Maailmalla matkatessa huvipuistot ovat kohde, johon lasten kanssa tulee usein piipahdettua. Harvoin teemme matkasuunnitelmia huvipuistojen mukaan, mutta niiden osuessa matkan varrelle saatamme hyvinkin käydä. Poikkeuksen tähän tekevät Floridan ja Pariisin Disney Worldit, sekä pari reissua Tanskan Legolandiin – nämä matkat suunniteltiin aika lailla huvipuistot edellä.
Yritämme kuitenkin myös opettaa lapsille, että huvipuistot eivät ole matkalla itsetarkoitus, jos aika tai budjetti eivät anna myöten. Lyhyestä lomasta on hankala irrottaa kokonainen päivä huvipuistovierailulle, kun taas pitkällä matkalla tällainen päivä tekee kaikille hyvää.
Juuri vaihtelunhalun vuoksi me suuntasimme Vietnamin Da Nangissa päiväretkelle Ba Na Hillsille: kukkulalle, jonka on valloittanut Sunworld-huvipuisto. Vuonna 2013 avattu huvipuisto on Vietnamin suurin, ja se on valittu maan parhaaksi turistikohteeksi neljänä vuonna peräkkäin.
Kuviin Ba Na Hillsistä on varmasti törmännyt moni, joka ei ole sen huvipuistosta edes tietoinen. Kukkulan ensimmäisellä tasanteella nimittäin sijaitsee Golden Bridge, josta on lyhyessä ajassa tullut suoranainen instagram-ihme. Kuvia tästä kahden käden pitelemästä sillasta on instagram pullollaan.
Nämä kuvat kiinnittivät myös minun huomioni: olisipa hauskaa käydä piipahtamassa tuolla sillalla, kun se kerran on vain parinkymmenen kilometrin päässä Da Nangista. Se, mitä en vielä silloin tiennyt, oli se, että muinaisesta ulkonäöstään huolimatta Golden Bridge on avattu vasta vuonna 2018, ja se on rakennettu juuri näyttävien kuvien ottamista varten.
Selvitellessäni reittiä kultaiselle sillalle minulle selvisi nopeasti, ettei kyse ollutkaan pelkästä sillasta, vaan kokonaisesta huvikeskuksesta. Mainossivuston mukaan ei ole käynyt Vietnamissa ollenkaan, jos ei ole käynyt Ba Na Hillsillä.
Huvikeskus on rakennettu ranskalaisten siirtomaaisäntien entiselle lomapaikalle. He halusivat aikoinaan paeta rannan kuumuutta ja rakensivat ylös kukkulalle lomanviettopaikan, jossa oli vähän viileämpi ilma.
Tämän viileämmän ilman houkuttelemana myös me lähdimme matkaan. Tuntui mukavalta ajatukselta nousta ylös kukkulalle, missä ei olisi samanlainen kuumuus kuin alhaalla rannalla. Huvipuiston sivustolla jopa kehotettiin ottamaan mukaan takki, koska ylhäällä saattaa olla yllättävänkin vilakka. Voin jo nyt paljastaa, että ei ollut viileä – päinvastoin kuumuus tuntui ylhäällä vielä rantaa julmemmalta, joten kannoimme takkeja repussa aivan turhaan.
Ba Na Hills on rakennettu kolmen elementin varaan: sinne johtaa yksi maailman pisimmistä yhtäjaksoisista köysiradoista; puolesta välistä löytyvät kuuluisa Golden Bridge ja sen viereen rakennettu eurooppalainen muotopuutarha; sekä ylhäälle sijoitetut ranskalainen kylä ja huvipuisto. Nämä kolme mielenkiintoisen kuuloista asiaa saivat meidät lähtemään matkaan, vaikka retki tuli kalliimmaksi kuin mikään muu Vietnamissa tekemämme päiväretki. Aikuisen lippu Ba Na Hillsille maksoi 750 000 dongia eli noin 30 euroa, ja alle 140 senttiä pitkän lapsen lippu 600 000 dongia eli noin 25 euroa. Ajattelimme tämän kuitenkin toimivan hyvänä myönnytyksenä lapsille, jotka olivat kiertäneet meidän matkassamme sotahistoriallisia kohteita.
