Minä olen ryhtynyt autoilevaksi ihmiseksi vasta muutama vuosi sitten. Vielä kahden lapsen kanssa kuljimme julkisilla, ja mökkimatkoilla olimme isovanhempien kyyditysten varassa. Jos tarvitsimme välttämättä auton, vuokrasimme sen. Minulla onkin kokemusta hyvin monesta Helsingin autovuokraamosta, niiden hinnoista ja palvelutasosta.
Jossain vaiheessa autoton elämä kuitenkin kävi raskaaksi, kun mökille päästäkseen piti aina vaivata muita. Viimeistään kolmannen lapsen kohdalla olimme vieläpä tilanteessa, jossa emme kaikki mahtuneet samaan autoon. Oli pakko hankkia oma tila-auto.
Matkoilla olemme myös autoilleet harvinaisen vähän. Tämä ei ole koskaan johtunut siitä, ettei autoilu olisi kiinnostanut meitä, vaan perimmäisenä syynä on yksi ikimuistoinen loma Madeiralla vuonna 2009. Esikoinen oksensi kahden viikon aikana suurin piirtein jokaiseen kulkuneuvoon, johon hänet veimme, minkä jälkeen päätimme vain pysyä kävelyetäisyydellä Funchalin keskustasta. Pahoinvoivien, ja edelleen hyvin vähän autoiluun tottuneiden, lasten kanssa ei ole jaksanut edes haaveilla autoilusta vieraissa maissa.
Ennen kuin nyt! Vasta viimeisen vuoden aikana olemme päässeet pisteeseen, jossa kukaan ei oksenna saman tien. Edelleen jollain on aina paha olo, mutta isommat osaavat jo pyytää pussia ja tähdätä siihen taitavasti. Pienin taas voi onneksi useimmiten hyvin: varsinkin kun on vastoin suomalaisia suosituksia kasvot menosuuntaan päin.
Autonvuokraus Espanjassa
Niinpä rakensimmekin viime talven Espanjan loman autoilun ympärille: tavoitteena oli napata heti Malagan lentokentältä auto alle ja ajella sillä ympäri Andalusiaa ja viimein päätyä Barcelonaan paluulentoja varten. Jopa majoitukset oli varattu niin, että niitä varten tarvittiin auto.
Suunnitelma meinasi kuitenkin kariutua jo heti alkutekijöissään, sillä auton varaaminen ei ollutkaan yhtä helppoa kuin olin ajatellut. Jo varausvaiheessa olin sormi suussa vaihtoehtojen edessä: tuttujen Hertzien ja Europcarien lisäksi tarjolla oli monenlaista yritystä, joka tarjosi autonvuokrausta. Netistä löytyneiden keskustelujen perusteella joku oli aina pettynyt yritykseen, kun taas toisella oli ollut oikein hyvä kokemus. Vaikutti vahvasti siltä, että kaltaiseni keltanokat olivat useimmiten pettyneet, kun taas asioista tietävät konkarit olivat olleet aina tyytyväisiä.
Huomasin nopeasti meidän tarvitsevan apua ja käännyin luotettavan tahon puoleen: Lähtöportti-blogin Mika on vuokrannut autoja monissa Euroopan maissa, joten halusin saada hänen näkemyksensä vaihtoehdoista. Mikalta opin, että vuokraamojen lisäksi kentällä on suuri määrä välitystoimistoja, jotka toimivat sillä periaatteella, että he etsivät suurilta vuokraamoilta parhaita hintoja. Saat siis yhdellä näytöllä kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot, jotka useimmiten ovat vuokraamojen hintoja edullisempia. Mikalla oli hyviä kokemuksia välitysfirmoista, joten mekin uskaltauduimme varaamaan auton sellaisen kautta. Myös ensimmäisen majoituksemme omistaja oli käyttänyt näitä yrityksiä useasti, mikä helpotti päätöksen tekoa.
Autonvuokrausta välittäviä firmoja ovat Espanjan Aurinkorannikolla esimerkiksi Economy Car Rentals, Holiday Car Rental, Holidayautos ja Rentalcars. Me päädyimme Economy Car Rentalsiin, jonka hinnat olivat edullisimmasta päästä. Myös Mika oli käyttänyt kyseistä yritystä, joten mekin päätimme kokeilla. Yrityksessä on erikoista se, että se paljastaa vuokraavan yrityksen vasta siinä vaiheessa, kun olet tehnyt varauksen, jolloin et voi käydä tekemässä heidän sivuillaan hintavertailua ja kääntyä sen jälkeen suoraan vuokraajan puoleen.
Autonvuokraus on Espanjassa yleisesti edullista. Etenkin Aurinkorannikolla on niin paljon vuokraamoja, että hinnat pysyvät alhaisina. Perinteisten isojen yritysten ja näiden vuokrafirmojen väliltä löytyy erilaisia halpoja vuokraamoja, kuten Autoclick ja Goldcar. Näistäkin yrityksistä löytyy netistä mielipiteitä laidasta laitaan, mutta teillä näiden tarroilla varustettuja autoja näkyi liikkeellä paljon – ei niissä siis pelkästä huijauksesta voi olla kyse.
