Berliini on hyvä matkailukaupunki ympäri vuoden. Talvet ovat toki talvia sielläkin, mutta esimerkiksi joulumarkkinat houkuttelevat vierailijoita myös keskellä talvea.
Minä olen aina vieraillut Berliinissä kesäaikaan touko-syyskuun välillä, jolloin ilmat ovat suosineet ulkolajeja. Berliini onkin parhaimmillaan kaupunkina, jonka kaduilla voi vaellella päämäärättömästi ja pysähdellä penkeille ja terasseille ihmettelemään elämänmenoa.
Huonommilla ilmoilla on kuitenkin mahdollista sukeltaa Berliinin monien museoiden maailmaan. Museoiden ystävänä minä olen niissä viettänyt myös monta kaunista kesäpäivää, mutta erityisesti sateisemmat hetket kuluvat helposti kaupungin laajan museotarjonnan parissa.
Museosaarelta löytyy historiaa
Berliinin keskustasta, aivan tärkeimpien nähtävyyksien vierestä, löytyy museosaareksi (museuminsel) kutsuttu alue. Vanhoihin 1800-luvun puolesta välistä oleviin rakennuksiin on sijoitettu muun muassa antiikin esineistöä esittelevä Altes Museum, vähän uudempaan historiaan nojaava Neues Museum, sekä Pergamon-museo, jonka päänähtävyys on antiikin Kreikasta Berliiniin siirretty Pergamonin temppelin Zeuksen alttari. Kuuluisan Nefertitin rintapatsaan taas jos haluaa nähdä, kannattaa suunnata Neues Museumiin.
Vaikka museosaaren museot ovat täynnä ikivanhoja esineitä, ne sopivat yllättävän hyvin vierailtavaksi myös lasten kanssa. Me olemme käyneet Neues Museumissa ja Pergamon-museossa, joista erityisesti Pergamon-museo oli hyvä paikka lasten kanssa: museon tärkeimmät esineet ovat valtavia rakennelmia, kuten Pergamonin Zeuksen alttari ja Babylonin kaupunginmuurin Ishtarin portti, jotka tekevät vaikutuksen myös lapsiin. Minä myös aina arvostan sitä, jos museoiden kallisarvoiset esineet on laitettu lasien tai edes kunnon vaijereiden taakse – joskus kun se lapsi ehtii kuitenkin juosta näköpiiristä täysillä jotain esinettä kohti.
Tällä hetkellä tosin kannattaa huomioida se, että Pergamon-museo on remontissa. Sen viereen on perustettu väliaikainen näyttelytila, johon on siirretty pienempää esineistöä. Pergamon on esillä väistötilassa 3D-videon avulla, mutta varsinaista temppeliä ei tällä hetkellä pääse katsomaan.
DDR-museossa ei tarvitse tyytyä katselemaan
Minä olen jo pitkään ihaillut Tallinnan museoiden interaktiivisuutta ja mahdollisuuksia aktiivisille lapsille. Lähdinkin kyselemään Berliinin vastaavia paikkoja suoraan asiantuntijoilta eli Visit Berlinin väeltä. Heiltä sain ensimmäiseksi kehotuksen vierailla DDR-museossa, joka lähtökohtaisesti ei kuulosta innostavimmalta paikalta 2000-luvulla syntyneille lapsille. Museo kuitenkin mainostaa itseään kaupungin interaktiivisimmaksi museoksi, joten täytyihän se käydä testaamassa.
DDR-museo esittelee elämää entisessä Itä-Saksassa oikeastaan sen koko olemassaolon ajalta. Museo on erittäin sokkeloinen, mutta täysin tarkoituksella: jokaisen kulman takaa paljastuu uusi tila, joka vie syvemmälle itäsaksalaisen elämän eri osa-alueisiin. Museoon on esimerkiksi sisustettu päiväkoti, jonka huonekalut ja lelut innostivat meidänkin lapsemme leikkimään.
Toisissa huoneissa taas keskityttiin esimerkiksi DDR:n urheilusaavutuksiin, sen perhepolitiikkaan tai koko ajan vahvasti läsnä olleeseen ydinsodan pelkoon. Monet osa-alueet olivat vahvasti informaatiopainotteisia, ja kiinnostivat siitä syystä lähinnä aikuisia. Onneksi kaikkiin huoneisiin oli laitettu jotain interaktiivista, jonka parissa lapset jaksoivat sen verran, että me aikuiset ehdimme tutustua tietosisältöön.
