Sri Lanka kuuluu maailman vähemmän kehittyneiden maiden joukkoon. Vaikka se on jo noussut YK:n inhimillisen kehityksen indeksilistalla sijalle 73, on se vielä suhteellisen köyhä ja kehittyvä valtio. Taakse jää monia Euroopankin maita, mutta toisaalta kärkisijoista ollaan vielä todella kaukana.
Sri Lankaan matkustaessa varallisuusero kohteen ja kotimaan välillä voi aiheuttaa riemuntunnetta: kaikki on halpaa. Suomalaisella tuntipalkalla porskuttaa Sri Lankassa pitkälle, ja paikalliset ovat onnellisia pienestäkin tulosta. Tämä asetelma voi myös aiheuttaa vääristymän: länsimaisella rahalla voi ostaa mitä vain. Tavarat vaihtavat omistajaa halvalla, ja myös hymyt ja ystävällisyys ovat kaupan.
Sri Lankassa – kuten myös muissa pienemmän tulotason maissa – matkustajan täytyykin olla erityisen tarkka tehdessään valintoja, jotteivät ne vahingoittaisi ympäristöä tai maan asukkaita.
Tue paikallisia yrittäjiä
Sri Lankassa, jos missä, paikallisten yrittäjien tukeminen on helppoa. Maata eivät ole vielä kansoittaneet muualta tulleet kaupustelijat ja räätäliyrittäjät, vaan suurin osa liiketoiminnasta on paikallisten käsissä.
Srilankalaiset ovat erittäin ahkeria yrittäjiä: hyvin moni pyörittää omaa majataloa tai kauppaa, tai myy vihanneksia ja hedelmiä tien varren kojuissa. Majoittumalla pieneen majataloon suuren ketjuhotellin sijaan, sekä ostamalla tavaroita ja syötävää pienistä kaupoista, auttaa samalla paikallista perhettä tulemaan toimeen.
https://www.flickr.com/photos/140320964@N06/27055239468/in/dateposted/
Hyvä neuvo on astua muutaman askeleen rantakadusta syrjään: erityisesti rannalla olevat ravintolat ovat usein ketjuja, joiden omistajat voivat olla jossain hyvinkin kaukana. Heti rantakadun takana taas ravintolat ovat todennäköisemmin yhden perheen pyörittämiä. Ilahduin erityisesti siitä, että turistikatujen kaupat vaikuttivat olevan perheiden pyörittämiä. Toki ne myyvät pääsääntöisesti samaa halpaa tavaraa kuin kaikki muutkin, mutta esimerkiksi meidän naapurikaupassamme Unawatunassa naiset ompelivat myyntityön lomassa pieniä laukkuja ja pusseja, joita sitten oli kaupassa myynnissä.
Koska monet liikkeet ovat perheyrityksiä, pyörivät perheen lapset mukana liiketoiminnassa. En kuitenkaan nähnyt paikkoja, joissa lapset olisivat olleet selkeästi töissä, vaan enemmän he pyörivät mukana viihdyttämässä turisteja. Monet perheet myös asuivat liikkeidensä yhteydessä, joten lapset olivat siellä kotonaan. Unawatunassa me ostimme vettä kaupasta, jonka pienen liiketilan takana oli heti perheen olohuone. Kun pyysin kylmää vettä, rouva haki vesipullon keittiön jääkaapista. Myös perheravintolassa vessaan mentiin keittiön kautta, ja vessassa olivat perheen hammasharjat siistissä rivissä.
Neljän Sri Lankassa viettämämme viikon aikana minulle tulikin olo, etten mistään hinnasta enää majoittuisi siellä suureen ketjuhotelliin. Paikallisten perheiden toimeentulo on niin vahvasti sidoksissa heidän pyörittämiensä yritysten kanssa, että haluan ehdottomasti tukea heitä suurten ketjujen sijaan. Ehkä ruminta, mitä koko kuukauden aikana näin, oli kolossaalinen Marriottin hotelli, joka oli rakennettu aivan keskelle Weligaman muuten matalaa ja rauhallista rantaa. Sen hotellin parvekkeella istuessaan saa Sri Lankasta aika erilaisen kuvan.
Roskat peittävät maan
Asia, joka matkalla alkoi harmittaa eniten, olivat roskat ja niiden määrä. Sri Lankassa jätehuolto on vielä hyvin alkeellista, eikä ihmisillä ole paikkoja, mihin roskansa toimittaisivat.