Me vuokrasimme auton Economy Car Rentalsin kautta, ja vuokraajaksi paljastui kuitista Autoclick. Tarkoituksena oli ottaa auto Malagan lentokentältä ja palauttaa se kymmenen päivää myöhemmin Barcelonan lentokentälle. Vahvistuksen mukaan vuokraus maksaisi reilut 200 euroa ja sisältäisi yhden turvaistuimen.
Yllätys oli kuitenkin suuri, kun autovuokraamossa Malagassa eteemme laskettiin lista vakuutusehdoista. Vaikka välitystoimiston sivuilla sanottiin kaikkien vakuutusten kuuluvan hintaan, kyse olikin vain heidän vakuutuksestaan, eikä autovuokraamon vakuutuksesta. Vuokraamo taas ei suostunut antamaan meille autoa, jos emme joko ottaisi heidän vakuutustaan (noin 500 euroa eli puolet enemmän kuin koko vuokrauksen hinta) tai antaisi ottaa luottokortilta noin 1500 euron panttia. Pantin ideana on, että mikäli autolle sattuu jotain, he ottavat summan tuolta pantilta, jonka me sitten voimme itse periä takaisin välitystoimistolta. Vuokraamon työntekijä vielä valisti, että aiemmin noissa takaisinperinnöissä on ollut paljon ongelmia, ja ihmisiltä on jäänyt rahoja saamatta, mutta nykyään ne kai toimivat jo ihan hyvin.
Kun vuokraamon oma vakuutus tuntui törkyhintaiselta, olisi pantti tietysti ollut meille paras vaihtoehto – ainoa ongelma oli, ettei meillä ollut luottokorteilla sellaista summaa joutilaana. Kaiken lisäksi sen olisi pitänyt olla nimenomaan minun korttini, koska minä olin kuljettaja. Pitkän sumplimisen ja monen hikisen hetken jälkeen saimme sitten miehen kortille raivattua tilaa, ja vuokraamon nainen jopa sääli seuruettamme sen verran, että antoi kakkoskuskin ilmaiseksi, että saimme summan miehen kortilta. Ei tarvinnut ryhtyä tekemään isoja siirtoja kortilta toiselle.
Kun meille alun perin selvisi, että luottokortillani pitäisi olla pari tonnia ylimääräistä ilmaa, vuokraamon työntekijä ehdotti heti, että jos soittaisin pankkiini. Mitähän olisi Suomen päässä pankista sanottu, kun kotiäiti olisi soittanut espanjalaisesta autovuokraamosta, että laittakaa rahaa? Enpä siis viitsinyt vaivautua.
Siinä vaiheessa, kun vihdoin saimme auton ulos vuokraamosta turvaistuimineen ja kaikkineen, aurinko alkoi paistaa ja loma pääsi kunnolla käyntiin. Auton suhteen ei ollut mitään valittamista. Netissä myös varoiteltiin paljon siitä, kuinka palautuksessa keksitään kaikenlaisia naarmuja, joista sitten yritetään velottaa. Me selvisimme pelkällä hymyllä ja kiitoksella.
Autonvuokraus Tanskassa
Seuraavan kerran käännyimme vuokra-auton puoleen, kun tarvitsimme elokuussa kulkuneuvoa päästäksemme Kööpenhaminasta kohti Billundia ja Legolandia. Taas kerran oli salapoliisityön aika.
Myös Tanskasta olisi löytynyt suurimpien yritysten lisäksi joitain vuokravälittäjiä, mutta samaan aikaan edullisimmat vuokraamot tarjosivat autoa yhtä huokeaan hintaan myös suoraan vuokrattuna. Päädyimmekin sitten Alamoon, josta meillä oli hyviä kokemuksia vuosien takaiselta Floridan matkalta.
Tuo Floridan matka vaikutti vahvasti taustalla minun autonvuokrauskokemuksissani: siellä auton sai alle ajokorttia vilauttamalla, ja sen sai vielä valita pitkästä rivistä auki olevia autoja. Euroopassa olen nopeasti huomannut, että amerikkalainen tapa suhtautua autoiluun ei ole rantautunut tänne, vaan esimerkiksi vakuutusasiat vieritetään automaattisesti vuokraajan maksettavaksi, ja ne tulevat lisäkuluina.
Vuokra-auto perjantaista maanantaihin maksoi meille yhteensä noin 300 euroa. Tähän summaan sisältyi yksi turvaistuin ja yksi korokeistuin. Varausta tehdessäni Alamon vahvistus antoi summaksi 1200 kruunua eli noin 200 euroa, mutta taas jonkun vakuutuspaketin kanssa hinta nousikin yllättäen noin 300 euroon.
