Djurgården
Eurooppa Ruotsi

Djurgårdenissa riittää tekemistä useammallekin vierailulle

*Viking Linen pressimatka

Kevät tulee! Vaikka tätä talvea on ollut vähän vaikea kutsua talveksi ollenkaan, tulee kevät väistämättä jossain vaiheessa. Juuri nyt linnut laulavat sen kuuloisina, että ollaan jo pitkällä, mutta skeptikkona olen varautunut myös siihen, että talvi saattaa vielä jostain kulman takaa tullakin.

Kevät on ehdottomasti lähimatkojen aikaa. Jos talvella katseet suuntaavat kaihoisina kaukomaille, kevään tullen myös pohjoisen kohteet alkavat houkutella. Yksi varmoista lähikohteista on Tukholma, mihin Suomesta risteilee helposti.

Tukholman tarjonta ihan päivävierailullakin on valtava, ja tekemistä riittää kaikenikäisille. Minun ehdoton suosikkini on Djurgården, missä yhdistyvät historia ja museot, sekä luonto ja aktiivinen tekeminen.

Kestosuosikki Junibacken

Suomalaisten lapsiperheiden klassikko Djurgårdenilla on Junibacken. Tämä Astrid Lindgrenin tarinoihin löyhästi perustuva lastenmuseo vie perheet monien lasten klassikkojen pariin. Sisältä löytyy niin Pepin talo Huvikumpu kuin eri tarinoiden sisälle vievä satujunakin, mutta me olemme seikkailleet siellä myös Muumilaaksossa. Vaihtuvat näyttelyt tekevät paikasta kestosuosikin, jossa voi vierailla vaikka kuinka monta kertaa.

Ensimmäistä kertaa vierailevan ei kannata antaa pienen koon hämätä. Itse ainakin hämmästyin ensimmäistä kertaa ovesta astuessani, että ”tässäkö tämä on?” Pieni rakennus kätkee sisäänsä todella paljon mielekästä tekemistä, ja tunnit hujahtavat siellä hetkessä.

Kannattaa antaa mahdollisuus myös Junibackenin omalle kahvilalle, jossa on yllättävän paljon valinnanvaraa. Hinnatkaan eivät poikkea muista keskustan kahviloista, joten niiden takia ei kannata jättää tankkaustaukoa pitämättä.

Junibacken

Junibacken

Komea Vasa-museo

Aivan Junibackenin naapurissa sijaitsee talo, jonka katon läpi kohoavat mastot korkealle kohti taivasta. Tähän taloon on sijoitettu Vasa-laiva, joka upposi Tukholman edustalle vuonna 1628.

Vaikka Vasa-museo on vielä Junibackeniakin pienempi, se kertoo kiehtovasti 333 vuotta pohjassa maanneen laivan tarinan, sekä esittelee tarkkaan suunnitellun nosto-operaation. Suurimman osan tilasta vie itse laiva, jota pääsee kiertämään ja tutkimaan joka puolelta.

Vaikka Vasa-laiva ja sen historia kiinnostavat ensisijaisesti aikuisia, on harva lapsivierailijakaan lähtenyt sieltä pettyneenä. Monet yhdistävätkin tämän historiallisen kohteen Junibackeniin, missä lapset saavat purkaa ensin energiaa leikkimällä.

Monipuolinen Skansen

Ruotsalaisten oma lempipaikka Djurgårdenilla on ulkoilmamuseo Skansen, joka toimii esimerkiksi maan kansallispäivän viettopaikkana kesäkuun alussa. Paikalliset kokoontuvat Skansenille eväskoreineen ja pienine lippuineen viettämään iloista juhlaa yhdessä.

Skansenilta löytyy paljon tekemistä etenkin perheen pienimmille: eläimiä, leikkipaikkoja ja tutkittavia koloja. Tämä maailman vanhin ulkoilmamuseo esittelee koko Ruotsin pienoiskoossa.

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Skansenille on nyt avattu myös ympärivuotinen Baltic Sea Science Center, joka kuuluu alueen pääsylipun hintaan. Uudessa keskuksessa voi tutustua Itämeren elämään ja sen muutoksiin. Itse jäin tuijottamaan lumoutuneita meduusoita, jotka leijuivat hiljalleen omassa tankissaan.