Toisaalta mitä kauempana olimme suurista turistivirroista, sitä vähemmän roskia syntyi. Eivät paikalliset perheet juoneet vettä pulloista tai availleet muovipaketteja, vaan kaikki kierrätettiin. Roskakorit olivat meitä turisteja varten.
Esimerkiksi kotimajoituksessamme Neluwassa näkyi hyvin se, kuinka riisisäkeillä vuorattiin seiniä, vanhoista säilyketölkeistä tehtiin rakennustöihin prikkoja ja kumit pilkottiin eristeiksi. Tyhjistä kookospähkinän kuorista tehtiin kaikenlaisia kasvimaiden reunuksia ja pihaelementtejä. Se, mitä ei saatu kierrätettyä, poltettiin pihassa nuotiolla.
Roskien polttaminen toki aiheuttaa omat ongelmansa ympäristölle, kun päästöt vaikuttavat ilmakehään. Jo hengitysilmakin oli välillä raskas, kun 35 asteen lämmössä nuotio savutti kitkerää savuaan. Viettäessämme päivän World Visionin vieraana opimme, että kompostointia harrastetaan vielä erittäin vähän, vaikka monet paikallisten jätteet olisivat myös kompostoitavissa.
Roskien määrä kuitenkin hyppäsi silmille sillä hetkellä, kun saavuimme etelän suureen rantakohteeseen Unawatunaan. Kun siihen asti olin tuntenut vain vähän tuskaa jälkeen jättämistämme roskista, Unawatunassa roskakasat olivat vastassa jokaisessa kadunkulmassa: pieniä muovisia vesipulloja, hajonneita rantasandaaleja ja erilaisia pusseja.
Yksi asia, jota opin siellä vihaamaan erityisesti, olivat pillit. Neluwassa joimme kookosvettä suoraan kookospähkinän reunasta – toki osa vedestä oli paidan rinnuksilla, mutta rohkeasti seurasimme isäntäperheemme esimerkkiä. Kun vesi oli juotu, pähkinä lyötiin viidakkoveitsellä kahtia, ja sisältä kaiverrettiin pehmeä hedelmäliha syötäväksi.
Rantakohteissa taas turisteille myydään kookosvettä jokaisessa kioskissa. Siellä pähkinään sujautetaan muovipilli, jonka avulla veden voi juoda siististi sotkematta itseään. Yksi rantakuvien kestoaiheista ovatkin nämä kookospähkinät ja pillit, jotka ovat samanlainen merkki lomasta kuin hikoileva olutpullo. Surullinen totuus kuitenkin on, että sen jälkeen, kun lomailija on kookosveden juonut, pähkinä ja pilli päätyvät viereiseen ojaan. Sri Lankan rantakohteissa ei ole mitään mahdollisuutta kierrättää sitä pähkinä- ja pillimäärää, jota rantalomailijat tuottavat, joten kadunvarret ovat täynnä näitä puoliksi käytettyjä hyödykkeitä: arvokas hedelmäliha jää mätänemään pähkinän sisälle, ja muoviset pillit makaavat ojassa ikuisesti. Voitte arvata, etten minä suostunut ostamaan yhtään kookospähkinää, edes ilman pilliä.
Sri Lankassa myös totesin täysin käyttökelvottomiksi neuvot siitä, kuinka matkalaukkuihin saa lisää tilaa jättämällä esimerkiksi loppuun käytetyt vaatteet ja tyhjät shampoopullot paikalliseen roskakoriin. Koska mitään roska-astioita ei ollut, ja hotellien roskaämpärit olivat enemmän koristeita kuin että niitä olisi koskaan tyhjennetty, minä kannoin uskollisesti roskia takaisin kotiin. Suomeen matkasivat riekaleiset vaatteet, jotka sitten vein suoraan vaateliikkeeseen kierrätykseen; tyhjät saippuapullot, jotka sopivat energiajätteeseen; sekä kaikenlaiset pienet muovinpalat. Myös kaksi Suomesta mukaan ottamaani muovista vesipulloa pääsivät takaisin kotiin ja aina S-marketin pullonpalautukseen.
Tyhjensinkin kotona roskia kaikista laukuista ja taskuista, joihin niitä pitkin matkaa jemmasin – aina lasten pureskeltuja purukumeja myöten. En vain voinut jättää niitä srilankalaisten huoleksi. Tätä onneksi helpotti se, että myös meidän roskamäärämme kasvoi selvästi vasta matkan loppua kohti, kun saavuimme rantakohteisiin. Sisämaassa jätettä ei syntynyt, kun taas rannalla sitä tuli koko ajan.