Ja tietysti tämän lisäksi tuli taas vakuutuspantti, joka tällä kertaa oli onneksi vain noin 500 euroa, ja johon olimme tällä kertaa varautuneet. Hieman kuitenkin hämmästyin tätä panttia, sillä tällä kertaa olimme ottaneet auton suoraan vuokraamosta ilman välikäsiä, ja he myös myivät meille pakollisen vakuutuspaketin, jonka otin mahdollisimman kevyenä. Lopulta ainoaksi heikoksi kohdaksi jäi se, ettei vakuutus korvaa, jos auto varastetaan. Järkeilimme kuitenkin mahdollisuuden olevan aika pieni keskellä Tanskan maaseutua.
Kööpenhaminassa siis saimme auton helpommin käyttöömme, kun olimme varanneet luottokortille tilaa. Vuokraamon työntekijät jopa ihmettelivät meille, miksi ihmeessä kaikki Suomesta saapuvat lapsiperheet ovat suuntaamassa Billundiin. Heille Legoland on ilmeisesti hyvin arkinen kohde, jonka perässä ei lähdetä ajelemaan mihinkään. Minä taas kerroin heille Legolandin olevan suomalaisten lapsiperheiden unelmakohde, johon matkustamista suunnitellaan pitkään.
Ainoaksi hankaluudeksi muodostui se, että vuokraamo päätti korottaa meidän autoluokkaamme minun varaamastani farmariautosta hienoon Audi A4-urheiluautoon. Auton tuonut mies vakuutteli meidän mahtuvan siihen hyvin, mutta lopulta todellisuus oli vähän toinen: lapset olivat pusertuneina takapenkille, kun taas meillä edessä oli tilaa vaikka kuinka paljon. Olimme myös aika erikoinen näky hampurilaisravintoloiden ja leirintäalueiden pihoilla, kun urheiluautosta purkautui kolme lasta ison roskavuoren kanssa.
Muistakaa lukea myös pienellä painetut kohdat
Jos minun ensimmäiset kokemukseni autonvuokrauksesta ovat Suomesta, jossa vakuutukset kuuluvat automaattisesti vuokrauksen hintaan, sekä Yhdysvalloista, missä autonvuokraus on jo lähtökohtaisesti hyvin helppoa ja edullista, niin Espanjassa kuin Tanskassakin erilaisten sääntöjen ja vaihtoehtojen viidakko hämmensi minua suuresti. Molemmilla kerroilla tuli olo, että olisi pitänyt lukea ne pienet präntit vieläkin tarkemmin, ja koko ajan epäilin tulevani huijatuksi.
Tuskaa ei tietenkään yhtään auta netin keskustelupalstojen lukeminen, sillä niissä varoitetaan kaikesta mahdollisesta. Osa on iloisesti vuokrannut mitä vain vakuutuksista välittämättä, kun taas toiset ovat ottaneet kaiken mahdollisen – ja ovat silti vielä jotenkin joutuneet vaikeuksiin. Kultaista keskitietä on hyvin vaikea löytää.
Lisää muovia lompakkoon
Minun neuvoni muille auton vuokraamista harkitseville on kuitenkin ensisijaisesti se, että hankkikaa ylimääräinen luottokortti. Ainakin näissä kahdessa minun kokeilemassani Euroopan maassa ilman reilua summaa sisältävää luottokorttia vuokraukset jäävät tekemättä. Monet suosivatkin yhtä korttia pelkästään autonvuokrauksiin: kortilla ei osteta mitään, vaan sitä käytetään vain näihin pantteihin.
Suosittelen myös lukemaan ne pienet präntit huolella. Suomessa ne ovat usein tuntuneet vähän turhilta, kun niissä toistetaan itsestään selviä asioita vastuista ja vahingoista, mutta muualla näistä pränteistä löytyy oikeasti oleellista tietoa – kuten se pantin summa.
Myös vakuutusvaihtoehtojen viidakko on niin syvä, että kannattaa käyttää hieman aikaa niihin tutustumiseen. Usein omaan matkavakuutukseen sisältyy jo jotain korvauksia vuokra-autoihin liittyen, joten nekin kannattaa tarkistaa.
Ja aina kannattaa kysyä. Niin käteviä kuin netin keskustelupalstat ja facebookin ryhmät ovatkin, saa niissä tähän aiheeseen liittyen hyvin ristiriitaisia vastauksia. Ihmiset kun ottavat elämässään eri tasoisia riskejä, ja antavat neuvot aina omien arvojensa perusteella. Paras vaihtoehto on kysyä joltain tutulta, joka on harrastanut autonvuokrausta, tai sitten kääntyä jonkun muun itselleen luotettavan tahon puoleen – vaikkapa blogin. Tietoa kyllä löytyy, mutta se vain täytyy osata etsiä!
Onko teillä samanlaisia vai erilaisia kokemuksia auton vuokraamisesta? Entä löytyykö kokemuksia muista Euroopan maista – pätevätkö niissäkin samat säännöt?
24 Comments
Aron / Ja sitten matkaan...
