Autoilua Champagnen maisemissa

Vaikka Ranskasta löytyy monta miljoonakaupunkia, on maan pinta-alasta yli 30 prosenttia viljelysten peittämää. Euroopan tärkeimmässä maatalousmaassa kasvatetaan valtavat määrät omenaa, persikoita ja tietenkin viiniä.

Kun Pariisin kadut viime lokakuussa alkoivat tuntua ahtailta, ja Disneylandin tunnusmusiikki soi korvissa yötä päivää, me nappasimme auton Marne-la Valleen rautatieasemalta, ja suuntasimme kohti Champagnen maisemia.

Champagne on tietysti kuuluisin nimikkojuomastaan eli shampanjasta, joksi saa kutsua vain tältä alueelta peräisin olevaa kuohujuomaa.  Me emme kuitenkaan valinneet seutua juomasuositus mielessä, vaan katselimme kartasta sopivaa aluetta Pariisin itäpuolella. Aikaa oli kuitenkin käytössä vain muutama päivä, minkä vuoksi emme halunneet lähteä liian kauas seikkailemaan.

Otimme kiintopisteeksemme Verdunin kaupungin, joka tosin sijaitsee jo Champagnen ulkopuolella Lorrainen alueella. Verduniin päästäksemme kuitenkin ajelimme pitkät pätkät läpi viinipeltojen ja omenatarhojen, ja välillä myös isolla moottoritiellä. Tavoitteenamme oli ensin pysytellä pikkuteillä, mutta kun olimme ajaneet parin kylän läpi 40 kilometrin tuntivauhtia, totesimme aikataulun ja lasten kärsivällisyyden kestävän huomattavasti paremmin, jos teemme siirtymät vähän vauhdikkaammin.

Olin etukäteen kuullut pelottelua Ranskan tietullien hinnoista, ja muistissani olivat parinkin kympin laskut Espanjan puolelta. Champagnessa lasku ei kuitenkaan kertaakaan ylittänyt viittä euroa, vaikka ajelimme maksullisilla teillä pitkiäkin pätkiä. Tietulleihin menevä raha kannattaa toki ottaa huomioon matkabudjettia laatiessa – etenkin jos on aikeissa ajaa oikeasti satoja kilometrejä.

Lounasaikaan Epernayssä

Olin rakentanut ajoreitin niin, että ensimmäisenä päivänä söimme lounaan Epernayn kaupungissa, joka on tunnettu juuri shampanjasta. Moët & Chandonin valtava tehdas kohoaa aivan keskellä pientä kaupunkia, ja Dom Perignonin patsas vartioi ohikulkevia. Kadunvarsien näyteikkunat ovat täynnä kaikenkokoisia pulloja ja Epernay olisi ollut luonteva paikka ostaa tuliaisia kotiin. Onneksi olimme liikkeellä pelkillä käsimatkatavaroilla, koska rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että minä olen niin makuaistiton ihminen, että muutaman kympin shampanjapullo olisi minulle täyttä tuhlausta – vaikka sen kuinka saisi Ranskasta halvemmalla.

Epernay oli pieni ja uinuva kaupunki, jonka kaduilla näkyi vain vähän ihmisiä lauantaipäivänä. Tilanne oli kuitenkin täysin toinen, kun astuimme ravintolaan, josta vielä sai lounasta: paikka oli viimeistä tuolia myöten täynnä, ja iloinen puheensorina täytti ilman. Me ahtauduimme pieneen loossiin ja nautimme perinteisestä ruoasta ja puheliaasta ilmapiiristä.

Ensimmäisen yön vietimme vieläkin pienemmässä Montmart Lucyn kaupungissa. Kaupunki on tässä tapauksessa ehkä hieman liioiteltu ilmaisu, sillä komeana kohoavan linnan lisäksi sieltä löytyi tasan kaksi hotellia ja niiden alakerrassa olevat ravintolat. Kantaessamme reppujamme takapihan parkkipaikalta ison ravintolasalin läpi ehdimme hieman pohtia, kuinka illallisen mahtaa käydä. Sali näytti siltä kuin se olisi ollut käytössä viimeksi 80-luvulla. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun illalla sali oli lähes täynnä ruokailijoita, ja meidän käyttämästämme takaovesta olikin tullut ravintolan pääovi.