Sri Lankasta löytyy myös eettisiä eläinkohteita
Sri Lanka on hyvä luontokohde, ja siellä on mahdollista nähdä eksoottisia eläimiä. Maan kansallislintu on riikinkukko, joka onkin hyvin yleinen näky eri puolilla maata. Me myös opimme nopeasti, millainen on riikinkukon ääni, kun parina iltana ihmettelimme kissojen tappelemista. Meille kuitenkin kerrottiin, etteivät kyseessä olleet tappelevat kissat, vaan riikinkukot, jotka kauniista ulkomuodostaan huolimatta pitävät aika ikävää ääntä.
Toinen yleinen eläin maassa ovat elefantit, joita voi nähdä niin eläimille hyvissä olosuhteissa, kuin niissä vähemmän hyvissäkin. Me esimerkiksi näimme Sigiriyan juurella parikin elefanttia, jotka oli kahlittu paksuilla kettingeillä maahan odottamaan ratsastushaluisia turisteja. Onneksi sellaisia ei juuri näköpiiriin tullut.
Ajellessamme kohti Sinharajan sademetsää näimme purossa miehen, joka pesi elefanttia. Näky oli hellyttävä, mutta todellisuus epäilemättä toinen: varmasti elefantti on miehellä töissä tavalla tai toisella.
Me kävimme katsomassa elefantteja Udawalawen kansallispuistossa safarilla. Vaikka safareissakin epäilyttää se, että monta autoa jää seuraamaan samoja eläimiä, annetaan eläimille kuitenkin aina mahdollisuus poistua paikalta. Udawalawessa emme myöskään nähneet selkeää eläinten jahtaamista, jota esimerkiksi Yalan kansallispuistossa on tapahtunut. Yalassa on hyvällä onnella mahdollista nähdä myös leopardeja, joita jahdataan säälimättömämmin. Udawalawessa näkyy elefanttien lisäksi lähinnä riikinkukkoja, krokotiileja ja vesipuhveleita, joita ei tarvitse lähteä jahtaamaan. Safarien eettisyydestä on aiemmin kirjoittanut todella hyvin Vaihda vapaalle -blogi.
Neljän Sri Lankassa viettämämme viikon aikana meille suositeltiin yhtä kohdetta enemmän kuin mitään muuta: Pinnawalaa, jossa toimii elefanttien orpokoti. Pinnawalassa on mahdollista nähdä pieniä norsulapsia, ja ruokkiakin heitä. Paikan suurin vetonaula on elefanttien läpimarssi kylän läpi joelle uimaan – tätä näytelmää seuraa suuri määrä turisteja.
Pinnawala on kuitenkin ristiriitainen kohde: sen eettisyydestä ei oikein kukaan ole varma. Osan mielestä kaikki on ihan hyvin, kun taas toiset näkevät paikassa paljon huonoa. Minä päätin pelata varman päälle, ja jättää koko paikan väliin, koska elefantteja pääsi näkemään vapaana kansallispuistossakin. Jo pelkkä pienten poikasten peseminen ja ruokkiminen vaikuttavat näytökseltä, joka on rakennettu turisteja varten.
Myös apinoita Sri Lankassa riitti: niitä oli vähintään kaikissa paikoissa, joissa turistit levittelivät tavaroitaan ja eväitään. Apinat tottuvat hyvin nopeasti nappaamaan ruokaa sieltä, missä sitä on helposti tarjolla. Mekin saimme tehdä töitä, etteivät aamiaisleipämme lähteneet parempiin suihin parvekkeellamme Dambullassa.
Kun apinoita ensin näkyi joka puolella juoksentelemassa, hämmästyin suuresti, kun niitä oli tuotu näytille myös Unawatunan rannalle. Tietenkin sieltä, missä on paljon turisteja, löytyy aina myös niitä, jotka yrittävät ottaa heiltä rahat pois vaikka sitten viattomien eläinten kustannuksella. Pienet apinat oli laitettu talutushihnoihin, ja heitä esiteltiin rannalla rahaa vastaan. Täysin en voi ryhtyä tuomitsemaan vähävaraisia ihmisiä, jotka tätä yrittävät, mutta mieleni tekisi pöllyttää niitä turisteja, jotka toimintaa tukevat. Myös Unawatunan syrjäkujilla apinat hyppelivät puissa – sen kauemmas ei olisi rantahiekalta tarvinnut poiketa.