5 marraskuun, 2017 at 11:03 pmKirjoituksesi sai heti verenpaineen koholle. 🙂 Yleinen kokemukseni autovuokraamoista on, että ne pyrkivät viilaamaan asiakasta linssiin kaikin mahdollisin keinoin. Ehkä tämä on sitä bisnestä sitten. Juuri Alamosta on se ikävin kokemus. Ensimmäisellä Jenkki-roadtripillä kyseinen vuokraamo onnistui myymään meille lisätavaratilan varjolla upgraden, joka todellisuudessa pienensi tavaratilaa. Autoksi kun valikoitui hybridi, jonka tavaratilasta osan veivät akut. Autoja tuntematon turisti tajusi tilanteen vasta matkan lopulla. Onneksi reklamaation jälkeen saimme osan lisäkulusta takaisin.
Olemme kahdella viimeisellä automatkalla varanneet auton suoraan Hertziltä. Ensimmäinen kokemus Hertziltä tuli Jenkeistä, kun tarvitsimme auton kuudeksi viikoksi. Mikään muu vuokraamo ei tarjonnut netistä autoa noin pitkälle ajalle. Auto oli uudenkarhea ja todella siisti niin ulkoa kuin sisältäkin. Palvelu pelasi, eikä meille edes yritetty tyrkyttää mitään ylimääräistä. Hintakin oli juuri sovittu, ilman mitään ylläreitä. Täysi vakuutus oli ihan kiva, saimme moottoritiellä kunnon kiven tuulilasiin. Palautettaessa arvioivat ilman vakuutusta kustannukseksi $900.
Toinen kokemus Hertzistä on viime kesältä, tällä kertaa Italiasta. Halusin automaattivaihteisen auton, joita ei kyseisessä maassa kauheasti ollut tarjolla. Hertziltä kuitenkin löytyi automaattivaihteinen muussakin kuin ihan pienimmässä luokassa. Auto oli jälleen varsin tuore ja todella siisti. Palvelu oli ystävällistä, eikä jonottaakaan tarvinnut. Napolin lentokentällä monilla muilla tiskeillä jonoa riitti. Hinta oli jälleen se mitä varausvahvistuksessa kerrottiin. Otin autoon täyden vakuutuksen, jonka jälkeen ei pantteja tarvittu. Hertzin kaveri sanoikin, että autossa on muutama naarmu, mutta teidän ei tarvitse niistä välittää, teillä ei ole mitään vastattavaa autosta, ottakaa rennosti vain.
Minusta on siis kovaa vauhtia tulossa Herzin uskollinen asiakas. 🙂 Hertz ei ehkä ole ihan se halvin, mutta maksan mielelläni pikkuisen lisää siitä että homma toimii.
Jenkeissä tosiaan kaikki vakuutukset kuuluvat suoraan hintaan. Varmaan ilman vakuutusta onnettomuustilanteessa voisi kulut nousta korkeiksi, jos tulisi oikeudenkäyntejä tms. Jotkin vuokraamot tarjoavat Jenkeissäkin autoja ilman täyttä vakuutusta, mutta enpä uskaltaisi sellaista ottaa. Ilmeisesti paikalliset käyttävät näitä. Jostain luin, että heillä oman auton vakuutukseen saattaa sisältyä myös vuokra-autojen vakuutukset. Tällöin tietysti vuokraamon hintaan leivottu vakuutus olisi ylimääräinen kulu. Etenkin Jenkeissä kannattaa siis todellakin lukea se pienellä painettu teksti tarkasti.
Katja / Lähtöselvitetty
6 marraskuun, 2017 at 10:24 pmKiitos kommentista! Onpa kiva kuulla, etten ole ainoa, joka on tämän kanssa tuskaillut.
Meidän kokemuksemme Alamosta oli Floridassa niin positiivinen, että sen jälkeen olen hämmästynyt tavoista suuresti. On kuitenkin kiva tietää, että rahalla saa Hertziltä kunnon palvelua. Jos haluaa säästää vaivassa, kannattaa valita hieman kalliimpi vaihtoehto. Jenkeissä en kyllä lähtisi mihinkään ilman vakuutusta, sillä siellä kaikki saattaa tulla maksamaan älyttömiä summia. Pienikin kolari voi tulla yllättävän kalliiksi, ja silloin on paras olla vakuutukset kunnossa.
Reissu-Jani
5 marraskuun, 2017 at 11:24 pmOlen vuokrannut autoja noin 30 eri maassa ja 3 eri mantereella ja eri yhtiöiltä (kansainväliset, pienet paikalliset ja välittäjät) kymmeniä kertoja. Vuokrausehdoissa on toki eroja, mutta yleisesti ottaen kansainväliset firmat ovat olleet paras valinta – hinta on sitä mitä vuokrasopimuksessa lukee, autot hyviä ja ongelmatapaukset selvitetään tehokkaasti. Euroopassa Europcar, Hertz ja Budget ovat toimineet hyvin. Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja USA autot varattiin Alamosta. Itä-Euroopassa ja Kaukasuksella olen käyttänyt paikallisia yhtiöitä, koska niissä saa helpommin tarvittavat maarajojen ylitykseen tarvittavat paperit.
Luottokortteja on syytä olla useampia – ja joskus on vaadittu kahta kun olen vuokrannut hieman tehokkaamman auton – takuun kattamiseen. Vakuutuksia varten suosittelen tarkistamaan luottokorttiyhtiiön vakuutukset tai erikseen saatavia autovakuutuksia (esim. Halo Insurance) jossa pienellä vuosimaksulla saat nolla omavastuut vuokraukseen.
