Kaupallinen yhteistyö: Legoland Billund Resort ja Gorilla Park Vejle
Perjantai-päivä Legolandissa: askelmittari näyttää lähes 20 käveltyä kilometriä – myös pienimmälle. Kävelimme huvipuiston läpi useampaan kertaan, ja kiersimme jokaisen mahdollisen nurkan. Koko ajan oli toiveissa löytää jotain, mitä ei olla vielä nähty.
Huvipuistovierailut voivat kuitenkin päättyä myös toisin: päivän aikana on tullut lähinnä seisoskeltua jonoissa, ja sen jälkeen istuttua pieni hetki laitteen kyydissä. Väsyneitä jalkoja voi lepuuttaa penkeillä.
Koska etukäteen oli mahdoton tietää, tulisivatko päivämme Billundin seudulla koostumaan kävelystä vai lähinnä seisoskelusta, otimme matkaohjelmaamme mukaan myös yhden urheilullisen aktiviteetin. Vejlen Gorilla Park antoi mahdollisuuden paitsi testata itseään kiipeilyn saralla, myös tutustua aitoon tanskalaiseen metsään.
Suomalaisille tuttu Vejle on 50 000 asukkaan kaupunki, jossa monet yöpyvät Legoland-vierailujensa aikana. Vejleen onkin kätevä puolen tunnin ajomatka Billundista, joten siirtymä huvipuistoelämästä rauhalliseen majoitukseen on helppo. Billundin ja Vejlen välillä kulkee myös säännöllinen bussiyhteys.
Vejlen ulkoilupuisto oli sateisena lauantainakin täynnä ihmisiä. Lenkkeilijät sinkoilivat tien reunasta toiselle, ja koirien ulkoiluttajat etenivät hihnat tiukalla. Rannasta kuului musiikkia, ja kentällä joku lopetteli peliään. Me taas suuntasimme syvälle metsään Gorilla Parkiin.
Vierailumme Gorilla Parkissa meinasi loppua jo ennen alkuaan, kun tiivis vesisade kasteli meidät jo aamusta. Ajatus keikkumisesta vaijereilla vesisateessa ei houkutellut, mutta päätimme kuitenkin mennä kurkistamaan, mistä paikassa on kyse.
Perillä meitä odottikin joka suuntaan risteilevä vaijeriverkosto, joka oli niin tiukasi puiden lehvistöjen suojassa, ettei sade ulottunut sinne ollenkaan. Siinä vaiheessa päivää myös auringon säteet alkoivat pilkistellä lehtien lomasta, joten itse asiassa kiipeilykeli oli aivan mainio.
Gorilla Park toistaa monien muiden kiipeilypaikkojen ideaa: valjaisiin puetut kiipeilijät etenevät vaijerilta toiselle nousten koko ajan yhä ylemmäs puiden latvoja kohti. Aina välillä pääsee laskettelemaan vaijeriliu’ulla tasanteelta toiselle. Valjaat paitsi pitävät turvassa korkeallakin, myös auttavat nousuissa ja liu’uissa.
Heti saavuttuamme paikalle pääsimme alkuopastukseen miesseurueen kanssa. Heitä katsellessa alkoi väistyä pieni nolous omista kiipeilyvarusteista, sillä meidän farkkumme olivat erittäin kiipeilykelpoiset verrattuna miesten puvunhousuihin ja kauniisiin nahkakenkiin. Ehkä heille oli tullut yllätyksenä lähtö kiipeilemään.
Alkuopastuksessa puimme päällemme valjaat ja harjoittelimme niiden käyttöä. Menimme myös läpi harjoitteluradan, jonka jälkeen sai luvan mennä korkeammille reiteille. Minulta tosin jäi tämä harjoitteluratakin käymättä, mutta siitä lisää myöhemmin.
Harjoitteluradan jälkeen me suuntasimme kohti matalinta reittiä, joka sekin kulki metristä pariin metriin maan yläpuolella. Kanssamme harjoitelleet miehet lähtivät heti korkeammille reiteille, missä he näkyivät liukuvan yksi toisensa jälkeen. Meidän kanssamme matalimmalle reitille tuli muutamia lapsia, jotka näyttivät kiipeilleen ennenkin: meidän piti vastoin sääntöjä muutamaan kertaan irrottaa omat lukkomme, että nopeat pääsivät ohi – muuten meidän perässämme olisi ollut loputon jono odottajia.
