokaa. Viime syksynä Thaimaassa Mummo oli korvaamaton, kun tokaluokkalaisen piti hoitaa koulutyönsä. Tyttö yleensä karkasikin aina ”mummolaan” tekemään läksyjä, ja Mummosta kuoriutui ankara opettaja ihan kansakoulupohjalta.
Minä ainakin suosittelen kolmen sukupolven matkoja lämpimästi. Toki isompi seurue vaatii aina omanlaisiaan järjestelyjä ja kemioiden tulee toimia moitteettomasti, mutta vastineeksi lapset saavat paljon laatuaikaa paitsi omien vanhempiensa myös isovanhempien kanssa. Isompi seurue mahdollistaa myös sen, että joukkoa voi jakaa: jonain iltana miehet voivat lähteä vaikkapa katsomaan urheilua tai naiset yhdessä kauneushoitolaan. Minä pääsin Thaimaassa aamuisin rantakävelylle oman äidin kanssa.
Ainoa huono puoli vanhempien kanssa matkustamisessa on se, ettei heille voi lähettää postikorttia tai edes tekstiviestiä, kun on turvallisesti jossain perillä. Hieman kaihoten muistelen niitä Yhdysvalloista soittamiani vastapuheluja, joita tiesin vanhempieni kammoavan. Ne nimittäin maksoivat paitsi sen 100 markkaa, myös yleensä hyvin paljon enemmän, kun lyhyessä ajassa kinusin rahaa kaikenlaisiin lisämenoihin. Jotain lohduttavaa kuitenkin on siinä, kun voi soittaa ja sanoa, että täällä ollaan ja pidän kyllä itsestäni huolen. Onneksi meillä on sentään minun veljeni, joka tosin nyt joutuu huolehtimaan meidän kaikkien puolesta.
No Comments