Tukholma

Tukholma

Skansenilta löytyy myös televisiosta tuttu kohde eli kesäisen Allsång på Skansenin esiintymislava. Suomalaiset eivät ole tähän yhteislauluohjelmaan aivan yhtä hullaantuneita, mutta ruotsalaisille ohjelma on pyhä käsite. Sen juontajat ovat todellisia kansansuosikkeja, ja artistille on suuri kunnia päästä Allsång på Skansenin lavalle.

Tukholma

Tukholma

Hurjapäiden Gröna Lund

Vähän isompien lasten mieleen on huvipuisto Gröna Lund, jonka laitteet kohoavat maisemassa Viking Linen terminaalilta katsoessa. Minä muistan Gröna Lundin jo lapsuudesta, kun Tukholmassa asuvan tätini luona vieraillessamme kävimme usein siellä huvittelemassa.

Omia lapsiani en ole vielä ehtinyt Gröna Lundiin viemään, sillä päivävierailu on aikataulullisesti vähän huonosti yhdistettävissä huvipuistoon, joka avautuu vasta iltapäivällä. Tämä kohde sopiikin parhaiten niille, jotka jäävät Tukholmaan myös yöksi.

Viihdyttävä Abba-museo

Djurgårdenilla vieraillessa yhden miehen nimi nousee esiin muita useammin: Abba-yhtyeen Björn Ulvaeus on mies, jolla on sormensa pelissä vähän joka puolella.

Hänen kuuluisin aikaansaannoksensa on Abba-museo, joka avautui vuonna 2013. Museo on aarreaitta Abban tarinan tunteville ja sen musiikista pitäville, mutta löytyy sieltä paljon tehtävää ja katseltavaa myös muille. Ja kuka nyt ei olisi tanssinut vaikkapa Dancing Queenin tai Mamma Mian tahtiin?

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Parasta museossa on sen toiminnallisuus: monessa pisteessä pääsee itse laulamaan ja tanssimaan, ja nykytekniikan avulla voi ryhtyä vaikka Abban viidenneksi jäseneksi. Museo kuljettaa läpi alkuvuosien aina suureen menestykseen, ja lopulta yhtyeen hajoamiseen ja sen jäsenten myöhempiin vaiheisiin.

Tukholma

Tukholma

Abba-museon lisäksi Björn Ulvaeus on mies Cirkuksen uuden nousemisen takana. Cirkus on nimensä mukaisesti vanha sirkusrakennus, missä tukholmalaiset kävivät 1900-luvun alkupuolella katsomassa esityksiä ja eksoottisia eläimiä. Myöhemmin Cirkus muutettiin esiintymisareenaksi, jolla on saanut ensi-iltansa esimerkiksi Mamma Mia! -musikaali. Tänä kesänä Cirkus ottaa ohjelmistoonsa Djurgårdenin suuren tähden Peppi Pitkätossun, joten luvassa on katsottavaa koko perheelle.

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Herkkusuiden Hasselbacken

Ulvaeuksen yritys Pop House omistaa Djurgårdenilla paitsi Abba-museon, Cirkuksen ja yrityksen nimeä kantavan hotellin, myös saaren klassikon Hasselbackenin.

Hasselbacken on klassinen hotelli ja ravintola, joka henkii vanhan Tukholman tunnelmaa. Minä olen kyllä kuullut Hasselbackan perunoista, mutta tämä legendaarinen hotelli-ravintola oli minulle muuten aivan vieras. Ravintola on kuitenkin yksi Tukholman klassikoista, jossa paikalliset ovat tavanneet syödä hienot ateriansa.

Ravintolan puitteet ovatkin harvinaisen hienot: suuri sali kimaltelee kultaa ja kristallia, ja ikkunoista avautuu näkymä vihreälle Djurgårdenille – jopa marraskuussa.

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholman Djurgårdenille voikin rakentaa juuri itselleen sopivan matkaohjelman: lapsiperheet voivat sukeltaa Astrid Lindgrenin maailmaan tai tutkia eläimiä Skansenilla; kun taas aikuisten kesken liikkeellä olevat voivat tutustua historiaan Vasa-laivan tai Abba-museon avulla, ja aterioida kauniilla Hasselbackenilla.

Minä ainakin aion tehdä vielä monta retkeä Djurgårdenille, sillä tämä kuninkaallinen kaupunkipuisto on myös oivallinen ulkoilukohde: kävelyreittejä löytyy useita.

You Might Also Like...

No Comments

    Leave a Reply