Oudoin vuokraus oli Kreetalla, missä paikallisesta firmasta hyvin loppuunajettu Ford Focus “täysillä vakuutuksilla” ilman luottokorttia (käteisellä) ja ilman että tarkisti mitään ajokorttia tms eikä mitään lopputarkastusta. Parhaimmat vuokrauskokemukset ovat Saksasta – siellä kaikki toimii, ja autot ovat uusia ja huomattavasti halvempia kuin esim. Italiassa tai Kroatiassa.
Katja / Lähtöselvitetty
6 marraskuun, 2017 at 10:29 pmOn helppo uskoa, että Saksassa autonvuokrauskin on helppoa – kuten kaikki autoiluun liittyvä! Ovatko siis suuret kansainväliset firmatkin aina ottaneet luottokortilta varauksen? Me emme aikoinaan Floridassa joutuneet Alamolle maksamaan minkäänlaista panttia, minkä vuoksi hämmästyin sitä kovasti Euroopassa. Olin aina ajatellut, että USAssa, jos missä, halutaan kaikki vakuutusasiat varmistaa moneen kertaan. Siellä tuntui olevan paljon rennompi meininki vuokrauksessa – ehkä tilanne sitten muuttuukin, jos jotain sattuu, ja vuokraaja tosiaan joutuu maksumieheksi. Täytyykin tarkistaa vielä luottokorttien vakuutukset, josko ne tulevaisuudessa korvaisivat jotain. Noista erillisistä autovakuutuksista ehdin jotain lukeakin, mutta taas silloin ei aika riittänyt tutkimaan asiaa niin tarkkaan. Kiitos hyvistä vinkeistä!
Hanneli/ duunireissaaja
6 marraskuun, 2017 at 7:49 amVakuutus on se, joka minutkin saa aina ärsyyntymään. Aluksi tuli mentyä siihen halpaan, että otin sekä välittäjän että vuokraamon vakuutuksen. Viime vuosina olen mennyt pelkällä välittäjän vakuutuksella, mutta pyydetty takuusumma ei ole koskaan ylittänyt 300 euroa.
Toinen juttu mikä auton vuokrauksessa pitää huomioida on se, miten vuokraamo suhtautuu rajojen ylitykseen. Saksalaisille vuokraamoille se ei ole ongelma, monille muille on. Ensi kesänä olis tarkoitus autoilla Kreikasta Albaniaan. Saas nähdä mitä vuokraamot siitä ajatuksesta pitävät?.
Katja / Lähtöselvitetty
6 marraskuun, 2017 at 10:31 pmMiten sä olet onnistunut saamaan auton noin pienellä takuusummalla? Minä joudun aina maksamaan älyttömiä summia! Rajojen ylitykset varmasti aiheuttavat huomioitavaa vuokraustilanteessa: autoa ei välttämättä saakaan viedä maasta toiseen. Kiva sitten kuulla, miten käy autolla pääsi Kreikasta Albaniaan!
Hanneli/ duunireissaaja
7 marraskuun, 2017 at 7:31 amEn ota halvinta ja oon aika tarkka siitä, miltä vuokraamolta välittäjän kautta tuleva auto on. Eli alhainen takuusumma johtunee siitä. Olen miettinyt keskittämistäkin, mut tuskin kerran vuodessa vuokrauksesta saa vielä mitään etua.
Katja / Lähtöselvitetty
7 marraskuun, 2017 at 10:56 pmKai se on pakko ryhtyä maksamaan autoista vähän lisää, ettei tarvitse itseään ihan kipeäksi maksaa – edes takuusummien muodossa. En myöskään pidä siitä epävarmuuden tunteesta, ettei koskaan tiedä, menikö vuokrauksessa nyt kaikki oikein, vai huijattiinko minua. Onko sulla jotain lempivuokraamoja?
Anna | Tämä matka -blogi
6 marraskuun, 2017 at 11:11 amNuo sinun kokemasi asiat ovat ihan normaaleja autonvuokraukseen kuuluvia selvitettäviä asioita. Ne vain voivat tulla yllätyksenä.
Omavastuun poistoon on olemassa omia ulkopuolisia vakutuksia, jolloin niitä ei tarvitse ottaa vuokrayhtiöltä.- Mikäli vuokraa autoja ulkomailla paljon, voi olla järkevää hankita erillistä vakuutusta tähän. Tähän viitataankin muissakin vastauksissa. Me todella paljon autoja vuokraavina suosimme tätä vaihtoehtoa – esimerkit alta olevasta linkistä.
Firma voi tosiaan ottaa vakuutena suuremman summan, jos omavastuun poistoa ei heiltä hankita. He tavallaan rankaisevat näin vuokraajaa siitä, että et osta heiltä tuotetta, mutta se on ihan normaalia, ei huijaamista. 1500 euroa on ihan peruskauraa. Nyt Irlannissa meillä on vakuutena Amexilta höylättynä 2500 euroa. Nuo takuusummat voivat olla hyvinkin suuria, joten kannattaa varmistaa, että luottokortti on rajattomalla luotolla. Esim Dinersin ja Amexin kohdalla ei ongelmia tule. Erikoisautojen kohdalla vakuudet ovat vieläkin korkeampia.