Päiväkodin lisäksi lapsia innosti eniten itäsaksalainen koti, joka oli sisustettu huone huoneelta. Keittiössä oli mahdollista tutkia vanhoja astioita ja ruokapakkauksia, kun taas olohuoneessa oli mahdollista kuunnella musiikkia, kirjoittaa muistiinpanoja vanhalla kirjoituskoneella tai katsoa televisiosta sen ajan ohjelmia. Museossa oli hienosti yhdistetty historia ja moderni teknologia, kun esimerkiksi kuvaputkitelevision tarjontaa pystyi säätelemään modernin kosketusnäytön kautta.
Museon suurin yksittäinen hitti on kuitenkin vanha Trabant, jonka sisälle voi mennä ajamaan. Tuulilasin sisäpinnassa on oikeasti näyttö, ja autolla voi ajaa kääntämällä rattia ja painamalla jarrua ja kaasua. Täytyy sanoa, että Trabantin kuljettaminen oli yllättävän vaikeaa.
Tekniikan museo kiinnostaa kaikkia
Vaikka otsikko lupaa aika paljon, uskaltaisin näin kuitenkin väittää: Deutsches Technikmuseum kattaa tekniikan kehityksen niin täysin, että sieltä löytyy jotain kiinnostavaa kaikille. Täytyy tosin myöntää, että kahden vierailukerran jälkeen minulla ei ole ollut suurta hinkua sinne takaisin, mutta ensimmäiset kerrat kyllä nautin paikasta.
Tekniikan museon suurimpia vetonauloja ovat lentokoneet. Ensimmäinen niistä tervehtii saapujaa jo ulkona rakennuksen katolla. Sisäpuolelta taas löytyy muun muassa Junkers 52, Bücker Bü 131, sekä Jeanin-Stahltaube vuodelta 1914. Lentokoneiden lisäksi suuria elementtejä edustavat junanvaunut, jotka tosin pienempien lasten mielestä ovat olleet turhan pelottavia. Suuret junanvaunut on sijoitettu pimeään halliin, minkä vuoksi tunnelma on vähän painostava, vaikka sinänsä vaunut ovatkin kiehtovia. Erityisesti siksi, koska useimpien kyytiin pääsee kiipeämään.
Suurten esineiden lisäksi museossa on esillä pienempää teknologiaa: ompelukoneita, kirjoitustaitoa ja veneilyä. Pihalle on sijoiteltu esimerkiksi tuulimylly, jota voi käydä ihailemassa.
Varsinaisen museon lisäksi naapurirakennuksesta löytyy oma tiedekeskuksensa, jossa Heurekan tavoin pääsee tekemään omia testejä ja kokeiluja. Meidän harmiksemme kaikki ohjeet olivat vain saksaksi, mikä haittasi meidän testailuamme jonkin verran. Joidenkin pisteiden tarkoituksen pystyi päättelemään, mutta toiset taas olisivat vaatineet ehdottomasti hyvät käyttöohjeet.
Lasten museo Labyrinth on täynnä tekemistä
Vaikka Berliinistä löytyy näitä interaktiivisia ja koko perheelle sopivia museoita, on ainakin meidän lastemme suosikki ollut kuitenkin ihan lapsille suunnattu museo Labyrinth. Se on toiminnallisuuteen perustuva keskus, jossa lapset pääsevät kokeilemaan, tekemään ja leikkimään.
Osloer Strassella sijaitsevaa museota ei ole ihan helppo löytää – tai ainakaan sinne ei eksy ilman karttaa. Museo on sen verran keskusta-alueen ulkopuolella, ettei sen ohi tule kävelleeksi vahingossa, mutta toisaalta ainakin Mittestä sinne oli ihan sopiva kävelymatka. Museon osoite kannattaakin laittaa ylös karttasovellukseen, ettei kävele huomaamattoman rakennuksen ohi.
