Blogi juhlii synttäreitä – mutta mihin oikein enää haluan matkustaa?

Kaikessa tässä Espanja-huumassa ja Suomen juhlavuoden juhlinnassa yksi tärkeä asia on päässyt unohtumaan: viime vuoden helmikuun 19. päivänä julkaisin ensimmäisen blogitekstin täällä Lähtöselvitetyn osoitteella. On siis 1-vuotissynttäreiden aika!

Kuten arkistosta saatatte huomata, olen kirjoittanut tekstejä jo ennen tuota helmikuun puoltaväliäkin. Nuo tekstit ovat kuitenkin syntyneet aikana, jolloin en oikein tiennyt, mitä tämän asian kanssa tekisin. Onko tässä bloggaamisessa mitään järkeä? Onko minulla oikeasti tähän aikaa? Ja onko minusta oikeasti tähän?

Vähän ennen tuota päivää olin todennut, ettei se miettimällä selviä, vaan pakkohan sitä on kokeilla. Vietin hiihtolomaviikon Madeiralla kävellen ja uiden. Iltaisin lasten käytyä nukkumaan istuin makuuhuoneen nojatuolissa ja muokkasin blogin ulkoasua ja ominaisuuksia. Ja vihdoin 19.2 julkaisin ensimmäisen tekstini Lähtöselvitetty-nimellä. Kyseessä oli minun versioni klassisesta pakkauspäivityksestä, jossa päästetään lukijat kurkistamaan matkalaukun sisältöön.

Paljon on ehtinyt tapahtua tuon päivän jälkeen. Olen ehtinyt vierailemaan kuudessa maassa ja kirjoittamaan kokemuksistani aika monta juttua. Vielä enemmän olen kirjoittanut yleisesti matkustamisesta ja siitä, millainen minä olen matkustajana. Olen myös avannut matkasuunnitelmiani sekä kaukaisimpia haaveitani.

Blogin tähän asti luetuin juttu on ollut pohdinta siitä, mihin enää uskaltaa matkustaa. Tuo teksti syntyi, kun hyvin monessa entisessä matkakohteessani tuntui paukkuvan lyhyen ajan sisällä. Pohdin sitä, kannattaako minun suosiolla vetää joitakin kohteita yli haavelistaltani, ja onko minulla oikeutta matkustaa kaikkialle. Esimerkiksi Turkista ehdin yhden matkan aikana nähdä vain pienen pisaran, mutten taida olla vielä valmis palaamaan sinne lisätutkimuksia varten.

Tähän aiheeseen liittyy läheisesti pohdinta siitä, mihin enää haluan matkustaa. Voitte varmaan arvata, että minulla on kilometrin mittainen lista paikoista, joihin haluaisin matkustaa. Listalla ovat lähes kaikki maailman itsenäiset valtiot, sekä paljon kohteita, joissa olen jo käynytkin. Moneen paikkaan olisi pakko päästä takaisin. On kuitenkin myös paikkoja, joihin en – ainakaan tällä hetkellä – halua matkustaa.

Joukossa on itsestään selviä valintoja, kuten Pohjois-Korea. Seurasin jokin aika sitten ahkerasti Ylen Aasian kirjeenvaihtajan Mika Mäkeläisen matkaraportteja maasta, ja minusta ne ovat ainoat matkakertomukset, joita sieltä tarvitseekaan julkaista pitkään aikaan. Diktatuurin tukeminen omien tavoitteiden saavuttamisen vuoksi ei ole mielestäni perusteltua.

On Turkin ja Egyptin kaltaisia paikkoja, joihin varmasti voisi – ja pitäisikin – matkustaa. Koko suuren kansan ja sen turismin ei pitäisi joutua kärsimään sen vuoksi, että poliittinen tilanne on epävarma. Silti en nyt koe luontevaksi viedä lapsiani esimerkiksi Istanbuliin, jossa räjähtelee pommeja suhteellisen tiheään. Joskus vain on otettava hyöty irti siitä, että on sattunut syntymään yhteen maailman turvallisimmista maista.

Sitten on näitä maita, joista en tiedä, mitä ajatella. Katselen uutisia ja luen lehtiä, mutten käsitä, että olemme samalla planeetalla ja samassa ajassa. Valitettavasti tällä hetkellä tällainen maa on yksi lempimaistani: Amerikan Yhdysvallat.

Minulla on vaihto-oppilasvuoden jäljiltä maassa paljon perhettä ja ystäviä, jotka ovat täysin järkeviä ihmisiä, eivätkä hekään voi käsittää, mitä maalle on tapahtumassa. He yrittävät taistella hulluutta vastaan – jos eivät muuten, niin ainakin jakamalla Facebook-meemejä ja tietoisuutta siitä, ettei koko maa ole mennyt sekaisin. Mutta on myös iso joukko niitä, jotka nyt irtisanoutuvat kaikesta politiikasta. Ennen vaaleja he jakoivat pienten jalkojen kuvia saatesanoilla, joissa muistutettiin erään tuuheatukkaisen ehdokkaan olevan aina ”pro-life”. Nyt nämä samat ihmiset hermostuvat sille, että sosiaalinen media on muuttunut poliittiseksi.

Vaikka minulla on iso kasa omia ystäviä muistuttamassa siitä, ettei tämänhetkinen johto todellakaan edusta koko maan kantaa, tuntuu hieman väärältä nyt matkustaa sinne. Samaan aikaan, kun maassa katsotaan sopivaksi määritellä minkä maiden kansalaiset saavat heidän maaperälleen astua, minun pitäisi liihotella paikalle pohjoismaisella passillani ja omilla oikeuksillani. Tämä tunne ei välttämättä kestä kauan, mutta tällä hetkellä tuntuu mukavammalta suunnitella matkoja johonkin ihan muualle.

Ja huolimatta siitä, että Pietari on aivan ihana kaupunkikohde, koen samanlaista ahdistusta myös itäisen naapurimaamme suhteen.

En koskaan suostu sanomaan ”en koskaan”. Varmasti matkustan vielä jonain päivänä Yhdysvaltoihin, Venäjälle ja Turkkiin – ja ehkä jopa Pohjois-Koreaan – mutta tällä hetkellä kaikista niistä listani kymmenistä maista nämä eivät ole niitä houkuttelevimpia. Mieleni tekee koko ajan poimia listalta ihan muita kohteita, että voisin vedota ajan vähyyteen ja siihen, ettei kaikkialle voi nyt ehtiä. Totuus kuitenkin on, että siirrän kohteita listalla koko ajan ihan tarkoituksella. Ehkä taas jonain päivänä, muttei nyt.

Nyt kuitenkin juhlin tätä kulunutta vuotta ja kaikkea, mitä Lähtöselvitetty on tuonut tullessaan. Tätä voi todellakin verrata vuoristorataan, jossa välillä mennään todella korkealla ja välillä taas laskeudutaan huimaa vauhtia alas, mutta vauhtia riittää. En voi uskoa, että kaiken muun elämän ohella olen ehtinyt ja oppinut niin paljon.

Tuleva vuosi pitää sisällään varmasti lisää oppimista: niin monta asiaa minulla on edelleen työlistalla. Vuosi tuo myös tullessaan uusia matkoja ja uusia kohtaamisia. Kannattaa pysyä kyydissä!