Brokereiden (välittäjien) koijauksista saisi aivan oman kirjoituksensa, eli niitä kannattaa välttää jos mahdollista. Tosin meillä on juuri nyt auto alla Budgetilta ja ei sekään nyt täysin ongelmaton ollut.
Oman blogni yksi luetummista jutuista on 5 vinkkiä auton vuokraukseen. Jos sen lukee edes selaillen, ei tule ylläreitä. Monet asiat esitetään vakuutusyhtiön papereissa ja tiskillä vaikeampina kuin ne oikeastaan ovatkaan. Tarkoitus on aina saada asiakas ottamaan sellaista vakuutusturvaa, jolle ei oikeastaan ole käyttöä tai joka on jo olemassa.
http://www.tamamatka.fi/autonvuokraus-5-vinkkia-onnistumiseen/
Katja / Lähtöselvitetty
6 marraskuun, 2017 at 10:39 pmKiitos vinkeistä! Täytyykin käydä lukemassa sun teksti.
Noihin ulkopuolisiin vakuutuksiin en valitettavasti ehtinyt silloin tutustua, koska joidenkin keskustelujen mukaan ne ovat täysin turhia. Ei olisi kannattanut uskoa, vaikka harvoin me edelleen autoa ulkomailla vuokrataan. Ja toisaalta ymmärrän tuon takuusumman hyvin, mutta harmittaa, etten malttanut sitä lukea niistä pienistä pränteistä. Siellähän se oli kerrottuna.
Ikävintä minusta on juuri se, kun tiskillä (yleensä lentomatkan jälkeen) yrittää ymmärtää asiakaspalvelijan puhetta, ja yrittää erottaa sieltä ne tärkeät asiat. Silloin tulee usein olo, että nytkö minua huijataan. Varmasti tuo olo helpottaa monien varauskertojen jälkeen, mutta tällaiselta aloittelijalta vaatii älytöntä keskittymistä tunnistaa edes osa turhasta myynnistä. Siellä kun ei yleensä voi kaikkeen vastata “no thank you”, kun osa asioista on jopa pakollisia.
Hyvä vinkki myös nuo Amex ja Diners, jotka vaikuttavat kätevimmiltä korteilta juuri panttitarkoitukseen. On aika ikävää käydä tiskillä läpi luottokorttejaan ja miettiä, mistä löytyisi tarpeeksi varaa panttia varten. Aika korkea muuten tuo Irlannin pantti!
Kikka
12 marraskuun, 2017 at 11:23 amMe vuokrataan (varataan) auto aina jo Suomessa. Selvitetään hinnat rauhassa olohuoneen sohvalla ja valitaan vuokraamo. Yleensä edullisin on ollut Europecar tai Hertz.
Katja / Lähtöselvitetty
13 marraskuun, 2017 at 11:10 pmMekin vuokrataan auto aina Suomesta käsin, mutta juuri se vaihtoehtojen kirjo on ollut vaikea hahmottaa. Kun ei ole paikan päällä, ei näe vuokraamoa ja minkälaisesta systeemistä on kyse, vaan pitää vain luottaa nettivaraukseen ja sen antamiin tietoihin. Minun kahlatessani vaihtoehtoja läpi Europcar ja Hertz olivat yleensä aina ne kalleimmat, mutta kuten aiemmasta kommentista saattoi lukea, joskus kannattaa maksaa vähän enemmän luotettavasta palvelusta.
Mika / Lähtöportti
15 marraskuun, 2017 at 5:49 pmAutonvuokrauksessa on monta sudenkuoppaa, joihin kokemuskaan ei ole tuonut satavarmoja vastauksia. Olen tottunut käyttämään Economy Car Rentalsia, eikä suurempia ongelmia tai pettymyksiä ole koskaan tullut vastaan, vaikka vuokrafirmat on vaihdelleet laidasta laitaan (Avis, Hertz, Sixt, Budget, Maggiore, Europcar, Goldcar, Ilha Verde, Firefly, Ardia Car ja Oryx tulevat ekana mieleen ja varmasti on vielä muitakin). Vuokraajien rehellisyys epäilyttää aina, vaikka toisaalta en tunne koskaan joutuneeni pahemmin huijatuksi. Tai sitten olen vaan sen verran tyhmä etten ole kaikkia vedätyksiä tajunnut, sekin on ihan mahdollista 🙂
En osaa laittaa vuokrausfirmoja järjestykseen, ei ole tullut suosikkeja tai inhokkeja. Käytännöt vaihtelee esimerkiksi naarmujen ja lommojen tarkastelussa tosi paljon. Jotkut tutkii auton perusteellisesti, mutta joskus kukaan ei vilkaise autoon päinkään. Muutama asiakaspalvelija on jäänyt mieleen, mutta yksittäisen ihmisen perusteella ei voi arvostella koko yritystä.