Kun saavuimme Ba Na Hillsin juurelle, tunnelma oli kuin Disney Worldissä. Autot valuivat hitaana jonona valtavalle parkkipaikalle, jonka läpi kulki turistijoukko toisensa jälkeen oppaan sateenvarjoa seuraten. Me sovimme kuljettajan kanssa paikan, josta hän taas hakisi meidät, kun olisimme valmiit paluumatkaan. Liput olimme ostaneet jo matkalla, kun kuljettaja yhtäkkiä pysäytti kioskin kohdalla ja käski lasten hypätä ulos autosta mittaamista varten. Onneksi olin jo etukäteen lukenut, että tällainen on tapana, niin emme alkaneet heti vastustaa toimenpidettä. Liput maksoivat täsmälleen saman verran etukäteen kioskista ostettuna kuin ne olisivat maksaneet portillakin. Tämä vain vähentää lippujonojen muodostumista sisääntulon yhteyteen.
Ihmisjoukko valui epämääräisenä massana kohti kaapelihissejä, joihin seurueita lastattiin vieri viereen istumaan. Jokaiseen koppiin mahtui kymmenisen henkeä, joten oli turha haaveilla omasta yksityisestä kopista. Me olimme onneksi tajunneet jo alhaalta napata mukaan kartan, josta oli hyvä hissiajelun aikana katsoa, millä pysäkillä kannatti jäädä pois. Tämä kaapelihissi ei nimittäin ole vain yksinkertainen ylös ja alas -mekanismi, vaan koostuu monesta radasta ja vielä useammasta asemasta.
Kultaisella sillalla saa varautua tungokseen
Me jäimme kyydistä heti ensimmäisellä asemalla, koska sen vieressä sijaitsi kuuluisa Golden Bridge. Silta oli paras katsoa heti kärkeen, koska loppuvaiheessa saattaisi olla jo yllättävä kiire takaisin. Yllätys olikin suuri, kun silta oli kirjaimellisesti aseman vieressä – siis aivan kiinni aseman seinässä. Tämä instagramin suurin ihme oli todellisuudessa lyhyt silta kaapelihissiaseman ovelta toiselle ovelle.
Heti ovelta paljastui myös se tosiasia, jonka olin jo etukäteen arvannutkin: silta oli aivan mustanaan ihmisiä, jotka kahteen suuntaan valuessaan pysähtelivät metrin välein ottamaan valokuvia tai poseeraamaan sellaisessa. Eteneminen oli aika lailla mahdotonta, eikä maisemistakaan keskeltä siltaa juuri nähnyt mitään. Koska me emme olleet odottaneetkaan mitään rauhallista ja idyllistä hetkeä Vietnamin luonnossa, saatoimme lähteä mukaan leikkiin. Pysähtelimme muiden lailla poseeraamaan ja kuvaamaan suuria käsiä, ja otimme rennosti kuviin mukaan kaikki kanssaturistit, jotka sattuivat vieressämme poseeraamaan. Tuolla sillalla ei kannata heittäytyä kovin tarkaksi, koska siitä tulisi vain paha mieli.
Päästyämme sillan päästä päähän lähdimme suuntaamaan kohti puutarhaa. Meidän onneksemme oli vielä tulppaaniaika, ja alueelle oli istutettu satoja tulppaaneja. Yhtään kukkaa emme lopulta kuitenkaan nähneet, sillä karu totuus paljastui heti sillan jälkeen: meidän vaaleat tyttömme olivat taas vapaata riistaa hienosta nähtävyydestä hullaantuneille matkailijoille. Yritimme tankata makkaraa ja limua sillan vieressä olevasta kärrystä, mutta lasten syömisestä ei tullut mitään, kun koko ajan joku nappasi lapsen syliinsä kuvattavaksi. Yksi seurue uskoi vasta siinä vaiheessa, kun olin pari kertaa heitä kieltänyt jyrkästi, ja sitten uhannut ketsuppisella makkaralla. Mies vielä pyysi seurueen johtohahmolta rahaa valokuvaamisesta, minkä jälkeen he vasta lähtivät meitä mulkoillen pois. Näimme heidän vielä hetken päästä kävelevän ohitsemme ja viittovan seuralaisilleen, ettei noiden lähelle kannata mennä. Piti siis vain heittäytyä hulluksi, että pääsi heistä eroon.