Unawatunasta kuitenkin löysimme myös eläinkohteen, joka vakuutti meidät hyvällä tahdollaan. Eräs mukava tuktuk-kuski suositteli lasten kanssa kilpikonnafarmia, joka ensin epäilytti minua suuresti. Kuitenkin googlailtuani paikkaa huomasin, että farmi tekee oikeasti tärkeää työtä loukkaantuneiden kilpikonnien auttamiseksi. Habaraduwassa sijaitseva Sea Turtle Hatchery ottaa hoitoonsa kilpikonnia, jotka ovat haavoittuneet yhteentörmäyksessä ihmisten kanssa tai juuttuneet kalaverkkoon, ja he yrittävät hoitaa kilpikonnat takaisin kuntoon. Jos hoito onnistuu, he vapauttavat kilpikonnat takaisin mereen, mutta jos vapautus on mahdotonta, he pitävät kilpikonnat hoidossaan. En tosin tullut kysyneeksi, hoitavatko he muka kaikki kilpikonnat, joita ei voi enää mereen vapauttaa – kilpikonnat kun elävät toistasataa vuotta, niin hoitolaitoksen luulisi täyttyvän aika nopeasti.
Kilpikonnafarmi myös ottaa haltuunsa munia, joita ihmiset pelastavat rantahietikolta. Kilpikonnat munivat munansa hiekkaan ja palaavat sitten itse takaisin mereen. Joskus nämä munat ovat vaarassa, mutta usein myös ihmiset kuvittelevat äidin hylänneen poikasensa. Kilpikonnilla on kuitenkin taito tunnistaa omansa limasta, jonka äiti jättää jälkeensä. Vaikka äiti palaa heti munimisen jälkeen takaisin mereen, poikanen löytää äitinsä tuon liman perusteella heti kuoriuduttuaan. Näitä pelastettuja munia Sea Turtle Hatchery hoitaa kuoriutumiseen asti, minkä jälkeen poikaset päästetään mereen etsimään äitejään.
Suurta tuskaa koin myös suunnitellessani valasretkeä. Miehen ikiaikainen haave on ollut nähdä valaita – mielellään mahdollisimman suuria sellaisia. Olemmekin käyneet monenlaisilla valasretkillä, mutta yleensä näköpiiriin ovat osuneet valaskunnan pienimmät edustajat, sekä aikamoisen ikävä maku suuhun. Valasretket tarkoittavat usein täyteen ahdettuja veneitä, joita ajetaan ruokintapaikalta toiselle katsomaan sinne saapuneita merieläimiä.
Tällaista kokemusta en kuitenkaan Sri Lankassa halunnut, vaan jälleen kerran yritin Googlen avulla tutustua tarjontaan. Vaikka olin liikkeellä auttamattoman myöhään, törmäsin heti yritykseen, joka vaikutti monella tasolla luotettavammalta kuin monet kanssayrittäjänsä.
Raja and the Whales on kahden veljeksen pyörittämä yritys, jonka valasretket lähtevät liikkeelle Mirissan satamasta. He starttaavat aamulla puolisen tuntia muita veneitä aiemmin, jotta ehtivät karkuun suurempaa ryntäystä. He eivät halua johdatella koko venekuntaa samojen valaiden luo, vaan haluavat lähestyä valaita yksin. Yrityksellä on myös tiukat säännöt siitä, kuinka usein he voivat saman valaan luokse mennä: me esimerkiksi jätimme väliin pari helppoa bongausta, kun miehistö totesi meidän juuri käyneen kyseisten valaiden luona. Lähdimme kauemmas etsimään muita uiskentelijoita.
Yrityksellä on muitakin periaatteita, joista he pitävät tiukasti kiinni. He esimerkiksi kierrättävät kaikki muovipullonsa ja tarjoilevat aamiaisen posliinilautasilta. Välillä tuntui hurjalta pidellä käsissään posliinista kahvikuppia veneen keikkuessa kyljeltä toiselle, mutta heti kupin tyhjennyttyä joku miehistön jäsenistä kävi hakemassa sen pois. Yhtään hajonnutta astiaa en koko retkellä nähnyt. Veneellä myös kierrätetään oksennuspussit, joita silloin tällöin syntyy. Meidänkin retkellämme toinen veljeksistä oli tyynesti siivoamassa oksennuksia pois lattialta, ja sen jälkeen kiikutti käytetyt pussit kierrätykseen.