Välitysfirmaa käyttäessä toki ongelmana on, että pantin suuruus ja lopullinen vakuutuksen hinta selviävät usein vasta tiskillä (esim. lastenistuimet ym. lisäpalvelut onneksi jo varatessa). Itse en ota vakuutusta ECR:ltä vaan pelkästään vuokraamolta, koska se tuntuu selkeämmältä, enkä halua ainakaan kahta päällekkäistä vakuutusta. Jos vakuutus on kuulostanut liian kalliilta, olen joskus jättänyt täyden turvan ottamatta, mutta sitä en uskalla muille neuvoa. ECR:n käyttö on mulle varmaan tottumus- ja helppouskysymys, pitkässä juoksussa saattaisin hyötyä jonkun globaalin vuokraajan kanta-asiakkuudesta ja yllä mainitusta kestovakuutuksesta.
Lapsiperheen täytyy huomioida myös turvaistuimien hinnat, jotka vaihtelee tosi paljon ja on usein kohtuuttomia. Kun matkatavaraa on aina muutenkin paljon, niin ei olla jaksettu raahata omia istuimia koskaan mukaan. Viimeksi Madeiralla tosin harmitti, kun tajuttiin että olisi tullut vuokraamista halvemmaksi ostaa muutamalla kympillä marketista istuimet ja jättää ne vaikka lopuksi autoon!
Katja / Lähtöselvitetty
17 marraskuun, 2017 at 12:19 amOnhan noissa vuokrafirmoissa kuitenkin se hyvä, että on vielä yksi taho, johon olla yhteydessä ongelmatilanteissa. Koska kuitenkin ovat aika isoja firmoja niin vuokraaja kuin välittäjäkin, niin haluavat kyllä säilyttää maineensa ja asiakassuhteensa. Meillä ovat erityisen helppoja olleet juuri palautukset, joissa ei ole puututtu oikeastaan mihinkään. Tanskassa yritettiin ehdottaa ruttua etupuskurissa (mitä ei pimeässä parkkihallissa ollut taas tarkastettu!), mutta papereista nopeasti näkivätkin, että on vanha jälki.
Ja lastenistuimet ovat tosiaan täysin oma lukunsa! Sinä päivänä, kun ei tarvitse vuokraukseen liittää enää yhtään lastenistuinta, voi pitää erityisen juhlan asian kunniaksi. Sen verran vaikeaa niiden hintojen kanssa pelaaminen on.
Räsänen Taito
20 joulukuun, 2017 at 1:33 pmauton vuokraus onnistuu ilman luottokortteja !
malagan kentältä saat auton vuokrattua netissä ja maksaa haettaessa jopa rahalla
topcarsmalaga.com voit varata ja näet hinnat (ilman mitään vempuloita )
olen ottanut aina top taraff vakuutuksella ja maksanat aina rahalla.
Tähän asti ollut erittäin halpa ovat näköjään täksi jouluksi nostaneet hintoja 100€
Katja / Lähtöselvitetty
26 joulukuun, 2017 at 10:02 amHyvä tietää, että vuokraus onnistuu myös ilman luottokorttia! Tätä kysellään tasaisin väliajoin. Tuo onkin minulle ihan uusi vuokraamo, mutta hyvä tietää, että siitä on hyviä kokemuksia.
Timo Kovanen
29 toukokuun, 2018 at 1:39 pmAutokatti Malagassa erittäin hyvä firma, josta saa tarjouksen autosta sähköpostilla … toki vakiohinnat löytyvät myös netistä. Palvelun saa halutessaan täydellisellä suomen kielellä. Viime lokakuussa vuokrasin saman aikaisesti MB VITOn (1+8) ja Peugeot 308:n. Autot olivat laadukkaita, hinnat kohdallaan, eikä mitään ylimääräisiä tuputuksia. Kuljetukset terminaalin ja vuokraamon välillä (n.1km) sai helposti sovittua puhelimitse (suomeksi).
Katja / Lähtöselvitetty
31 toukokuun, 2018 at 10:40 pmAutokatista luinkin netistä, mutta jostain syystä suomenkieliset palvelut aina vähän epäilyttävät minua. Hienoa kuulla, että se on hyvä firma – varmasti helpottaa monen suomalaisen autonvuokrausta. Suomalaisille suunnattu yritys ei ehkä myöskään viitsi lähteä tuohon vakuutus-kauppaan, kun suomalaiset vuokraajat eivät ole siihen tottuneet.