Meidän menoamme näissä kiipeilypaikoissa hidastavat lapset, joilla jokaisella on omat haasteensa kiipeilyn suhteen. Esikoisella riittää taitoa ja rohkeutta, mutta häntä vaivaa paha korkeanpaikankammo. Hän joutui ihan tosissaan tekemään töitä, että pääsi menemään helpoimman radan viimeiset osuudet, jotka olivat jo aika korkealla. Haastavaa oli myös se, että hänen piti itse osata kiinnittää valjaansa vaijeriin viimeistä loppuliukua varten. Kun lähtö oli yli kahden metrin korkeudessa, en minä maan tasalta edes nähnyt, miten valjaat asettuivat.
Keskimmäinen lapsi olisi porukan ketterin, mutta hän päätti olla osallistumatta ollenkaan. Hän kyllä kiersi harjoitteluradan, mutta varsinainen rata jäi menemättä kokonaan. Tästä voin tietysti syyttää vain itseäni, sillä lounaan väliin jättäminen aiheuttaa juuri tätä.
Pienin taas oli kaikista innokkain kiipeilijä, mutta hänen haasteenaan oli pituus. Hän oli juuri tarpeeksi pitkä päästäkseen radalle, mutta hänellä oli haasteita ylettää vaijereihin, joista oli tarkoitus pitää kiinni. Häntä piti siis saattaa koko rata, koska hän tarvitsi paitsi fyysistä tukea tietyillä pätkillä, myös apua lukkojen kiinnittämisessä ja irrottamisessa. Nelivuotiaan kädet eivät ole vielä ihan niin näppärät, että lukot olisivat totelleet. Välillä häntä auttoi rataa vikkelästi kiertänyt poika, ja välillä taas minä kurkottelin varpaillani lukkojen kimpussa.
Vaikka lapsi oppikin matkan edetessä avaamaan ja kiinnittämään lukkoja, piti hänen tulla alas kesken radan: en uskaltanut päästää häntä yksin niin korkealle, missä en olisi enää ylettynyt häntä auttamaan. Viimeiseen vaijeriliukuun hän ei ainakaan olisi saanut valjaitaan kiinnitettyä.
Koska lapset vaativat huomiota koko kiipeilyn ajan, meidän aikuisten kiipeileminen jäi hyvin vähäiseksi. Mies meni läpi harjoitteluradan, mutta keskittyi sen jälkeen keskimmäisen motivoimiseen. Minä taas saattelin pienintä läpi radan, missä kului lähes kokonaan kiipeilyyn varaamamme aika. Minun kenkäni eivät itse asiassa nousseet maasta kertaakaan, vaikka patsastelin ylpeänä valjaissani.
Kiipeilypaikat ovat ehdottomasti tehokkaimmillaan jo vähän isompien lasten kanssa. Ainakin Gorilla Parkissa jo ensimmäinenkin rata vaati taitoa ja ketteryyttä, ja erityisesti näppäryyttä valjaiden ja lukkojen kanssa, joten ihan pienin ei olisi ilman apua selvinnyt. Isommiltakin lapsilta vaaditaan aika paljon rohkeutta ja uskoa itseen, että he uskaltavat lähteä itsekseen kiertämään koko ajan korkeammalle kohoavaa rataa. Toki useampi käyntikerta auttaa juuri sen rohkeuden ja uskon kasvattamiseen.
Vaikka minun kiipeilyni Gorilla Parkissa jäi hyvin mitättömäksi, nautin iltapäivästä metsän keskellä suunnattomasti. Korkeat lehtipuut ja niiden välistä siiloutuva valo tekivät paikasta lähes maagisen, ja olisin mielelläni viettänyt siellä pidemmänkin ajan. Radan vieressä oli katos, jonka nuotiopaikassa paloi tuli, ja eräs perhe oli leiriytynyt varusteineen ja eväineen kiipeilypaikan katoksen alle. Gorilla Parkiin voisi tulla ihan retkeilemään, ja osa perheestä voisi retkeilyn lomassa kiipeillä puissa.
Ihan Tanskaan asti ei kiipeilypaikan perässä tarvitse kuitenkaan lähteä, sillä lähes samanlaisen paikan näin jo kesäisellä kävelyretkelläni Helsingin Mustikkamaalla. Myös Korkee-nimisiä kiipeilypuistoja on perustettu ihan pääkaupunkiseudulle.
Jos kuitenkin Legolandin vierailun yhteydessä tulee kaipuu metsään, kannattaa suunnata Vejlen ulkoilupuistoon. Sieltä löytyy niin metsää kuin mertakin, ja reitit ovat selkeitä. Samalla voi käydä harjoittamassa myös rohkeuttaan, ja kiivetä puihin Gorilla Parkissa.
No Comments