Meidän perheellämme on aina ollut hyvä matkaonni. Lennot ovat laskeutuneet suht ajallaan ja majoitukset ovat olleet suurin piirtein sitä, mitä on luvattu. Olemme myös sairastaneet matkoilla harvinaisen vähän. Tähän saatiin nyt kuitenkin muutos.
Olemme perinteisesti aloittaneet kesän jollain kevyemmällä lähialueen matkalla. On kiva ottaa hetki rennosti ja ikään kuin tiimiytyä perheenä: taakse jäävät vanhempien työt ja lasten harrastukset ja kaverit – kerrankin ollaan vähän aikaa vain omalla porukalla. Tästä syystä olemme myös aina valinneet suhteellisen helpon kohteen.
Nyt valitsimme kohteeksi yhden Suomen helpoimmista: Turun. Toki matkasuunnitelma hieman paisui, kun ohjelmaan ujutettiin pari päivää Saariston rengastiellä sekä vierailu Naantalissa. Silti vaikeusaste oli aika minimissään.
Matka sai kuitenkin heti kättelyssä lisähaastetta, kun nuorimmainen alkoi lähtöä edeltävänä yönä oksentaa. Itse olin viettänyt edellisen yön samoissa merkeissä, mutta silloin emme vielä olleet varmoja oksennustaudista. Nyt tiesimme, että jos kaksi oksentaa, niin kohta oksentavat kaikki muutkin – ja näinhän siinä kävi. Kaikki saivat sen vuorollaan.
Oksennustauti tietenkin verotti kokemuksia matkan varrella: emme tehneet enää yhtään ylimääräisiä koukkauksia nähtävyyksien perässä, sillä jokainen lisähetki oksennukselta haisevassa autossa olisi ollut vähän liikaa. Minä sain myös nauttia yksin esimerkiksi kauniista auringonlaskusta Iniössä – muut olivat nukkumassa jo kauan ennen aurinkoa.
Tauti aiheutti autoiluun ja vaihtuviin majapaikkoihin perustuvaan matkaamme jonkin verran lisähaastetta, mutta muutenkin matka tuntui olevan täynnä sattumuksia. Monetkaan niistä eivät olleet epämiellyttäviä, vaan saivat enemmänkin vain ihmettelemään niiden määrää. Esimerkiksi ensimmäisenä yönä Nauvon ihanassa Majatalo Martassa meidän lisäksemme majoittuneena oli todistettavasti vain yksi pyörillä liikkuva mieskaksikko. Silti toinen miehistä onnistui kävelemään meidän huoneeseemme keskellä yötä: en vieläkään tiedä, miksi ovemme ei ollut lukossa, mutta yhtäkkiä hämmentynyt mies seisoi suoraan sängyn vieressä.
Iniössä taas seurasimme navigaattoria kohti majapaikkaamme Bergshagenia, mutta huonoin lopputuloksin. Seisoessamme Iniö Lanthandelin pihassa tutkimassa useampaakin karttaa miehen puhelin soi ja langan toisessa päässä oli Lönnqvist (tai joku vastaava ruotsinkielinen nimi). Hän soitti, koska hänen vaimonsa oli nähnyt meidän kääntävän automme heidän pihassaan. Hän halusi kysellä, millä asialla oikein olimme. Asia saatiin selvitettyä ja hän opasti meidät puhelimessa kohti Jumon kylää ja Bergshagenia. Silti en ole ennen törmännyt siihen, että joku jaksaa soittaa perään, kun heidän pihapiirissään käy kääntymässä.
Erilaisia sattumuksia tuntui tulevan eteen koko ajan aina aikaisin kiinni menevistä ravintoloista tiukalle meneviin lautta-aikatauluihin asti. Siinä vaiheessa, kun olimme vihdoin retkemme viimeisessä kohteessa Turun Caribiassa ja istuessani polvensyvyisessä lastenaltaassa palokellot alkoivat soida, olin jo valmis luovuttamaan. Ajattelin, että jos nyt joudun pihalle seisomaan pelkässä uimapuvussa, en matkusta mihinkään enää ikinä. Onneksi sentään palohälytys todettiin nopeasti aiheettomaksi ja kuulemma niitä oli viikolla ollut jo useita. Mies sentään oli ehtinyt kuopuksen kanssa käytävään asti – hyvin vähissä vaatteissa hänkin.