Todettuamme etenemisen hyvin hankalaksi päätimme jättää puutarhat väliin ja suunnata suoraan ylöspäin kohti huvipuistoa. Siellä ehkä olisi muitakin vaaleita turisteja, jotka veisivät osan valokuvaajien huomiosta.
Ranskalaisen kylän voi rakentaa myös ilman kiviä
Ylhäällä meitä odotti ranskalainen kylä: linnoja, ristikkotaloja ja aukioita. Vastassa oli myös disneymäinen paraati, jonka päähenkilöinä eivät tosin olleet tutut animaatiohahmot, vaan kirkkaisiin asuihin puetut tanssijat. Täysin länsimaisista tanssijoista koostuva ryhmä valui kylän läpi tanssien ja osa puujaloilla kävellen. Tarkkaan mietityt koreografiat pyörittiin ympäri ja lopuksi houkuteltiin yleisöä mukaan tanssiin. Tavallaan ihan viihdyttävää ja harmitonta, mutta samalla täysin epäsopivaa vietnamilaiseen ympäristöön.
Sunworld mainostaa hyvällä ravintolatarjonnallaan: alueelta löytyy monia ravintoloita, joissa voi pitää ruokatauon. Käytännössä lopputulos oli sama kuin kaikissa suurissa huvipuistoissa: muutama ylihinnoiteltu ravintola, jonka ruoat olivat vain varjo maassa muuten tarjotusta. Me kävimme azerbaidzanilaisessa Kavkaz Baku -ravintolassa, jonka terassilla piti istua siihen pöytään, jonka numero kuitissa sattui lukemaan. Mitään valinnanvaraa ei ollut sen suhteen, haluaako istua auringossa vai varjossa, joten kovin virkistävä kokemus tuo tauko ei ollut. Myös ruoat olivat hyvin keskinkertaisia – paitsi hatsapuri-leipä maistui oikein hyvin.
Helpotus löytyi maan alta
Vielä ruokatauon aikaan olimme hyvin hämmentyneitä retkikohteestamme: kaikki ympärillä tuntui olevan väkisin tehtyä ja rakennettu länsimaisen mallin mukaan. Isot ihmisjoukot vaelsivat eteenpäin ja pysähtelivät kuvaamaan toisiaan suurten kukka-asetelmien eteen, minkä jälkeen syöksyivät varjoon viilentämään itseään edes vähän. Ruuhka ja kuumuus eivät houkutelleet vaeltelemaan ranskalaisen kylän kaduilla.
Helpotus meille löytyi varsinaisesta huvipuisto-osuudesta, joka sijaitsi ovelasti maan alla. Päästäkseen huvipuistoon piti astua sisään tavallisesta ovesta ja hurauttaa hissillä alas. Alhaalla sitten odottikin kolme kerrosta täynnä huvipuistolaitteita. Mitään suuria vuoristoratoja ei tietenkään sisältä voinut löytyä, mutta jotkut laitteet saivat ainakin minun vatsanpohjani ylösalaisin.
Paras valikoima laitteita oli kolmevuotiaalle: hän nautti karuselleista, possujunista ja heiluttimista, joihin normaalisti täytyy syytää kolikoita. Nyt ne kaikki toimivat pelkällä napinpainalluksella, mikä riemastutti pienintä suuresti.
Isommille lapsille oli vähän hurjempi keinukaruselli ja ylimpään kerrokseen asti nostava hypytin. Monet laitteista pohjautuivat kauhuun, josta taas meidän lapsemme eivät pidä yhtään – jätimme siis väliin kaikki kummitusjunat ja kauhutalot, mikä vähensi vaihtoehtoja suuresti. Pelastukseksi löytyivät kuitenkin videopelit, jotka nekin kuuluivat samaan hintaan.
