Historiaa huokuva Hue

Da Nangista noin sata kilometriä pohjoiseen sijaitseva Hue on Vietnamin entinen pääkaupunki ja maan historian kehto. Se toimi pääkaupunkina Nguyen-dynastian aikana vuosina 1802-1945. Dynastia yhdisti maan pohjois- ja eteläosat yhdeksi valtioksi ja hallitsi maata Huesta käsin vielä silloinkin, kun Ranska teki Vietnamista oman suojelualueensa vuosina 1885-1945.

Turistit vaeltavat Hueen kahdesta syystä: keisarinkaupungin raunioiden, sekä lähellä sijaitsevan demilitarisoidun alueen. Keisarinkaupungin sisällä ovat myös keisarin yksityisten alueiden eli kielletyn kaupungin rauniot. Vietnamin sodan aikainen raja ja sitä ympäröivä suoja-alue taas houkuttelevat edelleen turisteja, vaikkei paikalla mitään varsinaista nähtävää olekaan.

Huella oli merkittävä rooli myös Vietnamin sodan aikana. Suuren Tet-hyökkäyksen aikana vuonna 1968 Pohjois-Vietnamin joukot hyökkäsivät Hueen, mistä seurasi yksi sodan pisimmistä taisteluista. Kiivaita taisteluja käytiin Huen kaduilla lähes kuukauden ajan, ja niiden johdosta kaupungin keskusta ja linnoitus tuhoutuivat lähes täysin, ja yli 100 000 Huen asukasta jäi kodittomaksi. Kuolonuhrejakin taistelu vaati tuhansia: Yhdysvaltojen ja Etelä- ja Pohjois-Vietnamin sotilaiden lisäksi myös siviiliuhreja oli useampi tuhat.

Meille Hue oli aluksi hämmentävä kokemus: ensimmäistä kertaa koko matkan aikana me päädyimme paikkaan, missä tarjoilijat puhuivat englantia, ja missä myyjät yrittivät väkisin tunkea matkaan mangoja tai mandariineja. Saigonin ja Da Nangin vilskeessä turistit jäivät muun toiminnan varjoon, mutta Huessa yhtäkkiä turistit olivatkin keskiössä.

Vietimme kaupungissa kaksi yötä, ja niiden välissä olevan kokonaisen päivän omistimme historialle. Suuntasimme heti aamiaisen jälkeen kohti Parfyymijokea, ja sen ylittävää siltaa pitkin kohti vanhaa linnoitusta. Jo pitkän matkan päässä linnoituksesta mukaan iskeytyivät riksakuskit, jotka olisivat mielellään kierrättäneet meitä ympäri aluetta. Kohtelias kieltäytyminen ei heihin toiminut, vaan sinnikkäimmät jatkoivat vierellä huudellen pitkän matkaa.

Keisarinkaupunki on paksujen muurien ympäröimä alue, jonka rakentamisen aloitti keisari Gia Long vuonna 1804. Keisarinkaupunkiin astutaan pitkin Kultaisen veden siltaa ja siitä Suurten riittien sisäpihan ja Korkeimman sopusoinnun palatsin kautta Punaiselle portille. Korkeimman sopusoinnun palatsissa järjestettiin Gia Longin kruunajaiset vuonna 1806.

Punaisen portin toisella puolella avautuu Kielletty kaupunki, joka on tänä päivänä enää kasa raunioita. Raunioiden keskellä kävellessään voi kuitenkin aistia kaupungin entisen suuruuden, kun kivikasat jatkuvat niin kauas kuin silmä kantaa.

Keisarinkaupungin ulkopuoleltakin löytyy paljon nähtävää, kuten Kuninkaallisen taiteen museo. Jo museon piha oli näkemisen arvoinen paikka, sillä sen riveissä vuorottelivat vanhat patsaat ja tykit. Kun Vietnamin lähes jokaisessa kaupungissa oli näytillä Vietnamin sodan aikaista aseistoa, täällä pääsi hyppäämään heti paljon kauemmas ajassa.