Omituisten sattumusten lisäksi matkaan mahtui kyllä myös huippuhyviä onnistumisia. Tällaisina pitäisin esimerkiksi kolmea ensimmäistä majoittumistamme: Nauvon Majatalo Martan ja Iniön Bergshagenin olin bongannut Mondon artikkelista, jonka taas löysin Lähdetään taas –blogin Teijan avulla. Pelkästään Martan parvisauna ja Bergshagenin aamiaisen itseleivottu leipä päihittivät ison kasan muita majoituskokemuksia vuosien varrelta. Naantaliin sain ystävältä vihjeen Hotel Pusasta, joka olikin kehujen arvoinen: niin isossa huoneessa emme ole varmaan koskaan majoittuneet. Näiden jälkeen Holiday Club Caribia oli juuri, mitä olin odottanutkin: ruotsinlaiva kuivalla maalla. Lapset toki pitivät eniten viimeisestä kohteesta, mikä toivottavasti johtuu osittain siitäkin, että vasta siellä he alkoivat toipua oksennustaudista.
En siis voi mitenkään sanoa, että neljän päivän odysseiamme saariston kautta Turkuun ja sieltä takaisin kotiin olisi ollut kurja kokemus. Se oli monessa kohdassa erikoinen ja toi eteen tilanteita, joihin olen harvemmin matkatessa vielä törmännyt. Oli melkeinpä koomista rynnätä saariston romanttisimmaksi majapaikaksi mainostetun Majatalo Martan huoneen vessaan vatsatautisten lasten kanssa ja todeta, ettei vessassa ole ovea ollenkaan. Jotenkin tilanteesta oli romantiikka kaukana, kun viisi ihmistä makaa pienessä huoneessa, ja yksi menee vessaan.
Voin kuitenkin sanoa, että opin tällä matkalla taas paljon. Opin, ettei matkaamisen puitteiden tarvitse olla täydelliset, kunhan matkaseuran kanssa pitää yhtä. Puitteiden rapistessa alas täytyy luopua vaatimuksista ja odotuksista ja mennä tilanteen mukana. Oksentavaa matkaseuraa ei voi viedä katsomaan kiviä, eikä ruokahaluttomia kannata raahata saariston parhaaseen ravintolaan. Silloin kannattaa vain käydä ostamassa itselleen hampurilainen tai lämmittää valmista ruokaa. Instagramiin päivitinkin kuvia illallisistani pitkin matkaa.
Opin ehkä ennen kaikkea kuitenkin sen, että matkasta voi nauttia kaikenlaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Aina matkan varrelle osuu niitä hetkiä, joiden takia jo yksin on kannattanut lähteä matkaan. Viis niistä kaikista muista hetkistä, kun saa edes yhden täydellisen hetken.
2 Comments
Heidi
13 kesäkuun, 2016 at 5:30 pmMuumimaailma on meidänkin listalla tänä kesänä. Meillä vietettiin synttärijuhlia ylimääräisen kuokkavieraan kera viikko sitten kun tuo sama tauti tuli kylään. Ikävä vieras. Olen aloittanut kirjoittamaan matkoilla sattuneista sattumuksista blogia: http://sattumuksiamaailmalla.blogspot.fi/ Käyhän kurkkaamassa. 🙂
lahtoselvitetty
13 kesäkuun, 2016 at 6:51 pmAjattelin juuri tänään, että mahdollisimman pian meidän täytyy ottaa revanssi Muumimaailmasta ja lähteä käymään siellä silloin, kun se on auki. Muuten asia jää kyllä painamaan. Tällä kertaa vatsatauti vei koko reissusta parhaan terän pois.
Täytyy käydä kurkkaamassa sun blogia!