Minä olin etukäteen hieman skeptinen valasretken suhteen: epäilin kovasti sen eettisyyttä ja hyviä tapoja. Raja and the Whalesin veneellä minulla kuitenkin oli koko ajan olo, että he olivat tosissaan miettineet meren asukkaita ja näiden oloja, jotka olivat lähtökohtana kaikessa toiminnassa. Ja silti näimme sinivalaita sellaisen määrän, ettei minun tarvitse varmasti enää koskaan lähteä niitä varta vasten katsomaan.
Aina kannattaa muistaa eettinen matkailu!
Sri Lanka on maa, jossa länsimainen ihminen kohtaa helposti oman kaikkivoipaisuutensa: lähes kaikki on vaihdettavissa rahaksi. Paikalliset ihmiset ovat hyvin riippuvaisia turistien rahoista, ja toisaalta kaupankäynti on tavallinen ammatti.
Yksi asia, josta olin erityisen iloinen, oli kuitenkin näkyvän ihmiskaupan puuttuminen. Jos vaikka Thaimaassa on vaikea kävellä kadulla koko ajan törmäämättä hieman epäsuhtaisiin pariskuntiin, tällaisia en Sri Lankassa nähnyt yhtään. Pikemminkin esillä olivat nuoret miehet, jotka olivat kansoittaneet lähes kaikki työpaikat, mutteivät hekään yrittäneet päästä turistien seuraan. Missään vaiheessa en myöskään kokenut sopimattomia katseita, joita jotkut maassa vierailleet naiset ovat kertoneet saaneensa. Minä tosin liikuin koko ajan lapsilauman kanssa.
Koko neljän viikon ajan minulla oli olo, että minua kunnioitettiin maassa. Vastineeksi minä tietenkin tarjosin samaa kunnioitusta takaisin: minä olin vieraana äärettömän hienossa maassa, jolla on paljon näytettävää ja monia tarinoita kerrottavana. Noita tarinoita ja kuvia minä yritin ahmia niin paljon kuin suinkin ehdin.
Vierailijana myös yritin kohdella maata sen ansaitsemalla arvostuksella: yritin olla jättämättä sinne mitään muuta jälkeä käynnistäni kuin muistot tapaamieni ihmisten mieliin. Siitä eettisessä matkustamisessa on minun mielestäni kyse.
6 Comments
Frida Ingrid
28 maaliskuun, 2018 at 3:13 pmNäitä vinkkejä pyrin käyttämään aina matkaillessani alemman kehitystason maassa! Esimerkiksi pyrin aina ottamaan Airbnb:n paikalliselta, enkä esim. ulkolaiselta sijoittajalta, joita Airbnb:ssä on todella paljon yleisestikin. Ja tietysti paikallisen perheen luona huoneessa yöpyessä voi olla varma, että raha menee niille, jotka sitä tarvitsevat. Mutta yksi, mihin olen itsekin sortunut, on tuo pilli ja kookos- yhdistelmä 🙁 Ehkä pitää tuoda mukanaan oma pilli, jonka aina tiskaa majapaikassa – ei oikeasti ihan huono idea missään päin maailmaa reissatessa!
Ja minusta tuo oli hyvin kuvattu, että myös hymyt ja ystävällisyys ovat kaupan Sri Lankan kaltaisissa maissa reissatessa – siinä on juurikin se vääristymä, että rahalla voi saada ostettua mitä vaan ja asetelma on itsessään valtasuhteeltaan todella voimakkaasti matkailijan edun mukainen. Nämä eettiset seikat onkin hyvä pitää mielessä aina matkaillessa.
https://www.rantapallo.fi/fridaingrid/
Katja / Lähtöselvitetty
2 huhtikuun, 2018 at 10:44 pmKiitos kommentista! Airbnb onkin hankala kumppani, kun sen kautta varatessa ei voi oikein koskaan olla varma, keneltä asunnon lopulta vuokraa. Itse olen paininut asian kanssa paljonkin. Sri Lankassa olikin ihanaa, kun perheiden pyörittämiä majataloja oli niin helppo löytää, emmekä kertaakaan päätyneet vaihtoehtoon, joka olisi epäilyttänyt meitä. Toisin kävi esimerkiksi Thaimaassa, kun etsimme mahdollisimman pientä ja paikallista hotellia – ja sellaisen mielestämme löysimmekin – kunnes selvisi, että sen omistaa eurooppalainen pariskunta.