Matkan hienoin illallinen Montmart-Lucyssa

Tästä hotellin ravintolassa syömästämme illallisesta tulikin koko matkan paras ruokakokemus: otimme muutaman annoksen maistelumenut, jotka olivat aivan huiput. Täällä myös joimme matkan ainoat shampanjat, koska juuri täällä ne sopivat niin hyvin paikkaan ja tunnelmaan.

Pienessä Montmart-Lucyn kaupungissa minulle myös paljastui se, miten mahtavassa vaiheessa olemme nyt matkailun osalta: koska lapsia ei hieno illallinen kiinnostanut, he vetäisivät nopeasti pari lasten annosta ja menivät yläkertaan huoneeseemme katsomaan elokuvaa. Me taas jäimme miehen kanssa kahdestaan syömään illallisen pidemmän kaavan mukaan, koska tiesimme lasten löytävän takaisin alakertaan tai soittavan meille, jos tulee jotain tarvetta. Myös aamiaisen söimme aikuisten kesken alakerrassa: lapset halusivat vain vähän patonkia ja juustoa, eikä sitä varten kannattanut maksaa täyttä aamiaisen hintaa.

Verdun on kiemuraisen ajomatkan arvoinen

Seuraavana päivänä vihdoin saavutimme Verdunin ja sinne johtavalla mutkaisella tiellä saimme matkan ensimmäiset oksennuksetkin aikaiseksi. Ensimmäisen maailmansodan taistelunäyttämö ja muistomerkki olivat kuitenkin huonon olon ja kiukkuisen lapsen arvoinen kokemus.

Verdunista lähtiessämme teimme suuren kompromissin ja pysähdyimme kaupungin McDonaldsille syömään. Jos olisin silloin tiennyt, että se jäisi päivän ainoaksi ateriaksi, olisin harkinnut jotain ihan muuta ravitsemusliikettä. Toisaalta olimme taas kerran ruokailuaikeissa vasta lounasajan jälkeen, joten ruoan löytäminen ei olisi ollut mitenkään helppoa.

McDonaldsin puolesta puhui myös se, että aivan sen naapurista löytyi suuri Carrefourin liike, mistä haimme täydennystä eväsvalikoimaamme. Ja hyvä, että haimme, koska niiden varassa olimmekin sitten loppuillan.

Pieni majatalo hurmasi Vauquois’ssa

Seuraava majoituksemme sijaitsi vielä Montmart-Lucyakin pienemmässä paikassa Vauquois’n kylässä. Heti perille päästyämme meille selvisi, että kylästä löytyy tasan yksi ravintola, joka sekään ei ole sunnuntaina auki. Lähimmät ruokapaikat olisivat löytyneet noin 20 minuutin ajomatkan päästä, joten jäimme majapaikkaamme eväiden varaan.

Minulle tuli suurena yllätyksenä, että ainakaan Champagnen maaseudulla ja sen ympäristössä ravintolat eivät olleet sunnuntaisin auki. Monessa maassa sunnuntait ovat päiviä, jolloin nimenomaan lähdetään isolla porukalla syömään, mutta selvästi Ranskassa näin ei ole tapana tehdä. Niin kaupat kuin ravintolatkin pitivät pyhäpäivänä ovensa tiukasti kiinni.

Sunnuntaisesta autiudestaan huolimatta Vauquois oli hurmaava vaihtoehto yhden yön pysähdykseen. Emäntämme  pyöritti pientä A la belle carpe -majataloaan, jonka yläkerrasta löytyi meille parisängyn ja vuodesohvan kokoinen huone omalla kylppärillä. Huoneen kaikki yksityiskohdat oli tarkasti mietitty, ja sävy sävyyn sointuvat käsipyyhkeet ja vessapaperit ihastuttivat. Ikkunasta näkyi suoraan hevoshakaan ja peltojen taakse laskevaan aurinkoon.