Vielä museon sisäänkäynti on vaatimaton pieni tiski, jonka takana yksi saksaa puhuva nainen myy lippuja ja vartioi tiukasti myynnissä olevia leluja, mutta heti naulakkojen jälkeen avautuu vanha teollisuushalli, johon on kahteen kerrokseen rakennettu toimintatilaa lapsille.
Alakerrassa pääsee esimerkiksi kokeilemaan, millaista on kävellä erilaisilla alustoilla, rakentelemaan legoilla ja tutkimaan, millaisista elementeistä omat kasvot koostuvat. Välillä voi myös vetää päälle rooliasun, joka päällä on hyvä mennä lavalle tekemään esitystä.
Yläkerrassa taas on valtava kauppa kaikkine mahdollisine ruokatavaroineen, sekä ravintola, jossa voi kokkailla leikkiaineksista valmiiden reseptien mukaan. Yläkerran kaupassa ja torilla minun oli vain pakko ihailla kaikkia niitä leluruokia ja sitä kekseliäisyyttä, jolla niitä valmistetaan.
Labyrinth on myös hyvä paikka pienelle tauolle. Hallin toisessa päässä on portaittain rakennettua istumatilaa, johon voi asettua joko nauttimaan omia eväitä, tai ostaa pienestä kahvilasta syötävää. Vaikka kahvilan tarjonta on aika suppea, maistuivat juuri uunista tulleet pretzelit meidän leikkijöillemme hyvin.
Museoista puhuttaessa minä olen kuitenkin sitä mieltä, ettei lasten kanssa aina tarvitse mennä vain heille suunnattuihin museoihin, vaan jo pienten lastenkin kanssa voi mennä ihan aikuisten museoihin – kunhan niissä on jotenkin otettu lapsikävijät huomioon. Jos museo on täynnä toinen toistaan arvokkaampia esineitä ilman mitään turvalaseja tai kaiteita, tulee vierailusta luultavasti yhtä tuskaa niitä vauhdikkaita lapsia vahtiville vanhemmille. Jos taas aikuisten on museossa mahdollista katsella muuallekin kuin omiin lapsiin, saavat lapsetkin paikasta usein irti yllättävän paljon.
Enemmänkin minä olen rajannut meidän museokäyntejämme aiheen mukaan: esimerkiksi keskitysleiriaiheiset museot ja näyttelyt olemme vielä jättäneet lasten kanssa väliin. DDR-museossa oli mukana myös rankkoja aiheita, mutta onneksi keveitä elementtejä oli niin paljon, että lapset pystyivät keskittymään niihin.
Meidän lapsistamme keskimmäinen on harras historian rakastaja, ja hän jaksaisi kuunnella museoiden informaatiopaketteja loputtomiin. Hän on myös meidän matkaseurueestamme aina se, joka haluaisi kiertää kaikki temppelit ja museot, vaikka me kaikki muut olisimme jo aivan poikki. Esikoinen taas on esteetikko, johon vetoavat kauniit asiat. Hän ei ole niinkään informaation perään, vaan mieluummin lähtee katsomaan kauniita esineitä.
Pienin taas ei jaksa vielä kiinnostua mistään paikallaan olevasta, mutta jos johonkin nurkkaan on jätetty korillinen puupalikoita, hän viihtyy siellä loputtomiin. Meidän kannattaakin mennä museoon vähintään kahden aikuisen voimin, jolloin toinen voi jäädä istuskelemaan palikkakasan viereen, kun toinen kiertää näyttelyitä kahden muun kanssa.
Minusta museoissa on ihanaa käydä, ja onneksi niissä pystyy käymään myös lasten kanssa. Vielä tässä vaiheessa se vaatii sitä, että museosta täytyy löytyä kiinnostavia asioita lapsille, mutta kovin suurta huvipuistoa se ei tarvitse. Me suosimmekin tällä hetkellä eniten näitä interaktiivisia museoita, joissa riittää kiinnostavia elementtejä kaikille, ja onneksi niitä löytyykin jo hyvin monista paikoista.
Ja sitten jonain päivänä, kun lapset ovat kasvaneet, tai satun matkustamaan Berliiniin ilman heitä, aion valloittaa kaupungin taidemuseot: Hamburger Banhofin, Neue Nationalgalerien, ja Gemäldegalerien. Taide kun ei valitettavasti vielä oikein lapsia kiinnosta.
No Comments