En edes muista, koska kävin ensimmäisen kerran Tallinnassa. Varmaan se on ollut joskus 1990-luvun alkupuolella, kun maa oli jo taas itsenäistynyt. Muistan vain, kuinka satamasta aina ajettiin taksilla Mustamäen torille, valtavalle mutakentälle, josta ostettiin omituista rojua, kuten verkkarit, joissa luki Adibas. En todellakaan muista, mitä noilla reissuilla syötiin. Luultavasti emme syöneet Tallinnassa mitään, vaan kävimme laivan seisovassa pöydässä syömässä katkarapuja.
2000-luvun alkupuolella tuli tavaksi tehdä päiväristeilyjä Helsingistä Tallinnaan. Juuri aloittanut Linda Line myi matkoja kympillä, ja päivä Tallinnassa oli vähän kuin aloitus baari-illalle. Syömässä kävimme Olde Hansassa, jossa piti vetää läpi pidot, joissa oli monia ruokalajeja – kaikki eri juomilla ryyditettynä tietenkin. Näin myöhemmin ajateltuna Olde Hansan juju oli kyllä siinä ideassa ja atmosfäärissä, eikä niinkään ruoan laadussa tai maussa.
Samoihin aikoihin kävin myös opiskeluporukan kanssa tutustumassa paikalliseen taidekouluun. Lounastimme eräässä vanhan kaupungin moderneimmista rakennuksista. Ravintolan tarjoilijan oli kuitenkin äärimmäisen vaikea käsittää, ettei alku- ja pääruokia ole tapana tuoda pöytään samaan aikaan. Hänen mielestään kaikki ruoat vain kerralla pöytään ja äkkiä asiakkaat ulos ravintolasta. Laskua ei tosin meinannut saada millään.
Tallinnalla ei siis ole koskaan ollut minun korvissani kaikua minään kulinaristin taivaana. Minulle ovat kaupungista aina tulleet mieleen neuvostotyyliset kengänpohjiksi hakatut possunpihvit ja ranskalaiset, sekä laivoilla mainostetut lankkuaamiaiset, joiden tärkein elementti ovat olut ja snapsi.
Tilanne on kuitenkin muuttunut viime vuosina ja yhä enenevässä määrin ihmiset menevät Tallinnaan ruoan perässä. Tasaisin väliajoin Facebookissa jaetaan vinkkejä siitä, onko F-hoonen tilalle tullut joku uusi ”the” -paikka tai vieläkö kissakahvilaan kannattaa mennä syömään kakkua. Entä mikä on tällä hetkellä kaupungin paras etninen ravintola? Puheiden perusteella myös kymmenen vuotta sitten vallinnut neuvostotyylisen tyly asiakaspalvelukin olisi jo muinaista historiaa, ja Tallinnan ravintolat eivät paljon kalpenisi muun Euroopan huippuravintoloille.
Muutos ilahduttaa minua suuresti, sillä itseäni jo vähän nolottaa se, kuinka kauan Tallinnaa ehti kohdella vähän säälittävänä pikkuveljenä. Sinne mentiin juomaan halpaa kaljaa, vaikka sivistyneestikin, ja korkeintaan käytiin syömässä jotain ravintoloissa, jotka olivat enemmänkin turisteille rakennettuja huvitteluhuoneita. Hyvälle ruoalle ei noissa kuvioissa juuri ollut tilaa, vaikka sitä olisikin ollut tarjolla. Nyt Tallinnan ravintolat jättävät Helsingin ruokaympyrät toiselle sijalle ja hyvä niin. Hieno keskiaikainen kaupunki ansaitsee ravintoloita, joista saa modernia ruokaa modernilla asenteella. Ja mikä parasta: se on edelleen vain tunnin laivamatkan päässä Helsingissä. Ehkä kohta ennen juhlailtaa voikin käydä Tallinnan puolella syömässä huippuillallisen, ja jättää sen halvan kaljan lipittämisen Suomen puolelle.
No Comments