Vuonna 2000 Praha tunnettiin oluen ja halpojen elinkustannusten matkakohteena. Suurin osa ystävistä oli käynyt siellä – monet kulttuurin, mutta useimmat oluen houkuttelemina. Niinpä minäkin päädyin Prahaan, kun mietimme veljeni kanssa hyvää neljän päivän matkakohdetta ennen minun kesätöideni ja hänen armeijakomennuksensa alkua.
Tuo Prahan reissu oli minulle ensimmäinen matka ilman perheen tuomaa turvaa. Vaikka isoveli oli lähdössä matkaseuraksi, meidän piti silti järjestää matkamme ihan itse. Tuolloin ei myöskään vielä ollut laajaa valikoimaa internet-sivustoja, joilla saattoi kilpailuttaa lentoja ja hotelleja ja varailla itse. Senpä vuoksi kävelimme Kotkan torin laidalla sijainneeseen OK-matkojen toimistoon. Yritys valikoitui ihan siitä syystä, että he olivat hyvin aktiivisesti mainostaneet kaupunkilomia, jotka vaikuttivat kohtuuhintaisilta.
Ensimmäinen opetus matkan järjestämisessä oli se, että halvan hinnan takana on aina jotain epämiellyttävää. Tällä kertaa se mukavan edullinen hinta johtui siitä, että hotelli sijaitsi kolmen kilometrin päässä keskustasta – virkailijan mukaan tosin todella kätevästi metroreitin varrella. Tuolloin minä en ollut kokenut Helsingin metronkaan käyttäjä, joten Prahan metro päivittäin ei valtavasti houkutellut. Jouduimme siis heti kärkeen miettimään uudelleen sen, missä haluaisimme majoittua, ja mitä se vaihtoehto todella maksaisi.
Toisen opetuksen saimme Prahan lentokentällä heti saavuttuamme, kun etsimme matkanjohtajaa, joka opastaisi meidät lentokenttäkuljetuksen suuntaan. Huolimatta siitä, että olimme ostaneet matkan oikealta virkailijalta oikeassa toimistossa olimme tosiaankin ostaneet omatoimimatkan. Omatoimimatka ei sisällä lentokenttäkuljetuksia tai mitään muutakaan lentojen ja hotellimajoituksen lisäksi. Saman opetuksen sai myös toinen suomalainen pariskunta, jonka kanssa lopulta jaoimme taksin keskustaan. Heiltä oli kuitenkin ensimmäinen opetus jäänyt vielä saamatta, sillä meidän jäädessämme pois kyydistä keskellä vanhaa kaupunkia he jatkoivat sinne kolmen kilometrin päähän metroreitin varrelle.
Matkakohteena Praha oli juuri niin innostava, kuin olin ajatellutkin. Kaupungista löytyi paljon hienoja rakennuksia, hyviä museoita ja innostavia sivukujia, ja tietenkin sieltä löytyi paljon sitä edullista olutta. Tuolla matkalla minä kuitenkin tulin aloittaneeksi uuden trendin omassa matkailussani: vaikka ajatuksissa tuollaisella reissulla heiluu aamuun asti baareissa ja diskoissa, todellisuudessa on nukkumassa jo kymmeneltä, kun on niin poikki päivän ahkeran talsimisen jälkeen. Näin on tapahtunut oikeastaan kaikilla matkoilla tuon jälkeenkin.
Tuo matka kuitenkin sinetöi erityisesti sen, etten ole sen jälkeen jalallanikaan astunut matkatoimistoon. Vaikkei OK-matkojen toiminnassa ollut mitään valittamista, huomasin pystyväni tuohon työpanokseen ihan itsekin. En enää tuon yhden kerran jälkeen ole tarvinnut ihmistä, joka varaa minulle lennot ja katsoo sen jälkeen kartalta, mikä olisi kiva paikka hotellille. Jo viidentoista vuoden ajan olen osannut – ja erityisesti halunnut – tehdä tuon ihan itse.
Tärkeäksi osaksi matkailua on noussut juuri se tietokoneen ääressä tehtävä työ: lentojen vertailu ja kohdepaikan kartan ahkera tutkiminen. Mikään ei vieläkään voita sitä tunnetta, kun yhtäkkiä tajuaa löytäneensä täysin vieraasta kaupungista sen kohdan ja kaupunginosan, josta hotelli kannattaa valita. Samalla mahdollistuu myös toinen asia, joka tekee matkustamisesta niin mahtavaa: kokemusten jakaminen toisten ihmisten kanssa. Kun ahkeran Rooman kartan tutkimisen jälkeenkin löytää itse vain ökykalliita hotelleja Colosseumin kulmilta, uskaltautuu vihdoin kysäisemään kaverilta, että ”missäs te siellä Roomassa oikein pyöritte” – ja saa vastaukseksi huippuhyvän vinkin hotellista Trasteveressä. Sitä onnistumisen ja jakamisen tunnetta ei saa ostettua mistään matkatoimistosta.
No Comments