Huvipuisto oli aika pieni, eikä sopivia laitteita ollut valtavasti, mutta se oli juuri sopiva ympäristö viettää kuumaa päivää: ilmastointi viilensi sisätiloja, aurinko ei päässyt porottamaan suoraan päin, ja suurimmat ihmismassat olivat ulkona ihailemassa taloja. Huvipuiston puolella oli itse asiassa hyvinkin rauhallista, ja laitteisiin pääsi lähes jonottamatta. Me viihdyimmekin siellä aina huvipuiston sulkemisaikaan asti.
Jos minun pitäisi suositella Ba Na Hillsiä ja Sunworldin huvipuistoa jollekin, en oikein tietäisi, kenelle sitä suosittelisin. Ehkä heille, jotka ovat viettäneet Da Nangissa jo pidemmän aikaa, ja kaipaavat jotain täysin erilaista vaihtelua päiväohjelmaan. Kukkulalle kannattaa lähteä koko päiväksi jo sen hinnan takia – mutta myös siksi, että siirtymiin kuluu oma aikansa. Nopeasti siellä ei kannata lähteä piipahtamaan.
Parhaiten paikka sopii luultavasti heille, jotka haluavat nähdä jotain hyvin erikoista. Vietnamilaisuuden kanssa tällä paikalla ei ole mitään tekemistä, mutta ei se ole oikein eurooppalainenkaan. Se on erikoinen sekoitus venäläisiä ravintoloita, elementeistä rakennettua ranskalaiskylää ja varta vasten kehiteltyjä valokuvaspotteja, joissa ihmisten halutaan ikuistavan itsensä.
Meille parasta Ba Na Hillsillä olivat kaapelihissi, sekä pienuudestaan huolimatta huvipuisto. Kaapelihissistä avautuivat upeat näkymät, ja kerrankin niitä ehti ihailla ihan ajan kanssa. Huvipuisto sen sijaan oli rauhallinen keidas muuten vilkkaan paikan keskellä, kun valokuvien perässä juoksevat vierailijat eivät halunneet pimeisiin sisätiloihin. Me viihdyimme siellä muutaman tunnin ajan oikein hyvin.
Kun illalla laskeuduimme alas kaapelihissillä, ja alhaalla odotti kopio Hoi Anin lyhdyistä ja jokeen parkkeeratusta veneestä, näkymä jotenkin kruunasi koko kokemuksen: Ba Na Hillsille on tuotu kaikki näkemisen arvoinen. Sieltä löytyy monta yksittäistä houkutusta kultaisesta sillasta ranskalaiseen kylään, ja tulppaaniasetelmista Hoi Anin katukuvaan. Yhden päivän aikana olisi saanut itsestään kuvan kaikissa näissä ympäristöissä tarvitsematta poistua alueelta.
Erittäin kätevää ja suurellista, mutta samalla niin keinotekoista, ettei voinut muuta kuin hämmästellä. Kuitenkin, kun vain hymyili vienosti tälle keinotekoisuudelle, Ba Na Hills tarjosi ihan toimivan huvittelupäivän koko perheelle.
No Comments
Anna | Muuttolintu
9 kesäkuun, 2019 at 6:46 amKieltämättä aika hämmentävä, mutta hauskan näköinen paikka kuitenkin. Meitä on harmittanut niin vietävästi, että tuo silta avattiin vaan muutama kuukausi meidän matkan jälkeen. Onhan se vaikuttavan näköinen silta! Mutta toisaalta tuon tungoksen takia ei ihan niin paljon harmita 🙂 En yhtään tiennyt, että sieltä tuollainen huvipuistokin löytyy!
Katja / Lähtöselvitetty
13 kesäkuun, 2019 at 7:32 amBa Na Hills oli tosiaan hämmentävä. Minäkin lähdin tutkimaan paikkaa sillan vuoksi, ja huvipuiston olemassaolo tuli täytenä yllätyksenä. Lopulta silta oli se tylsin juttu koko paikassa, mutta sopi hyvin koko paikan omituiseen tunnelmaan. Me kyllä viihdyimme yhden päivän siellä ihan hyvin.