Keisarinkaupungissa – kuten Huessa muutenkin – meidät yllätti kuumuus. Olimme ajatelleet Huen olevan hieman viileämpää aluetta, mutta päinvastoin linnoituksilla kävellessä kuumuus tuntui entistä hurjemmalta. Onneksi heti Keisarinkaupungin sisäänkäynnin läheisyyteen oli perustettu pieni kahvila-ravintola, jonka takaosa oli viilennetty jääkylmäksi. Täysillä pauhaava ilmastointi tuntui ensin ihanalta, mutta alkoi nopeasti tuntua jo liian kylmältä. Ehdimme kuitenkin juoda nopeat virkistykset ennen kuin taas jatkoimme matkaa auringonpaisteeseen.

Kielletyssä kaupungissa käyskenteleminen oli hämmentävää, sillä vaikka paikalla oli paljon muitakin turisteja, oli koko ajan erittäin rauhallinen tunnelma. Alue on suuri, joten turistit hävisivät maisemaan, ja kaikki etenivät hyvin rauhallisesti. Tämä saattaa selittyä myös sillä, että vierailijat olivat kaikki yksittäisiä kävijöitä isojen ryhmien sijaan.

Alueella myös pääsi vähän kuin luontoon, kun purot solisivat ja kukkaistutukset hehkuivat upeissa väreissä. Puutarhurit tekivät töitä siistiäkseen aluetta entisestään.

Alue ei olekaan valmis, vaan rakennuksia korjataan koko ajan, ja puutarhoja kunnostetaan. Ehkä juuri se teki alueesta niin viehättävän: vastassa ei ollut viimeisen päälle puunattu turistikohde, vaan hieman keskeneräinen pelastuskohde, jonka arvo oli kuitenkin helppo ymmärtää.

Keisarinkaupungin lisäksi Huen tärkeimmiksi nähtävyyksiksi mainitaan aina Thien Mun pagodi sekä entisten keisareiden mausoleumit, jotka on hajautettu ympäri Huen maaseutua. Näihin kaikkiin on keskustan alueelta pidempi matka, minkä vuoksi me emme lähteneet niitä katsomaan. Jo kaupungissa itsessään tuntui olevan katseltavaa ilman ylimääräisiä retkiäkin. Toki, jos olisimme viettäneet Huessa useamman päivän, olisi ollut mukavakin lähteä vähän myös kaupungin ulkopuolelle.

Vaikka meidän ensimmäinen vaikutelmamme Huesta oli hyvin turistinen ja meille matkailijoille helpoksi tehty, löytyi kaupungista myös niitä vähän tutumpiakin sävyjä. Eksyimme lähtöpäivänä pieneen perheravintolaan, jossa hullu eno tai setä tai joku, kenelle muu perhe pyöritteli silmiään, esitteli meille kanojensa temppuja.

Toisena iltana taas illastimme TRE-nimisessä ravintolassa, joka työllistää köyhistä perheistä tulevia nuoria, jotta nämä oppivat itselleen ammatin, ja voivat sitä kautta työllistyä tulevaisuudessakin. TREn toimintaa pyörittää Reach-säätiö, jota tukevat muun muassa TUI Care Foundation ja Plan International. Vierailustamme tässä ravintolassa kirjoittelen myöhemmin.

Vaikka TRE sijaitsee aivan Huen keskustassa, oli sinne meneminen taas ihana sukellus sivukujille. TRE sijaitsee aivan turistien suosiman pääkadun takana, mutta kauppojen ja retkijärjestäjien sijaan sen olivat vallanneet kadun varressa aterioivat perheet ja jalkapalloa pelaavat lapset. Sille kadulle minä olisin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa.

Keski-Vietnam on koko maan köyhintä aluetta, ja juuri Vietnamin sodan takia jäänyt pitkään kehittymättä, minkä vuoksi turistien tuomat rahat ovat tarpeen. Huen kaupunkia rakennetaan edelleen kovaa vauhtia ja eri aikakausien rakennuskannat näkyvät hyvin katukuvassa.

Hue on paikka, jota ei Keski-Vietnamissa liikkuessaan kannata jättää väliin. Se on Vietnamin kaupungeista sitä pienempää kokoluokkaa, joka on helposti otettavissa haltuun. Vilkkaan turistielämän lisäksi sieltä löytyy sitä oikeaakin elämää, jolloin on myös mahdollisuus tukea paikallista väestöä. Ja paikalliset jaksavat vielä innostua meistä vaaleista suomalaisista, jotka erotumme katukuvasta – ainakin niillä syrjäisemmillä kaduilla.