Jos jotain kaupunkia olen jäänyt kaiholla muistelemaan, se on ehdottomasti Istanbul. Sen kapeita katuja, moskeijoita ja Bosporin salmen rantaa, sekä tietenkin börekejä ja mezejä.
Vierailin Istanbulissa ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten. Vietimme siellä kolme päivää ennen siirtymistä Turkin lounaisrannikolle Datcaan ja Bodrumiin. Istanbul oli meidän kaupunki- ja kulttuurikohteemme, kun taas loppuloma oli omistettu rentoutumiselle ja turkoosille merelle.
Viikonlopun aikana emme jaksaneet koluta hirvittävän montaa nähtävyyttä, sillä Sultanahmetin kapeat kadut ja jyrkät mäet olivat haastavia kävellä paitsi silloin 6- ja 3-vuotiaille lapsille, myös huonojalkaisille isovanhemmille. Lisäksi päädyimme hieman epäonniselle tutustumiskäynnille maustebasaariin. Olimme majoittuneina hyvin keskellä vanhaa aluetta, josta kiipesimme aina aukiolle, jonka laidalla olivat Sininen moskeija ja Hagia Sofia.
Alkuperäisenä tavoitteenamme oli vierailla Sinisessä moskeijassa. Se oli kuitenkin aina houkutellut niin pitkät jonot, ettemme jaksaneet jäädä sinne jonottamaan. Sen sijaan suuntasimme suihkulähteiden toiselle puolelle Hagia Sofiaan, johon pääsi tutustumaan huomattavasti lyhyemmällä odotuksella.
Hagia Sofiaan voit tutustua nyt myös ääniraidan avulla. Painamalla play-nappia pääset sukeltamaan sisään tilaan, joka on ollut kirkollinen rakennus, mutta joka nyt on museo saksaa puhuvine oppaineen ja rakennustöineen. Kaukana ovat hiljaisuus ja rauha, jotka ovat ehkä joskus rakennuksessa vallinneet.
Hagia Sofian paikalla sijaitsi aikoinaan keisari Constatius II:n rakennuttama kristillinen kirkko, joka taas rakennettiin Apollon temppelin raunioiden paikalle. Tuo kirkko kuitenkin tuhoutui vuonna 532, minkä jälkeen keisari Justinianus I päätti rakentaa paikalle uuden kirkon, joka vihittiin käyttöön vuonna 537. Justinianus I halusi siitä kaikkien aikojen mahtavimman kirkon, ja siihen rakennettiinkin 55 metriä korkea kupoli, jonka alareunassa olevat 40 lasi-ikkunaa saavat aikaan vaikutelman, että kupoli leijuisi ilmassa. Kupoli romahti maanjäristyksessä vuonna 557, mutta rakennettiin heti takaisin. Hagia Sofiasta tulikin Bysantin tärkein kirkko.
Vuonna 1453 turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin ja Hagia Sofia muutettiin moskeijaksi. Mosaiikit peitettiin ja kirkon ulkopuolelle rakennettiin neljä minareettia, jotka tänä päivänä yhdessä kupolin kanssa muodostavat Hagia Sofian tunnistettavan silhuetin. Noin 500 vuotta myöhemmin vuonna 1934 Turkin yksinvaltainen presidentti Kemal Atatürk muutti moskeijan museoksi, joka se on tänäkin päivänä.
Hagia Sofiaa moititaan usein Sinistä moskeijaa ankeammaksi kirkoksi, josta puuttuvat kiilto ja kimallus. Hagia Sofian viehätys kuitenkin perustuu enemmänkin sen menneisyyteen ja kerroksellisuuteen. Meidän vieraillessamme siellä osa rakennuksen sisäosista oli rakennustelineiden peitossa, mutta silti siellä olivat vieri vieressä kristilliset symbolit ja islamiin kuuluvat merkit ja esineistö. Myös vanhoja mosaiikkeja on kaivettu esiin.
Kerroksellisuus aiheuttaa myös sen, että rakennuksesta on vaikea saada otetta. Sinne ei voi saapua pitkin keskikäytävää, kuten kristillisissä kirkoissa, muttei se ole pelkkää rukoustilaakaan, kuten moskeija. Siellä osuvat ensimmäisenä silmiin kultainen väri sekä alhaalla roikkuvat kattokruunut, samoin kuin kupolin lasi-ikkunat. Toisin kuin voisi kuvitella, sisällä on kuitenkin hämärää. Turistiryhmä toisensa perään saapuu seisomaan keskelle lattiaa ja ottamaan valokuvia yläpuolelle sijoitetuista muslimien pyhistä merkeistä. Osa viitsii jatkaa matkaa yläkertaan parvelle, josta on upeat näkymät alas kirkkosaliin samoin kuin pienen aukion toisella puolella päivystävään Siniseen moskeijaan. Nämä kaksi rakennusta ovatkin kuin parhaat kaverukset, joista toisen ympärillä käy koko ajan kova kuhina, kun taas toinen saa uinua paljon enemmän omassa rauhassaan.
Vanhan kirkkosalin keskellä on istuimia, joihin on hyvä käydä lepuuttamaan jalkoja. Samalle istuimelle on löytänyt tiensä myös kissa, joka venyttelee antamatta turistien häiritä rauhaansa. Kissa kehrää hiljaa, kun joku tulee rapsuttamaan sitä.
Hagia Sofia ja Sininen moskeija edustavat Istanbulin kirkollista menneisyyttä. Niiden edustalla on aukio, josta löytyy roomanaikainen Konstantinuksen pylväs, joka pystytettiin sen kunniaksi, kun maan pääkaupunki siirrettiin Konstantinopoliin. Juuri tuolla aukiolla tapahtui viime tammikuussa terrori-isku, jossa haavoittui myös useita turisteja.
Vieraillessamme Istanbulissa vietimme kaupungissa tarkoituksella vain kolme päivää. Ajatuksenamme oli hieman tutustua kaupunkiin ja katsoa ne tärkeimmät nähtävyydet. Tarkoituksena oli palata kaupunkiin joskus hyvinkin pian viettämään aikaa kaupungin uudemmalla puolella Taksim-aukion lähistöllä. Ja tarkoituksena oli sitten käydä myös siellä Sinisessä moskeijassa, johon emme nyt isolla porukalla jaksaneet jonottaa.
Nyt olemme kuitenkin laittaneet matkasuunnitelmamme Istanbulin osalta jäihin. Pommi-iskut ja poliittiset levottomuudet tuntuvat tulevan liian lähelle, että matkustaminen sinne tuntuisi kovin mukavalta ajatukselta. Sultanahmetin aukion terrori-iskun jälkeen myös Atatürkin lentokentälle tehtiin isku. Jo valmiiksi massiivisilla turvatoimilla varustettu lentokenttä on nyt siis vieläkin tarkemmin vartioitu.
Olen sijoittanut Istanbulin samaan koriin Egyptin kanssa: paikat, joihin ehkä joskus palaan, kunhan maailma on muuttunut. Sinne tulevaisuuteen jäävät Sininen moskeija, sekä nykyaikainen Istanbul, joka tarinoiden mukaan on yksi Euroopan mielenkiintoisimmista kaupungeista. Ehkä jonain päivänä.
No Comments