Tuo oman pillin mukana kantaminen voisi olla hyvä ratkaisu – kunhan muistaa sitten myös pyytää kookoksensa halkaisua, että hedelmälihakin tulee kaivettua ravinnoksi. Minä kierrätin tällä kertaa Ikean muovisia minigrip-pusseja, jotka toimivat lasten oksennuspusseina pomppuisilla teillä. Myös ne kannoin takaisin Suomeen, vaikka alkoivatkin lopussa jo haista aika pahalle. Varmasti jaksaisin myös kantaa ja pestä muovisia pillejä. Hyvä idea!
Maisemaonnellinen Johanna
2 huhtikuun, 2018 at 5:34 pmKiitos Katja tästä postauksesta <3
Niin tärkeitä asioita, joista ikävä kyllä matkailijoiden suuri enemmistö ei (vielä) välitä tuon taivaallista. Mutta esimerkiksi merien ja rantojen muovijätteet alkavat olla sen kokoluokan ongelma, ettei pian yhdelläkään matkailijalla ole mahdollisuutta ohittaa näitä ongelmia olankohautuksella.
Aivan erityisesti huolettaa juuri tuo eläinten huono kohtelu alhaisen elintason maissa. Siksi omaksi thaimaan suosikkikohteekseni nousi Koh Lanta. Se tarjoaa kauniiden rantojen lisäksi mieltä lämmittävän tietoisuuden siitä, että saarella toimiva eläinsuojelujärjestö tekee parhaansa valistaakseen ihmisiä, ja hoitaakseen apua tarvitsevia eläimiä.
Katja / Lähtöselvitetty
2 huhtikuun, 2018 at 10:52 pmKiitos Johanna kommentista! Tämä teksti oli pakko kirjoittaa, koska niin monta kertaa harmistuin matkan aikana näkemistäni asioista. Toki tapasin myös vastuullisesti toimivia matkailijoita, mutta erityisesti etelärannikon rantakohteet olivat täynnä oman hedonisminsa vallassa pyöriviä turisteja, jotka jättivät jälkeensä pelkkää roskaa ja pahaa mieltä.
Sri Lankan kaltaisissa maissa en viitsi lähteä moralisoimaan paikallisia, jotka yrittävät saada osansa turistien rahavirrasta, vaan syytän täysin turisteja, jotka antavat esimerkiksi eläinten kaltoinkohtelun jatkua. Valistusta tarvittaisiin sielläkin. Erityisen huono-osaisia ovat koirat, jotka ovat kaikkea muuta kuin ihmisen parhaita ystäviä. Koiria varten kehotettiin varautumaan kepeillä, mutta onneksi ei kertaakaan tarvinnut edes poimia keppiä maasta – koirat pelkäsivät ihmisiä ihan tarpeeksi jo muutenkin. Lapsille oli haastavaa selittää, miksi siellä koirat eivät monien muiden maiden koirien tavoin innostuneet kepin heittelystä, vaan ulisivat heti kepin nähdessään. Onneksi monet koirat kuitenkin uskalsivat luottaa – vaikka sitten häntä koipien välissä.
Salia
12 huhtikuun, 2018 at 9:12 amKiitos tästä, sekä muista Sri Lanka postauksistasi ja etenkin vinkeistä yrityksiin, joita kannattaa suosia! Olen lähdössä Sri Lankalle ensi sunnuntaina mutta en ole vielä kaikkia paikkoja ja kohteita päättänyt juurikin siksi että haluaisin valita safarit tai nähtävyydet eettisyyden mukaan ja myös välttää turistirysiä! Tämä linkki menee ehdottomasti talteen reissun ajaksi :).
Katja / Lähtöselvitetty
12 huhtikuun, 2018 at 11:39 pmKiitos Salia kommentista! Mahtavaa, että otat huomioon eettiset puolet matkasta, ja toivottavasti minun kokemuksistani on hyötyä myös tien päällä. Udawalawea voin suositella safarikohteena, vaikka kyllä sielläkin paljon autoja oli. En kuitenkaan missään vaiheessa kokenut, että olisimme jahdanneet eläimiä, vaan kuljettaja pysytteli aina tietyllä etäisyydellä, jolloin eläin sai valita oman reittinsä. Jos haluat välttää turistirysiä, niin ei kannata valita Unawatunaa rantakohteeksi – eikä myöskään lähteä kiipeämään Sigiriyalle. Niissä turisteja riitti enemmän kuin tarpeeksi. Sen sijaan rantakohteista Kalpitiya kaipasi lisää turisteja. Hyvää matkaa sinulle!