Parasta majapaikassa oli kuitenkin sen emäntä: hän selitti paljon asioita sujuvalla Ranskallaan, ja minä nyökyttelin ymmärtäen yhden sanan sieltä ja toisen täältä. Tärkeimmistä asioista pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen.

Aamulla hän oli valmistanut meille valtavan aamiaisen, johon kuului tuoretta leipää, french toasteja, muroja ja ainakin viittä eri lajia itse tehtyjä hilloja. Jaoimme aamiaispöydän saksaa puhuvan pariskunnan kanssa, ja emäntä taikoi joka kaapin päältä uuden lautasellisen kakkua tai keksejä.

Itselleni ranskalainen makea aamupala oli vähän kauhistus, ja keskityinkin joka paikassa leipään ja juustoon sen päällä. Kaikilta aamupaloilta löytyvät pullat, keksit ja kakut saivat olla hyvin rauhassa, koska ajatus sokeripommista heti aamulla ei hirveästi houkutellut.

Hiljainen aamupäivä Champagnen pääkaupungissa

Parin päivän maaseutukierroksen jälkeen oli vuoro siirtyä takaisin kaupunkielämään. Harjoittelimme sitä lounastauolla Chalons-en-Champagnen kaupungissa, joka sekin heräili vasta lounasaikana. Vaikka Ranskassakin epäilemättä mennään töihin jo aamusta, vaikuttavat aamupäivät aina hyvin uneliailta. Vasta iltapäivällä lounaan jälkeen kadut alkavat täyttyä ihmisistä, ja kaupungit pääsevät näyttämään todelliset kasvonsa.

Ristikkotalojen ja katedraalin Troyes

Seuraavat kaksi yötä vietimme kauniissa vuokra-asunnossa Troyes’n kaupungissa. Troyes on noin 60 000 asukkaan kaupunki, joka on erityisen tunnettu saksalaistyylisistä ristikkotaloista. Champagnen alue onkin hyvin lähellä Saksan rajaa, eikä hyppäys rajan yli naapurimaahankaan olisi ollut huono vaihtoehto.

Troyes’ta löytyy myös vaikuttava goottilainen katedraali, jossa ei ainakaan arkipäivänä ollut minkäänlaista ruuhkaa. Taivaaseen asti kohoavat tornit, värikkäät lasimaalaukset ja syvä hiljaisuus olivat ihanaa vastapainoa ulkona tapahtuvalle hyörinälle.

Nopea pysähdys kuninkaallisilla metsästysmailla

Viimeisenä päivänä ennen iltalennolle suuntaamista kävimme vielä vilkaisemassa Fontainebleaun linnaa. Tämä 1528 rakennettu renessanssilinna sijaitsee alle tunnin ajomatkan päässä Pariisista, ja sopisi hyväksi päiväretkeksi myös Pariisista käsin.

Linnan rakentamisen aloitti Robert II jo vuonna 988, mutta vuonna 1527 Frans I puratti vanhan linnan ja rakennutti tilalle uuden. Arkkitehdiksi kutsuttiin muun muassa Leonardo da Vinci. Suuruutensa linna saavutti Napoleon I:n aikana, ja myöhemmin siellä on majoittunut Euroopan kuninkaallisia aina Ruotsin kuningatar Kristiinasta Pietari Suureen. Koko Fontainebleaun kaupunki sijaitsee keskellä suurta Fontainebleaun metsää, joka aikoinaan toimi kuninkaallisina metsästysmaina.

Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvan linnan alue on valtava, ja pelkästään puutarhassa kävelemiseen saisi meidän tahdillamme kulumaan pitkän ajan. Me keskityimmekin tällä kertaa vain linnan ulkopuolisiin tiloihin, emmekä lähteneet sisälle ollenkaan. Sisätilat olisivat epäilemättä olleet upeat, mutta myös niihin olisi saanut kulumaan pitkän ajan. Me keskityimme nyt mieluummin raikkaaseen ulkoilmaan ja liikkumiseen, kun edessä oli vielä vähän autoilua ja sen jälkeen kolmisen tuntia lentokoneessa.

Autonvuokraus aiheutti haasteita tälläkin kertaa

Ranskassa autoilu ja auton vuokraaminen on helppoa. Kotoisat liikennesäännöt pätevät ja ajokulttuuri on hyvin maltillinen. Minä olin erityisen onnellinen vuokra-auton kojelaudasta, jonka näytöstä näki ajonopeuden lisäksi myös nopeusrajoituksen. Jostain syystä rajoituskyltit jäivät koko ajan näkemättä, minkä vuoksi rajoitus omassa näytössä toi lisäturvaa ajamiseen.

Autonvuokrauksen olin tällä kertaa päättänyt tehdä suuren firman kautta, sillä Aviksen tarjoama hinta oli erittäin kilpailukykyinen. Auton vuokraamisen viideksi päiväksi piti tulla maksamaan noin 250 euroa, mikä oli mielestäni oikein hyvä hinta – varsinkin, kun hintaan sisältyi taas lähes 100 euron verran hintaa turvaistuimesta. Ai että minä nautin vuokra-autoilusta siinä vaiheessa, kun ei tarvitse enää ottaa yhtään kallista turvaistuinta!

Yllätys oli tällä kertaa kuitenkin suuri, kun Orlyn lentokentällä autoa palauttaessa laskun kuitti näyttikin 417 euroa eli auton vastaanottanut mies sai jostain yli 100 euron verran lisälaskua. Koska kielimuurimme ei mahdollistanut asian selvittämistä tässä vaiheessa, otin vain kiltisti kuitin ja ajattelin tutkia sitä tarkemmin rauhassa. Tarkalla tutkimisella en saanut sen enempää selville, joten otin yhteyttä Avisin asiakaspalveluun, mutta eipä tuo ole toistaiseksi tuottanut minkäänlaista tulosta. Mutkikkaat autonvuokrauskokemukseni siis saivat jatkoa tästäkin kerrasta.

Ranskan maaseudulla kannattaa ottaa huomioon se, että vain harvat puhuvat englantia. Isompien kaupunkien ravintoloista saattaa löytyä kielitaitoisia asiakaspalvelijoita, mutta esimerkiksi kaikkien meidän kolmen majapaikkamme emännät puhuivat ainoastaan ranskaa. Saimme kyllä tärkeät asiat selvitettyä, mutta heiltä kyseltäväksi ei kannata jättää mitään tärkeitä yksityiskohtia.

Minusta autoretkemme parasta antia olivat pienet kylät ja kaupungit, joihin pysähdyimme yöksi. Koska meillä oli auto käytössä, pystyin varaamaan huoneet etukäteen netistä vain sillä perusteella, että ne osuvat jollakin tavalla reitillemme. Majoitukset eivät olleet luksusta, mutta eivät olleet hinnatkaan. Ne olivat hyvää perustasoa ja kelpasivat meille mainiosti. Molemmissa oli myös omat hauskat erityispiirteensä: Montmart-Lucyssa tanakka emäntä, joka samalla palveli paikallista väkeä alakerran baarissa, ja Vauquois’ssa hipihiljainen kylä, jonka keskeltä löytyi huikea ensimmäisen maailmansodan aikainen muistomerkki.

Verdunista ja Vauquois’ta voit käydä lukemassa lisää täältä.

Vaikka me olemmekin innokkaita kaupunkilomailijoita, on aina välillä ihanaa lähteä pois kaupungista, ja sukeltaa syvälle maaseudulle. Sieltä voi löytyä vaikka mitä!