Raisa
31 toukokuun, 2018 at 11:09 amAutonvuokrauksessa on saanut törmätä myös ongelmiin koskien turvaistuimia. Espanjassa etukäteen varatut istuimet eivät olleet aivan sitä, mitä tilattiin. Sitten päästiin valitsemaan heidän varastostaan sopivia istuimia. Noh, ei ollut ihan priimaa ja jäljellä oleva valikoima sitä ja tätä, mutta ulkomailla ei välttämättä voi odottaa lastenistuimilta kovinkaan paljon. Sama ongelma on tullut vastaan myös etukäteen tilatuissa lentokenttäkuljetuksissa. Lastenistuin on saattanut olla tyyliä vauva, vaikka istuin on tilattu 2-vuotiaalle. Luottokortti-vakuus yllätti myös meidät ensimmäisellä vuokrauskerralla. Onneksi oli luottokortilla tilaa. Nykyään tulee kyllä otettua useampi luottokortti aina matkalle mukaan. Onneksi tarjolla on nykyään myös kuukausi/vuosi-maksuttomia luottokortteja niin voi pitää luottokortteja jemmassa matkaa varten, katso esim.https://www.vertaalaina.fi/luottokortit.html
Katja / Lähtöselvitetty
31 toukokuun, 2018 at 10:36 pmIstuimet ovat tosiaan usein myös vaivana: monesti istuimet ovat täysin vääränlaisia tai ainakin niiden kanssa joutuu ähräämään pitkään, että ne saa asennettua autoon. Kaikkein ikävintä on, jos leikki-ikäiselle on tarjolla vain vauvankaukalo – se kun ei onnistu oikein millään. Mekin yritetään nykyään pitää aina mukana yhtä luottokorttia, jolla on varaa maksaa isokin vuokravakuus. Sitä korttia ei uskalla muuhun käyttää.
Jessica
9 heinäkuun, 2018 at 2:10 pmMä olen aivan sekaisin tässä vuokra-asiassa. Ens viikolla Tanskaan ja auto alle 3 päiväksi (Köpis – Legoland – Köpis). Otin Norwegian Air Shuttlen kautta auton, joka tulee Alamolta. Nyt lähettelevät koko ajan meiliä että ota vakuutus vain 13,81 e/pv. Ei kuulosta pahalta…
MUTTA “Autovuokraamo saattaa pyytää sinua ostamaan omavastuuvakuutuksen tiskiltä. Sinun ei pitäisi tarvita tätä vakuutusta, sillä jos lisäät vahingonkorvauksen hyvittämisvakuutuksemme, sinulla on jo vakuutusturva.” Ei pitäisi?!? Tosi vakuuttavaa… Mitä jos pitää? Sit mulla on tuplavakuutus…
Apua! Otanko vakuutuksen nyt tuolta mitä tarjoavat vai vuokraamon tiskiltä??
Katja / Lähtöselvitetty
14 heinäkuun, 2018 at 9:28 pmEn tiedä, tuleeko vastaus jo vähän myöhään, mutta juuri noita tuplavakuutuksia saattaa huomaamattaan ottaa. Norwegian tarjoaa omaa vakuutustaan, mutta se ei välttämättä sellaisenaan kelpaa Alamolle. He yrittävät tietenkin kaupata omaa vakuutustaan tai varmastikin ottavat sitten ison vakuussumman luottokortilta. Usein vuokraamot varoittelevat välittäjien vakuutuksista ja siitä, kuinka ne eivät sitten korvaakaan mitään. En kuitenkaan usko, että Norwegianin vakuutus olisi tuollainen, koska kuitenkin on kyse isosta yrityksestä. Jos ette ole vielä ottaneet vakuutusta, kannattaa verrata vakuutusten hintaa ja kattavuutta, ja valita se, kumpi on kannattavampi. Ja jos päädytte ottamaan vakuutuksen Norwegianilta, kannattaa varautua luottokortilla Alamon haluamaan vakuussummaan. Ja jos Alamon oma vakuutus ei ole kovin paljon kalliimpi, kannattaa se ottaa suoraan vuokraavalta yritykseltä. Silloin ei ainakaan pitäisi tulla yllätyksiä.
Traveller
1 heinäkuun, 2019 at 8:44 pmLet me tell you guys that how is Enterprise.
Lets first of all say that I have rented a car almost thirty times and mostly from big car companies as Hertz and Budget (for example), anyways I have been using of all big international car rental companies without having any problem. Most of them even were flexible with me with rental time and gave me free uppgrates. BUT my first and last experience with Enterprise (It was actually Alamo but they are same chain and operate from same desk often, and National is part of Enterprise as well) was in Germany, Berlin, Tegel airport where I rented a large sedan for several days. One car hit me while I was stopped, I called police which filled a report and information of driver and his car who hitted me. I also called to Alamo/Enterprise about this. When I returned they told me that they will hold 1000 euro from my account BUT when I came home I saw that my credit card was charged and it keep charged for three months until finally my VISA DISPUTE GOT ACCEPTED AND MY CREDIT CARD COMPANY CANCELLED THEIR ILLEGAL THEFT CHARGE. Also all communication with Enterprise company was bad. They told me that they will put my message to their “upper management” but all I got was information that I was charged and they did not reply for my claims that they lied to me in the Tegel office.
Katja / Lähtöselvitetty
16 heinäkuun, 2019 at 3:02 pmI’m sorry you had a bad experience with Enterprise. I haven’t used their services, but I’ve used Alamo a couple of times. I was very happy with them in the US, but I had some slight issues with them in Denmark. All in all I’d hire from them again, but I’ll be sure to keep this in mind if I come across Enterprise.